Inhimillisiä oloja – eli mietteitä pettymyksen tunnevuoristoradasta

Kerroin joku aika sitten, että HRD:n B-joukkue järjestäytyy uudelleen ja että sen kokoamiseksi järjestettin tryoutsit. En selvittänyt tietäni joukkueeseen.

Karsiutuminen harmittaa ihan hirveästi, mutta niin sen kuuluukin. Jos se ei tuntuisi missään, en olisi halunnut sinne kunnolla alun alkujaankaan. Pettymystä käsitelessä mietin tällaisten prosessien etenemistä. Niitä inhottavia, alhaisia ja lapsellisiakin tuntoja, jotka päässä vilistävät jonkin pettymyksen osuessa kohdalle. Niitä oloja, joista ei juuri jutella, aikuisena nyt varsinkaan, koska ne ovat niin hankalia itselle myönnettäviksi. Ja silti niiden äärellä puljaa jokainen, joka harrastaa mitään sellaista juttua, jossa mitataan osaamista tai jaetaan väkeä tasoryhmiin.

Meidän seurassamme, ja kaikissa urheiluseuroissa kaikkialla, ihmiset käyvät näitä tuntoja läpi jatkuvasti. Jotkut useammin kuin toiset, jotkut intensiivisemmin kuin toiset, mutta luulisin, että jokainen joskus ja jollakin asteella joka tapauksessa. Ihmiset ovat jatkuvasti hakemassa seuran jäseneksi, pyrkimässä pelirostereihin, hamuamassa edustusjoukkueisiin ja kirimässä maajoukkuetasolle.

Vaatii kanttia laittaa itsensä arvostelulle alttiiksi. Vaatii kanttia olla arvostelemassa omia kavereita. Vaatii kanttia hyväksyä ne tunteet ja olot, joita seuraa pärjäämisestä ja menettämisestä ja jatkuvasta kovasta fyysisestä pyrinnöstä niiden kahden keskellä. Ja silti me teemme sitä koko ajan. Aika munakasta, sanoisin.

Kirjoitan tästä, vaikka se hävettää vähän jo valmiiksi. Nämä eivät ole oloja, joista kukaan koskaan on ylpeä. Ne tulevat kyselemättä kylään ja viipyvät oman aikansa. Minulla sykli on onneksi lyhyt, mutta ralli kyllä usein sitäkin intensiivisempi. Onneksi tunnen jo sen vaiheet.

Oma pettymysrallini sisältää ainakin seuraavia elementtejä. Vaiheet tulevat aaltoina ja  vaihtelevassa järjestyksessä, osin päällekäin ja limittäin. Ne vaihtuvat helpompii tunteisiin ottaakseen taas vallan seuraavassa heikossa hetkessä. Vittumaisia mietteitä, mutta ihmisten asioita nämäkin.

 

YLPEYS JA HÄPEÄ

– En mene enää koskaan sinne.

– Lopetan koko vitun pelleilyn.

– Siellä kaikki nauraa nyt mulle ja harhaisille luuloilleni osaamisestani.

Kaiken alku ja juuri. Kipupisteiden kiistaton kunkku.
Kuinkahan monta sotaa ja kauheutta, avioeroa ja murskattua unelmaa on saanut pontensa ylpeydestä ja häpeästä? On kirvelevän kamalaa kokea ylpeytensä loukatuksi ja alkaa miettiä itseään toisten silmissä naurunalaisena. Tosiasiassa kumpikin olo on lähes aina täysin aiheeton ja ihan omista sielun pehmeistä paikoista versova juttu.
Ylpeyden vuoksi tekemättä jätetyt asiat ovat turhimmasta mahdollisesta syystä tekemättä jätettyjä asioita. Sillä vahingoittaa ainoastaan itseään.

 

AINA ja KOSKAAN-ajatukset
– Mä en ikinä

Aina

KAIKKI muut AINA

Niin, miten helppoa onkaan ajatella, että kaikki menee muilla aina paremmin ja helpommin? Helvetin helppoa. Täyttä skeidaa se kuitenkin on. Kaikki ovat näissä oloissa joskus.

 

ITSEINHO JA -SYYTÖKSET

– Olen vanha, lihava, kömpelö, laiska, tyhmä ja kaikinpuolin epäkelpo muutenkin!

– Miksi en ollut nopeampi, vahvempi, kestävämpi, ketterämpi, osaavampi, pystyvämpi, pärjäävämpi?

Kukin pyristelijä lisätköön listaan ne omat, omista menneistä kipukohdista vauhtia saavat  suosikkivittumaisuutensa itseään kohtaan. Meillä kaikilla on ne.

 

KOSTOFANTASIAT

– Räjäytän kaiken

– Tapan kaikki

– Revin, riehun ja raastan

Ah, lempikohtani. Mikään ei tunnu niin voimakkaalta, kuin veressä kuohuva, raivoisa vihapuhe. Anteeksi, haluaisin kuitenkin tarkistaa listasta, että minkä? Ketkä? Miksi? Aggressioajatukset ovat hyvä väline hetkelliseen tunteenpurkuun. Sillä saa ryönän ulos pikavauhdilla. Sitten se muuttuu noloksi ja on syytä nitistää nuppuunsa. Imuorinti auttaa.

 

PUOLUSTAUTUMINEN

– Ihan paska joukkue. En olisi halunnutkaan.

– Ihan paska laji, maa ja koko maailma. Pitäköön tunkkinsa.

Tämä on häpeän ja ylpeyden lähisukulainen, bästa komppis. Tosiasia on, että rakastat lajia ja joukkuetta ja ihmisiä siinä, ja maata ja maailmaakin. Ja sitä tunkkia. Mutta juuri pettymyksen hetellä pitää vähän etäännyttää, ja tämä toimii sen hetken. Sitten voi taas hengitellä, katsella peiliin ja vähän itselleen nauraa. Olisit halunnut, ja just siksi se kirpaisi. Ihana laji, johon nämäkin puolet olennaisina vain sattuvat liittymään.

 

PARANOIJA

– Ne inhoaa mua. Siitä se johtuu.

Niin, eikö olekin helpompi ajatella, että pettymys johtuu jostakin ulkopuolisesta asiasta? On, muttei se kyllä mitään auta. Ja valhettakin se on.

 

KAIKKIVOIPAISUUSFANTASIAT

– Mä vielä näytän, että päätös oli väärä!

– Treenaan 100 h viikossa ja rännitän heraproteiinia! Saatana!

Mahtailu on yksi ihan hyvä väline tunteiden käsittelyyn toki. Tässä on jo hyvän eteenpäin pyrkimisen avaimet käsillä, mutta muotoa pitää vielä muovata. Negatiivisesta ponnistava överiin taipuvainen näyttämisuho ei tepsi ikinä. Ainut terveellä tavalla hyvään lopputulokseen ajava voima syntyy omasta halusta itse itselleen toimia. Ja senkin aika aina tulee, kun myrsky vähän mielessä laantuu.

 

VAHINGONILO

– Vielä huomaatte, miten paskaa onkaan ilman juuri minua!

Hello ylpeys, häpeä, itseinho ja kostofantasiat kaikki käsikädessä piirileikissä. Erittäin likeinen ystävä Kaikkivoipaisuusfantasian kanssa.

 

MOTIVAATIONOTKO

– En kehtaa enää ikinä mennä treneihin!

– En halua enää ikinä mennä treeneihin!

– Ei maksa vaivaa enää ikinä mennä treeneihin!

– En pääse ensi kerrallaakaan. En pääse ikinä!

Tässäkin ollaan edellä listattujen jutttujen äärellä. Häpeä se siellä isoimmin huutelee. Sitä ei kannata kuunnella. Ihan paska veikko.

 

ITSESÄÄLI

– Kukaan ei treenaa kovempaa kuin minä!

– Kukaan ei ansaitse paikkaa yhtä paljon kuin minä!

– Kukaan ei investoi itsestään yhtä paljon enregiaa, aikaa, rahaa, ajokilometrejä (lemppari pullisteluaiheeni, koska olen valinnut asua aivan vitun kaukana treenipaikasta), elämäniloa, mitä vielä kuin minä.

Tämä, ja sen katala vieruskaveri toiseen vertaaminen ovat hankalat tunnot. Ainan ja Koskaanin läheiset kaverit.

 

JOSSITTELU

– Jos ei olisi ollut onnettomuutta…

– Jos olisin aloittanut nuorempana…

– Jos olisin laihempi, kauniimpi, rikkaampi, viisaampi, kivempi ja kaikkea sitä.

Tähän saa taas lisätä oman lemppariselityksensä. Miksi juuri tällä kertaa meni näin? Totuuspohjaahan niillä ei juuri ole, mutta if it get’s you through the pain… Sitten, kun on valmis ottamaan pään taas pois omasta perseestä, voi alkaa miettiä niitä oikeita syitä ja varsinkin toimintasuunnitelmia niiden eliminoimiseksi.

 

Tällaisia suhisi päässä kaksi päivää tiedon saamisen jälkeen. Aika epämiellyttäviä, pällejä ja ihanan inhimillisiä tuntoja. Tuttuja aiempienkin kilpalajien harrastamisen ajoilta. Tnnistitko omia olojasi?

Koska onneksi olen jo näin vanha ja tunnen itseni aikamoisen hyvin, tiesin mikä tepsii parhaiten. Vedin kahden tunnin äänekkäät räkäitkut, annoin noiden olojen tulla ja mennä niihin sen ihmeemmin jäämättä, ja siirryin sitten vaiheeseen Jälleenrakennus. Se alkaa aina sillä, että katsotaan faktat kuntoon, ja aletaan suhtautua itseen ystävänä. Armollisesti ja lempeydellä. Vähän naureskellenkin, mutta vain hyväntahtoisesti.

Tämän vaiheen ydin lepää siinä, että sisäistetään seuraava:

En päässyt joukkueeseen, koska osaaminen ei tällä hetkellä riittänyt. Se on ainoa asia, josta karsiutuminen kertoo jotakin. Se ei kerro mitään minusta ihmisenä, puolisona, äitinä, ystävänä tai muutenkaan.

Se taas kertoo paljonkin, miten pettymyksestä mennään eteenpäin. Ja siihen voi vaikuttaa vain yksi ihminen.

Ja koska liha on heikko ja sielu riekaleinen, ei jälleenrakennusvaihe kahdessa tunnissa kokonaan päälle jää. Tulee takaiskuja ja heikkoja hetkiä, kuoppia ja notkahduksia. Ja sitten voi taas vähän aikaa antaa itselleen vellomisaikaa, kunnes vetäisee kässäristä ja siirtyy jatkamaan eteenpäin. Toistaa kohdan Jälleenrakennus mietteet, hengittelee, ja lähtee seuraaviin treeneihin, vaikka miten kirvelisi.

Ihminen, sinä ihana, säälittävä, hassu ja herkkä peli!

Mainokset

6 thoughts on “Inhimillisiä oloja – eli mietteitä pettymyksen tunnevuoristoradasta

  1. Wau. Mahtava teksti. Vaikkakin niin pirskatin vaikeasta aiheesta. Selkeästi olet käynyt asiaa kunnolla läpi, etkä sortunut peittelemään tai kieltämään tunteitasi. Sun tekstejä on muutenkin iloa lukea. Hyvin pureskeltuja ajatuksia. Voimia takaiskujen ja notkahduksien varalle! 🙂

  2. Joo, tuttuja repliikkejä nuo kaikki. Oli ihana lukea ne täältä, heti tuli paree olo – en oo ainoa joka ilmineeraa ’byää!’ kaikilla noilla sanoilla.

  3. Mä niin ihailen tuota sun rehellisyyttäsi. Tälläisia me kelataan kaikki, oikeesti. Sulla vaan on kanttia kertoa se.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s