Himmeä himmeliverstas

Eilen teki mieli näpertää. Halusin keskittyä johonkin kivaan tarpeeksi vaativaan, ja innostuin tästä.

Olen tehnyt olkihimmeleitä siskon kanssa joinakin aikaisempina jouluina. Se on ollut ensin kivaa ja sitten kamalaa. Hermo palaa hetkessä, kun oljet alkavat halkeilla ja langat menevät solmuun. Terveisiä Marikille!

Nyt valkkasin eri matskut.

 

tarvikkeet
Hopean värisiä putkihelmiä, ohutta rautalankaa ja lasihelmiä.

Himmeli on ehkä perinnejuttu, mutta moderni näprääjä löytää helposti ohjeet netistä.

koneelta ohje

 

ketju

Ensimmäiset osaset alkoivat hahmottua. Tytöt tulivat hommaan mukaan, ja saivat aikaan oikein hienoa jälkeä. Ei oltu hullun tarkkoina kulmista ja suoruuksista. Pääasia oli siinä istua rauhassa tekemässä ja jutustelemassa.

ympyrä muodostuu

Koska halusin saada valmista suhteellisessa ajassa, otin työn alle kranssityyppisen himmelin. Se rakentuu noista perushäkkyröistä, jotka sitten taivutetaan toisiinsa kiinni yhden välihelmen avulla.

 

seinää vasten

Muoto näkyy ehkä helpoiten valkoista vasten.

Lopulliseen versioon kyhäsin vielä ripustuslenkin parilla helmellä. Ihan vain, koska halusin käyttää niitä johonkin kun olivat niin söpöjä.

valmis

Vähän jäi häiritsemään kulmien epätarkkuus, joka näkyy parhaiten vasta valmiissa työssä. Mutta tämä oli kiva harjoituskappale, jonka kokoamiseen meni kolmisen tuntia. Alussa piti aika pitkään harjoitella perusmuotoa, joten loppua kohti tahti nopeutui merkittävästi. Sen verran oli kivaa, että haluan kokeilla tuollaista alun blogin isompaakin viritelmää tässä lähipäivinä.

Ehdottomasti olkea kivempi materiaali himmelöidä nämä lasiputket. Saatavilla on myös kullanvärisiä, jos kaipaa lopputuloksesta enemmän oljen näköistä.

 

Mainokset

4 thoughts on “Himmeä himmeliverstas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s