Ryppyjä rakkaudessa

Kylläpäs kevät viilettää vauhdilla eteenpäin! Toukokuu alkoi tuosta vain, ihan pokkana. Päivät jotenkin luiskahtelevat sormien välistä. Tuntuu siltä, että tulin vasta Irlannista, ja enää onkin reipas kuukausi pitkään Portugalin reissuun. Välissä pitäisi tehdä aika lailla hommia. Huh.

Makoilen täällä pimeässä olkkarissa, ihan hiljaisessa talossa. Muru lähti ystävänsä kanssa melontaretkelle, ja pimut ovat olleet unilla jo hyvän aikaa. Nämä ovat aika harvinaisia hetkiä, täällä itsekseni rauhassa.

Katselin äsken dokkarin ja join teetä. Olin vain. Tämmöinen ihan täysi lötköilypäivä on tullut tarpeeseen. Olen vähän nuupallani. Kropassa on jo muutaman päivän ollut levoton ja hankala olo. Pulssi on ollut ylhäällä ja verenpaineet merkilliset. On koko ajan ihan tolkuton jano, ja päikkäreitä pitää nukkua melkein joka päivä. Samperin kilpirauhasarvot vissiin ihan kunnolla pielessä. Onneksi niihin tulee selvyyttää reilun viikon päästä erikoislääkärin pakeilla.

Tein itselleni erittäin epätyypillisen ratkaisun, ja jäin pois jo maksamastani treeniviikonlopusta. Olisi ollut tänään ja huomenna yhteensä 10 h roller derbyä ulkomaalaisvahvistusten vetämänä. Olin odottanut sitä kovasti, mutta ei irtoa. Olen ylipäätään vähän karikolla koko derbyn kanssa. Se ei tunnu siltä kuin pitäisi. Siltä niin kuin vielä vähän aikaa sitten. Siltä miltä haluaisin.

Kävin kyllä eilen pelaamassa pari tuntia. Se oli kivaa, mutta vain kivaa. Enemmän laihdutusjumppaa kuin entisenlaisia intohimohommia. Meitä oli taas treeneissä niin vähän, että saimme juuri ja juuri pelin pyörimään. Niinpä piti taas melkeinpä tauotta olla kentällä koko treeniaika. Se on tolkuttoman raskasta, eikä liian väsyneenä pysty mitään lopputreeneistä enää sisäistämäänkään. Menee vain yleiseksi räveltämiseksi. Ihmiset kaatuilivat ja satuttivat itseään ja muita.

Ottaa älyttömästi päähän putoaminen pois matkajoukkuetreeneistä, joissa  käy enemmän väkeä. Kaipaan myös tosi paljon sitä osaavimmilta pelaajilta saatavaa strategista oppia, jota ihan imee vain yhdessä treenatessa. Nyt meillä on varsinkin perjantain pelitreeneissä usein kasassa hyvin pieni ja sekalainen ryhmä, joka koostuu valtaosakseen hiljattain aloittaneista tai hyvin harvoin treeneissä käyvistä tai joltakin pitkältä tauolta palaavista pelaajista. Ero entiseen on jättimäinen.

Ärsyttää tunnustaa, mutta motivaatio ajaa 200 kilsaa treenireissuille tuollaista tekemään on nyt rajusti pakkasella. Eikä se tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset olisi kivoja. Kyllä ovat, ehdottomasti. Treenaaminen vain tuntuu nyt niin todella erilaiselta. Eteenpäin menemisen ja oppimisen innon sijasta on tamppaamista ja taantumista. Jotain luopumistyötä tämä kai on. Haikeaa ja mälsää. Aika lailla toivoisin, että kipinä tulee jossain vaiheessa takaisin.

Tulipahan mankuminen tästä. Piti vain naputella kuulumisia. No, joskus tällaisiakin kuuluu. Ja tarvitaanhan sitä laihdutusjumppaakin, toki. Niistä mietteistä tuoreempia on täällä. Huh, pt-Ullalla on aikamoiset tavoitteet meikäläisen vartalon varalle.

Kertokaahan jotain kivoja kuulumisia. Onko jo kesäsuunnitelmia katseltuna?

 

 

 

Mainokset

2 thoughts on “Ryppyjä rakkaudessa

  1. Herätti sympatiaa tuo motivaation puute omaan lajiin. Oon ite lumilautaillu ja skeitannu 90-luvulta asti ja välillä tulee notkahdus kiinnostukseen, kehitys menee vaan takapakkia ja itse tekemisestä ei saa mitään tyydytystä. En edes ajattele lajeista olevan liikunnallista hyötyä, koska kroppa kiittäis enemmän muusta kuin noista toispuoleisista, niveliä kuluttavista pomppimisista. Siinä ne hetken innostujat sitten erottuukin elämätapaharrastajista, että pystyykö kuitenkaan lopettamaan. Siinä vaiheessa, kun ne on enemmän osa elämää, kuin harrastus, niin eihän sitä pysty. Sitte ku tajuaa sen, niin pikkuhiljaa motivaatiokin palautuu, kun tietää, että jos pitää taukoa, niin sitten se vaan v*tuttaa kun kuitenkin palaa jossain vaiheessa tekemään samaa entistä huonompana. Kerran pidinkin skeittauksesta muutaman vuoden taukoa ja mitään en oo elämässäni katunu enempää 🙂 Että tällänen motivaatiopuhe, toivottavasti löytyy polte derbyyn takasin.

    1. Kiitos ❤ Tällaisia kaivataankin just näinä hetkinä. Ja totta puhut. Sieltä se rakkaus kuitenkin aina lopulta kaivautuu esiin. Ihan varmasti nytkin. Ja tämä on nyt mun ensimmäinen isompi skisma derbyn kanssa sitten aloittamisen 2011. Että kuherruskuukausi lienee ohi, ja näitäkin tulee. Ohi vaan ja läpi ja yli 🙂
      Sulla on tosi kiva blogi, jota luen mielelläni. jostain syystä en saa kommentoitua sinne. Puuttuu jotkut tunnarit, höh. Mutta kiitos kommentista ja tsemppauksesta vielä, ja iloa keväseen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s