PMS – eli kuinka maapallo ylipäätään on vielä olemassa?

Ajoin eilen taas derbytreeneihin. Vähän reilu tunti läpi pimeän ja märän ankeusmaiseman. Suoraa, tuttuakin tutumpaa motaria. Radio oli päällä. Lauloin mukana. Saman matkan aikana nauroin itsekseni ääneen radiojuontajille ja omille tyhmille jutuilleni, Muutaman minuutin päästä puhkesin itkemään ääneen jonkin biisin ja omien tyhmien ajatusteni ansioista. Heti kohta seuraavien kilometrien sisään ajauduin silmittömään raivoon ja kiroilin ääneen, omien ja muiden tyhmille ajatuksille. Kolme kirjainta, lausutaan ne yhdessä: PMS.

Pääsin ehjänä perille kaikki nämä tunteet saman nahan alla. Tiesin, että lähden 2,5 tunnin treeneistä ihan eri ihmisenä, ja niin teinkin. Rankka liikunta ja kunnon hikoilu on paras lääke. Juttelin aiheesta muutamankin pelikaverin kanssa. Pidin asiallisena varoitaa, että tänään on turbulentti rouva radalla. Heti ainakin viisi naista nyökytteli samaa tilannetta.

Meitä on liigassa vähän vajaa sata luistelijaa, enemmän tai vähemmän aktiivisesti treeneissä. Joka kerta kuitenkin kerrallaan useampi kymmenen samassa pukkarissa ja samalla radalla paiskomassa. Siihen naismäärään mahtuu tilastollisesti kierron joka kohtaa ihan koko ajan: monta PMS-hirviötä, monta keskivaiheen kivulloista kuiviinvuotajaa, monta vikojen päivien ärsyyntynyttä tiputtelijaa. Löytyi ymmärrystä vuoristoradalleni.

Yksi kertoi, että oli ollut pakotettu aloittamaan hormonaalisen ehkäisyn, jottei muuttuisi joka kuukausi mielipuoliseksi pelsepuubiksi. Toinen kertoi muistuttavansa itseään samaan kierron aikaan siitä, että nyt ei ole oikea aika irtisanoa asuntoa tai tehdä muita isoja liikkeitä. Kolmas totesi vain, että itkeminen auttaa. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että älä koske alkoholiin!

Tunnistan täysin. Minä joudun hokemaan itselleni ääneen malttia ja tolkkua lähinnä ihmissuhteiden saralla. Jostain syystä kroppa ja mieli pakottaisi ottamaan esiin kaikki koetut (liioitellut, vanutetut ja kärjistetyt) epäkohdat tai kurtut ja setvimään silkan vihan vallassa. Jos antaisin näiden muutaman päivän aikana kuulua kaiken, mitä kamala tyyppi sisälläni saa päähänsä, minulla ei olisi ainoatakaan ystävyyssuhdetta eikä tätä perhettä ympärilläni. Toivoisin liioittelevani, mutta en. En edes tajua, minä melkoisen lauhkea ja lampaanomainen henkilö kaikki muut 26-28 päivää kuusta, mistä se hillitön aggressio oikein kihoaakin pintaan. Pitelemätön, kamala tuhovimma.

Tulee myös myönteisiä tunteita, ihan yhtä pitelemättä ja yllättäin. Se siitä kai rankaa tekeekin: koskaan ei tiedä mitkä kaikki tunteet mahtuvat seuraaviin sekunteihin. Enemmän tulee kyllä tuota rähinöintiä. Tekee mieli lyödä. Repiä. Silputa. Huutaa kurkku suorana. Ja sitten kohta itkettää. Derby on parasta, koska siellä oikeasti voi pyytää saavansa kunnolla turpaan ja itsekin löylyttää. Naisten kehittämä laji naisille, todellakin!

Oireet pahenevat iän myötä. Nuorempana olin vain ärsyttävä tiuskija. Nyt olen galaktisen mittakaavan raivotar. Menen toisinaan niin överiksi hormonihuuruissani, että siirryn vähän itseni ulkopuolelle seuraamaan, että mitä helvettiä tuo pelle oikein mesoaa. Ihan kirjaimellisesti hoen itselleni, usein ääneen,  että “näihin oloihin et voi luotttaa. Nämä tunteet eivät ole oikeassa mittakaavassa. Älä tee mitään!” Joskus auttaa, joskus ei.

On oikeastaan ihmeellistä, että maailma onnistuu olemaan yhtenä kappaleena näin monen naisen tämän sorttisten voimien vallitessa. Ehkä kyseessä on tarkkaakin tarkempi synkronointi tai ehkäpä osa naisista osaa kääntää tämän energiapiikin johonkin produktiiviseen toimintaan. Sitä odotellessa. Tai menopaussia.

Tunnistatko? (Huh miten taas toivonkaan, että tunnistat!)
Mainokset

4 thoughts on “PMS – eli kuinka maapallo ylipäätään on vielä olemassa?

  1. Hei, uusi lukija täällä! Kiitos valaisevasta kirjoituksesta, mutta valitettavasti en tunnista. Se johtuu varmaan hormoniehkäisystä. Luomunakaan en PMS:ää muista kokeneeni, ja nytkin on pikemminkin MS, eli menkat (tai jotain sinne päin) tuli jo ja mulla on ”tää fiiilis”. Olen yrittänyt perustella kausittaista kohtuuttomuuttani luontoäidin huumorintajulla/tarkoituksenmukaisuudella, mutta ajankohta ei osu kiertoon. Missä vika?!

    Työpaikallani oli aiemmin henkilö, joka saattoi palaverin alussa infota, että mulla on nyt se tai tuo vaihe. En ole varma, oliko se asianmukaista, ikään kuin yksi olisi jotenkin syyntakeettomampi käydyn keskustelun tai tehtyjen päätösten suhteen. Tai entä jos kaikki muutkin (plus parin miehen vaimot) olis ilmoittaneet saman? Mitä mieltä olet?

    1. Jee, tervetuloa! Aikamoista kokouskäyttätymistä 😀 ei ehkä itsellä tulis ekana mieleen! Ja kaikkea sikailua ei tosiaan voi laittaa kiertojen piikkiin. Osa on ihan silkkaa persoonallisuutta 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s