Tauko toimii, ilo tekee paluuta!

Viides Facebookiton vuorokausi on meneillään. Alkuperäinen suunnitelmani oli palailla linjoille nyt alkuviikosta, mutta nyt tänne päästyäni olen jyrkästi eri mieltä. Ei mitään hoppua takaisin särinään.

Vasta eilen iltapäivästä alkoi tulla sellainen omissa nahoissa olemisen olo, vähitellen, ja vieläkin vähän lepattaa. Todella, to-del-la paljon tasaisemmat olot kyllä nyt jo meneillään, ja se on tosi hyvä huomata. Pääsivät melko epätasaisiksi tuossa luiskahtamaankin.

Kaipaan Facebookin ylivertaista nopeutta yhteydenpidon välineenä. Huomaan myös, että osa tärkeistä jutuista löytyy vain sitä kautta (kuten Skype ja vaikkapa joidenkin tapahtumien aikataulut tms). Mutta paljon enemmän on sellaista, mitä en kaipaa. Poukkoilua ja säntäilyä ja sitä semmoista jännää arvottamista ja spekulointia. Sitä ei ole ikävä sitten yhtään.

Olen tajunnut tosi selvästi, miten lyhyeksi aikajänne on muuttunut Facebookin myötä. Miten kaikki siellä tapahtuu nyt. Se on tosi kuormittavaa, ja sitä ei oikein huomaa siellä ollessaan. Tai mitä minä muiden puolesta arvailemaan. Minusta se tuntuu nyt siltä.

Nyt, kun en itse ole naama ruudussa 24/7 niin huomaan paljon selvemmin sen jos muut ovat. Tuntuu vähän tyhmältä katsoa vierestä ruuduille hymyileviä naamoja, naputteluja ja selailuja. Erotan myös paremmin sen, millaisia hassuja aiheita ihmiset kommentoivat ihan arkipäiväisesti ruudun takaa. ”X:n kissalla on uus paita” tai ”X näyttää aika vanhentuneelta tollasessa sinisessä”. Hmm. Aijaa. Justiinsa noin teen itsekin, mutta ei siihen kiinnitä mitään huomiota silloin. Nyt, kun kovalevy on ollut ylitsepursuamisen tilassa, tajuan sen että ei kai sitä kannata tuollaisella enää lisää täytellä. Jos olennaisuudet eivät meinaa mahtua nahkoihin, niin epäolennaisuuksista kannattaa kyllä tietoisesti raivata tilaa.

Itsehoitosuunnitelmani särinän ja lepatuksen suitsimiseen on sisältänyt lukemista, blogikirjoittamista ja metsälenkkejä. Erittäin toimiva konsepti. Eilen lumisen Aulangon metsämaisemissa kahden koiran ja ihanan siskon kanssa kävellessä ja perusteellisesti jutellessa purkautui jättimäinen määrä kurjaa oloa ja kiristystä kehosta. Nukutti ihan eri tavalla kuin aikoihin. Heräsin hyvillä mielin. Pää oli vetäytynyt huomattavasti ulommas omasta perseestä, jos tällainen runollinen ilmaisu sallitaan. Nyt on jo hitosti kevyempi hengittää.

Nyt jatkan just näin, kun kerran näyttää toimivan. Olen sen varassa, että Facebookissa olevat tutut huikkaavat, jos siellä tapahtuu jotakin josta pitäisi olla tietoinen. Ehdin sinne sitten taas, kun olen ankkuroitunut kunnolla nahkoihini.

Todelliset asiat ovat kuitenkin täällä jossain sen sirpalesuhinan ulkopuolella.

 

peukku

Unknown

sydän

Mainokset

3 thoughts on “Tauko toimii, ilo tekee paluuta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s