Puheluiden paluu

Ihan mielettömän hieno päivä ulkona! +8 ja aurinkoa kirkkaalta taivaalta. Olen tyytyväisellä mielellä, koska hoitelin duunihommelit nopsasti ja tehokkaasti aamupäivällä alta pois ja sain vielä oltua hyvä tätikin. Siskon pojilla oli tarhassa isovanhempipäivä, ja koska isovanhemmat sairastelivat, minä lähdin sijaistamaan mummojen ja pappojen joukkoon. Söimme pullaa ja pelasimme lautapelejä. Aika söpöä.

Nyt on mennyt kaksi päivää niin, ettei ole itkettänyt ollenkaan. On ollut oikein hyvä ja rauhallinen mieli. Levollinen, suorastaan, ja siinäpä vasta kontrastia aiempaan oloon. Kuulen omat ajatukseni ja olen niiden kanssa rauhaksiin sinut. Jee! Omat nahat on hyvät nahat. Olikin niitä jo ikävä.

Eilen oli aika ihanaa, kun kävin tapaamassa erästä rakasta ihmistä ekan kerran liki 1,5 vuoteen. Tämä ihminen on kieltäytynyt Facebookista tykkänään, ja se on tarkoittanut yhteydenpidon vähenemistä radikaalisti. Viime aikoina se on tarkoittanut sitä ihan kokonaan. Aika kamalaa. Tajuan sen nyt pitkästä aikaa, miten rajatuksi Facebook piirtää sosiaalisen kuvion. Siellä on hulluna väkeä, mutta kaikki eivät ole. Ja koska siellä yhteydenpito on niin helpooa ja nopeaa, klik klik vaan, niin siihen helposti tyytyy pelkkänä sosiaalisuuden muotona.

Tämä rakas ihminen jutteli mulle suorat sanat viimeiaikaisista olemisistani. Ja hyvä olikin, että antoi kuulua. Olin vähällä pistää yli 20 vuoden ystävyyden karille työntämällä pääni liian syvälle omaan perseeseeni. Olemalla koko ajan kaikkien kanssa, enkä siksi kunnolla juuri kenekään kanssa.

Hänellä oli myös paljon hyviä pointteja somesuhteista. Siitä, miten näillä kentillä asioita tehdään isoksi osaksi toisten silmiä varten. Ihmissuhteet joutuvat helposti semmoisen pelaamisen ja esittämisen leikkikentäksi. Näitä olen nyt miettinyt itsekin. Vaikka sitä, miten tykkäämistä näytetään lähettämällä toisen seinälle jotakin. Miksei se menisi suoraan toiselle henkilökohtaisesti, yksityisesti? Kenelle siinä tykkäämistä lopulta osoitetaankaan? Kiinnostavia juttuja. Ei musta mitään matkasaarnaajaa ja mouhottajaa ole tulossa. Kunhan pohdiskelen ja tunnustelen oloja. Jänniä mietteitä kyllä herättää moinen jokapäiväinen muka harmiton alue. Ei se ihan harmiton kyllä ole.

En halua mennä takaisin. En ainakaan nyt enkä hyvään aikaan. En tiedä vielä, haluanko ollenkaan, jos en jotenkin ihmeen kaupalla opi olemaan siellä itseltäni katoamatta. Tykkään tästä tyypistä enemmän. Olen enemmän minä täällä vähän etäämmällä niistä hommista. Mikään protesti tai näyttämisjuttu se ei ole. Ihan puhdasta sielun suojelutyötä.

Eniten sieltä poissaolossa jännittää yhä se ihmissuhteiden kohtalo. Aion heittäytyä sen luoton varaan, että oikeat hyvät suhteeni säilyvät, vaikken siellä olisikaan. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Pitää luottaa, että mun tyypit jaksavat nähdä sen (näennäisen) vaiva, että ovat yhteyksissä vaikken näkyisikään vihreänä pallurana päivittäin. Ihania viestejä ja muutama tosi kiva puhelinsoitto on jo tullutkin. Niistä tulee älyttömän hyvä mieli.

Olen nyt tajunnut senkin, että tykkäänkin tosi paljon jutella puhelimessa. Se on jäänyt multa somettelun myötä oikeastaan ihan kokonaan. On muka ollut liian hankalaa. No terrrrve. Tuleekohan kohta joku intohimo alkaa kirjoittaa kirjeitä? Hauskaa kai se olisi sekin.

Huomenna menen pitkästä aikaa ison ihmisjoukon eteen juontohommiin. Vähäsen jännittää, myönnän suoraan, koska olen viettänyt tämmöistä korostetun rauhallista murmelielämää. Samalla on tosi kiva mennä. Olenhan ihmisihminen.

Voikaahan hyvin kaikki siellä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s