Tärkeitä havaintoja silmieni karvoituksesta

Koska mun oikeasti pitäisi tehdä ihan kaikkea muuta, niin päätin kirjoittaa teille ripsistä. Sen verran hyvään meikkibloggaajan vireeseen pääsin eilen huulipunineni.

Muistatteko jokin aikaa sitten sattuneen ripsifiaskon? Haavat ovat edelleen auki. Ei pidennyksiä minulle. Silti kaipailen laiskana pulliaisena helpotusta aamuihin, joita varjostavat olminvalkoiset tönkkösuorat ripseni (ja kyynikoille vastaukseksi jo tässä vaiheessa: kyllä, tämä on minustakin maailman suurin epäkohta ja tärkeysjärjestyksessäni todella korkealla. Nyt vaietkaa.). Näytän ilman ripisväriä ja taivuttelua kuumeiselta tuberkuloosipotilaalta eläkeiän kynnyksellä (ja vain yksi noista on totta).

Joskus on ihan ok näyttää siltäkin, mutta toisinaan sitten taas ei. Joten etsin apuja kosmetiikan ihanasta maailmasta. 1,5 kk sitten kävin ottamassa ripsipermanentin. Kyllä vain. Koko termi nauratti ihan kunnolla, mutta menin kuitenkin. Ja ooh, sehän toimi mainiosti. Tönkkösuorat olmit olivat noin tunnissa kaareutuvat tummat räpsyt. Ei tussuripsivaikutelmaa, vaan tosi jees luonnollinen kaari, joka ripsarilla sitten vielä tehostuu. Vaikutus kesti 6 viikkoa, ja nyt kun omat tönköt taas paljastuivat karusti, menin uudelleen. Ja toimi uudelleenkin.

Kestovärin kanssa ripsipermis maksaa täällä Hämptonissa noin 55-60 e. Sitä tehdään joko pienillä tyynyillä tai klipseillä. Mulle on molemmilla kerroilla tehty tyynyhommelit, ja siitä tykkään. Tyynyjä on kolmea kokoa. Olen kokoa S tässä ainokaisessa asiassa. Sillä saa tiukimmat kurvit.

Homma menee niin, että pötköttelen horrostamassa hoitopedillä ja koitan rentoutua, kun kosmetologi huseeraa joidenkin pinsettien ja piikkien kanssa silmieni äärellä. Hän pyydystelee kaikki yläripset tyynyn päälle ja laittaa sitten permisainetta (joka haisee juuri siltä tukka-aineelta) ja sen annetaan vaikuttaa noin 20 minsaa. Sitten aine pestään pois ja laitellaan neutraloiva liuos vaikuttamaan 10 minuutiksi. Ja valmista on. Sitten normaali kestoväriproseduuri päälle, kassalle ja himpsuun.

On erinomaisen vaikeaa valokuvata omia ripsiään. harmittaa myös, ettei ole tarjota ”ennen” kuvaa. Mutta tässä kuitenkin lopputulos.

silmät

sivusta

Mainokset

2 thoughts on “Tärkeitä havaintoja silmieni karvoituksesta

  1. Minä olen yksi onneton ripsetön surkimus….. lopulta kai kampaajani sääli minua ja kertoi että on muuten olemassa keino ripsien kasvattamiseen. En kyllä uskonut mutta ostin aineen kohteliaisuudesta ja pitkään tuttavuuteen luottaen. JA oikeesti: Revitalash kasvattaa ripset! Neljän viikon kuluttua jo huomaa eron. Nyt viitsin jo käyttää ripsariakin, kun ripsiä oikeasti ON! Putkilo on melko kallis, n. 100e, mutta kestää minulla melkein vuoden ja ne ovat sitten omia ripsiä eikä liimattuja. Suosittelen lämpimästi. Tää niin kuulostaa nyt maksetulta mainokselta mutta halusin vain jakaa riemuani Ripsistä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s