Overdrive

Toinen Facebookiton vuorokausi takana. Tämähän alkaa kuulostaa vähän alkoholistin tunnustuksilta. Ei se ihan kamalan kauas ehkä ajatuksena menekään. Olen melkoinen datanarkki.

Nyt, kun vaimentelen ärsykkeitä ympäriltä, alan nähdä haitallisia tottumuksia ja piintyneitä kaavoja selvemmin. Alan tajuta, miten paljon olen alkuvuoden aikana posottanut menemään. Tämmöisiä mietin tänään.

Tästä on taatusti ollut puhetta aikaisemmin, kun samantyyppinen over drive -tilanne on päässyt syntymään. Olen aina ollut tarkka siitä, että pidän kaksi vapaata päivää viikossa. Se on olennaisen tärkeää jaksamiselleni. No, nyt huomaan, etten ole pitänyt kahta vapaata viikossa aikoihin. Mukamas vapaiksi määriteltyinä päivinäkin olen vähän puolittain vilkuillut duunihommia, järkännyt tulevia, tsekannut kuvia, jotain. On ollut paljon viikkoja, joissa ei ole ollut edes yhtä vapaata päivää. Huono homma.

Kun työ on kivaa ja aiheet mukavia, ei aina ihan näe työskentelevänsä kuitenkin. Voi nauraa ajatukselle burnoutista kylpylähoitoja testaillessa, mutta työ on aina työtä, ja siinä on ihan omassa työvireessä läsnä, vaikka aihe olisi miten kiva. Kivankin työn keskellä on oltava niitä päiviä, jolloin ollaan vaan. Säännöllisesti. Tämä on se ehdoton nyrkkisääntö, jonka aina muistan länkyttää alkaville yrittäjätutuille, mutta josta nyt olen auttamattomasti itse luistanut.

Hektisen työn kanssa sopii tosi huonosti yhteen paljon aikaa vievä kovilla tehoilla tehtävä urheiluharrastus. Olen ollut vähän hukassa derbyineni. Siinä missä aiemmin olen voinut määritellä työhommat tosi joustavasti derbyaikataulujen mukaan, ei nyt ole ollenkaan iisiä saada työtä ja harrastusta samaan kalenteriin saumattomasti. Olen paahtanut töitä ja derbyä samaan aikaan täysillä eteenpäin. Se kostautuu kyllä aina jossain vaiheessa. Mutta kivasta on niin kurja karsia.

Olen myös ollut sosiaalisesti superaktiivinen. Jakanut itsestäni liian moneen suuntaan. Olen hoitanut seuran luottamushenkilöasioita ja toiminut tukihenkilönä sitä tarvitsevalle. En ole ammattimainen riitojen selvittelijä enkä ammattimainen terapeuttikaan, ja lisäksi olen perusluonnoltani tosi kiltti ja konflikteja kaihtava, joten kinkkisiin selvittelytilanteisiin joutuminen on aikamoinen haaste. Vaikka miten haluaisi auttaa ja olla läsnä, tukea ja kannustaa, niin veronsa se kyllä vaatii. Näen sen oikeastaan vasta nyt.

Puheenjohtajapuuhat seurassa vaativat myös moneen suuntaan kontaktissa oloja. Se onneksi nyt loppuikin pari viikkoa sitten. Siitä roolista luopuminen herätti yllättävän kovat rooliristiriidat koko täksi pariksi viikoksi. Niitä en osannut ennakoida ollenkaan. Lisää kuormitusta jo muutenkin köhivälle koneelle.

Lisäksi olen säpsynyt eri suuntiin muka auttamassa erilaisten asioiden hoitoa. Todennäköisesti olen lähinnä vain säätänyt tiellä. Omaksi haitaksi toiminut ainakin, sen huomaan nyt.

Onhan siinä kaikenlaista, nyt kun katselee. Kun on siinä putkessa sisällä, ei huomaa kierrosnopeuksia. Puuhaa vaan, koska niin muka pitää tehdä. Facebookin kaltainen runsasärsykkeinen ympäristö on omiaan ylläpitämään semmoista putkea. On jatkuvasti keskusteluketjuja, joissa on osallisena. On koko ajan joku joka ihan vaan nopsaan kysäisee jotakin. Koko ajan jotakin.

Huomaan olevani tosi sipissä. Itkuinen, ärtyisä ja levoton. Se näkyy myös tosi isona epävarmuutena ihmisten keskellä. Jännitän ja arkailen ja ahdistun. En jotenkin hahmota omaa paikkaani, vaan kyseenalaistan omaa olemistani koko ajan.

Huomaan myös, etten palaudu vaikka koitan huilatakin. Päivätorkuille on turha mennä, jos silmäluomien takana vain särisee. Pulssi pääsee nousemaan kovaksi ja illalla samaan aikaan väsyttää kamalasti, mutta sitten ei oikein tulisi uni kumminkaan. Ylikierroksilla käydään.

Facebook-paaston ohelle olen määrännyt itselleni metäslenkkejä ja vesijuoksua. Mieluummin matalatempoista, rauhallista ja itsekseen puuhattavaa hyvää tekevää liikuntaa, kuin jatkuvaa syöksymistä koville tehoille. Vaikka kyllä kunnon hikoilukin tekee välillä tosi hyvää. Derby tarjoilee sitä onneksi aivan kotitarpeiksi. Lisälääkintänä hyvää ruokaa ja kirjojen lukemista.

Kyllä se tästä taas lähtee tasaantumaan, olen ihan varma.

Mainokset

2 thoughts on “Overdrive

  1. voi veljet miten totta. musta oli hauskaa se, että miten ton fb:n jättämisen jälkeen 2-3 päivää oli jotenkin aivan hukassa hetken. kaivelin puhelinta viestien toivossa – turhaan – ja osallistuin muissa medioissa enemmän. sitten alkoi helpottaa ja aikaa olikin enemmän muuhun. ei nyt mitenkään tuntitolkulla, mutta ei välttämättä tarvinnut olla kokoaikaa some-taajuudella ja ärsykepommituksessa. ja hitto että tuntui hyvältä! nyt tuntuu että koko käyttäytyminen muuttui ainakin hetkellisesti vähän. että asiat tapahtuu vaikka ei päivystäkään koko aikaa, eikä kaikkeen tarvitse osallistua. seKIN tuntuu kummalta ja siltä, että ei ole enää tarvittava eikä ihmisenä sama, mutta eihän se niin mee. samat tyypit on vieläkin tärkeitä ja maailma pyörii jatkossakin mallillaan, oli siellä päivittämässä kaikesta jatkuvasti tai ei.

    mä ainakin toivon et opin nyt vähän uutta perspektiiviä. tai uutta ja uutta, ehkä se on vaan joku vanha minkä arkeologia kaivaa nyt aivoista esiin. hyvältä ainakin tuntuu, toivottavasti sustakin! 🙂

    ps. oot paras

    1. pus, itte oot 🙂 Ja joo, on kyllä nyt ihmiskoe! Miten sitä onkin saanut ittensä niin koukkuun. Ennenhän eleltiin vallan ilman tuollaista leikkikentää!

      Eniten ärsyttää semmoinen ajatus just omassa pääss, että ihan kuin lakkaisi olemasta toisille olemassa, oleellinen, tärkeä ja kiva, jos ei ole tuolla. Että ihan kuin se hiton peukku olisi sen tykkäämisen mittari.

      Ei oo vielä lainkaan kiirus takas. Pitää vielä opetella olemaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s