Kesähermoilua ja muutoskohtia

Mahassa kipristelee taas muutos. Nyt tunsin sen tässä, aamukahvilla, selvemmin kuin hetkeen. Tähän asti on ollut vain hermostuneita puuskahduksia, jonkin verran kiroilua, tuskittelua, uhmakuutta, toiveikkuutta ja yltiöoptimistisia minäharhoja. Nyt kipristelee.

Kesän tulo tekee tämän joka kerta. Elän tällaista yrittäjän vuosirytmiä, joka on lähellä koululaisten aikakäsitystä, mutta ei ihan täsmälleen kuitenkaan. Siinä koulurytmissä elin koko lapsuuteni tuplana. Omaa koulua käyden, ja opettajavanhempien lapsena. Toukokuun viimeisenä tai kesäkuun ekoina päivinä alkoi tyhjä, joutilas, ihana löllöily, ja elokuussa starttasi Uljas Uusi Aika kouluvuoden mukana. Tammikuu ei vuoden vaihtumiselta tuntunut lainkaan. Viikot mentiin 5+2 periaatteella kuin juna.

Nyt viimeiset 13 vuotta yrittäjänä aikakäsitys on ollut sellainen, että lomapäivät laitellaan kalenteriin itse arkipyhiin ja viikonloppuihin katselematta. Joskus olen onnistunut hyvin, joskus tosi hyvin, ja joskus epäonnistunut tyystin ja totaalisesti. Tällä hetkellä, viimeisimmän väsähtämisen jäljiltä, osaan taas paremmin, mutta aina täytyy vähän muistutella: vapaapäiviä ON pidettävä joka viikko!

Kesä on minulle sellainen pudottautuminen kuiluun. Kivaan kuiluun, tietenkin, mutta kuiluun siltikin. Tyhjän päälle astuminen. Ennakoitava lempeä mörkö. Kesällä jutut eivät mene kaupaksi ja toimituksissa paiskii kesätoimittajien joukkio. Lehdet ennakoivat juttutilaustensa kanssa niin, että huhtikuun ja toukokuun aikana pitää perusfreellä olla myytynä sisään jo melkolailla koko kesän tarpeiksi juttuja, jos meinaa kunnon loman pitää. Auta armias niitä ekoja vuosia, kun tätä en vielä hokannut. Oli laihoja leikkeleitä leivän päällä.

Juttukoneisto alkaa vetää kunnolla taas elokuulla. Silloin on syytä olla syys- ja joulujuttujen kanssa ideaa pää pullollaan. Ja seuraava hiljainen tulee sitten joulu-tammikuun välillä, ja sekin pitää ennakoida myymällä kunnolla kamaa sisään.

Telkkarihommissa ei lomia aina voi ollenkaan pidellä. Monet tuotannot osuvat ainakin osin kesän päälle, ja niiden mukaan sitten mennään. Nyt ei ole hetkeen ollutkaan telkkua näppiksellä, joten rytmi on erilainen.

Olen onnistunut aika hyvin viime vuodet, ja onnistunut pitämään noin 3-4 viikkoa kesälomaakin. Joskus putkeen, usein pätkissä. Putkeen on ilman muuta parempi. Siinä ehtii luovuus tankkautua taas täyteen. Lyhemmissä pätkissä menee pintahengittelyksi.

Nyt on puoli vuotta ollut intensiivistä nettikirjoittamista. Olen ylläpitänyt isoa sivustoa, jolle on mennyt kampetta niin paljon, että yhden hengen nyrkkipajani on todenteolla takonut näppistä. Kymmenittäin juttuja ja reseptiikkaa on kulkenut annetussa julkaisuaikataulussa maailmalle. Työn on ollut yhtä aikaa sekä yksi kivoimmista koskaan tekemistäni, että melkoisen raskasta juuri tiukan ilmestymistahdin takia.

Nyt työ on vähän katkolla, ja siitä tämä kipristely. Pitäisi mennä kesän välitilaan ihan konkreettisesti täysin tyhjän päälle. Sivuston ylläpitäjä muuttuu, ja minä olen vielä ihan pimennossa siitä, jatkanko sisällöntuottajana vai en. Ja jos jatkan, missä määrin. En saa vastauksia, ja se hermostuttaa suunnitelmallista minääni, joka on ärsyyntyväisimmillään tyhjien kaleneterisivujen äärellä.

Lähden kesäksi pitkille reissuille, ja haluaisin olla siellä rennoin elkein miettimättä liikaa tulevia töitä, mutta samalla huolettaa. Ei ole ihan helppoa asettautua elämään hetkessä, jos ei tiedä onko palatessa hommia ollenkaan, tosi vähän, sopivasti vai tuhottomat määrät.

Olen odotellut työpaikalla tapahtuvan muutosrumban selkiytymistä nyt usemmaan kuukauden ajan, ja hermo alkaa olla loppuun käytetty. Olisin innoissani jatkamassa hommia, mutta jos ei tietoa kohta ala tulla, on yksinkertaisesti ihan pakko alkaa vimmaisesti myydä muualle.

Muutoskohdat ovat minulle hankalia. Se on todettu moneen kertaan. Nyt ollaan ison myllerryksen ytimessä, enkä oikein osaa asettua. Voi kunpa vain tieto jatkosta tulisi ennen reissuun lähtöäni. Aikaa vain ei ole enää montaakaan päivää. On pakko vain uskoa siihen, että hyvä tulee, tälläkin kertaa. Aina on tullut, 13 vuoden ajan jo. Silti hermostuttaa huolella.

Mainokset

2 thoughts on “Kesähermoilua ja muutoskohtia

  1. Tällainen 8-16 duunari ei oikein osaa kuvitella, miltä tilanteesi tuntuu. Kolmet yt:t läpikäyneenä tunnistan kuitenkin kipeästi tuon tietämättömyyden tuskan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s