Portugaliseikkailu 2014 – päivä 1

Alkakaamme matkapäiväkirjan koostaminen, vaikka matkaa vielä vähän jäljellä onkin. Tätä nimittäin riittää!

Kun kesä koittaa ja loma alkaa, on Kellomäen sirkuksen melkeinpä fyysillispsyykkeellinen välttämättömyys lähteä retkeilemään. Tänä vuonna kesäretken kohdetta mietittiin pitkään. Oli haaveita Baltiaan suuntautuvasta autokierroksesta, mietteitä aina ihanasta Kreikasta ja saaristohyppelystä, ajatuksia Jenkkeihin lähtemisestä ja vaikka mistä. Lopulta retken kimmokkeeksi riitti se tosiseikka, että eräällä sukulaisellamme on Lissabonin vanhan kaupugin keskellä asunto ja auto. Tämä sukulainen vietti kesäkuulla aikaansa Suomessa, joten asunto oli tyhjillään. Me keksimme nopeasti, kuinka asuntopoloinen täytettäisi elämällä.

Niinpä ostimme pelkät lennot, neljältä hengeltä 1301 e, heräsimme keskellä kesäkuun alun yötä ja lennähdimme Lissboniiin (lentoaika n. 4,5 h).

Kentällä kävi ilmeiseksi, että kahden matkalaisemme laukut olivat lennähtäneet jonnekin vallan muualle, mutta eipä siinä. Suuntasimme kohti Alfaman kaupunginosassa sijaitsevaa lomakotiamme kiemuraisia, käsittämättömän pittoreskeja katuja ja yhä kapeammiksi käyviä kujia  pitkin.

Kotipihamme näytti tältä.

IMG_6938

Hyvin rauhallinen ja ihana paikka. Sisällä odotti viihtyisä kolmio, jonka ikkunoista avautui lisää ihanuutta.

IMG_6936

Voi autuasta autuutta! Lämpöä oli enempi kuin tarpeeksi, jossakin +37 hujakoissa, aurinko porotti, suola tuoksui ja paikka kuhisi elämää. Vähän lämpö tuntuikin, kun yllä oli reissufarkut ja matkalaukut ties missä. Eipä paljon matkamoraalia päässyt kuitenkaan se fakta laskemaan.

Eka päivä höhhöiltiin kaupungin kujia ja katuja. Ihmettelimme mielettömän kauniita kaakelipintaisia taloja, ihan talon viereen syntyneitä kissanpoikasia ja kaikkialle levitettäviä kirkkaanvärisiä silkkipaperipalloja ja -nauhoja. Kaupunki valmistautui isoihin juhliin!

IMG_6939

Nautimme myös retken ensimmäiset ihanat ateriat. Yksityiskohtaisia ja intomielisiä pohdintojani ruokapuolesta voi hyvin lueskella täältä.

Haalimme kotiin ruokatarpeita myös kaupasta, koska matkabudjetilla oli raamit. Syöminen ulkona ei ole kovin kallista (annoksen saa 7-10 eurolla helposti) mutta ruokakaupasta itse koostamalla se on puoli-ilmaista. Kolmen jättimäisen ruokakassillisen (tuoretta lihaa useammaksi päiväksi, hedelmiä, vihanneksia, raakamakkaroita, marjoja, kahvia, mehuja ja limuja, juustoja yms) hinnaksi tuli 28 e. Noudattelimme retkellä hyväksi havaittua kaavaa, jonka mukaan aamupala, iltapala ja jompi kumpi päivän lämpimistä aterioista syödään kotona, ja kaupungilla poiketaan ehkä kahvittelemassa ja sitten syömässä se toinen isompi ateria.

Eka päivä kului ihmettellen ja asettuen, ja uutisia kadonnesta matkalaukuista odotellen. Ekat kaksi onnituivat hyvin, kolmannesta ei tultu hulluja hurskaamiiksi. Ääninauha annetussa puhelinnumerossa toisteli vain, että ei me vielä tiietä laisinkaan missä ne teidän kampeet on. Tai jotain sinne päin.

Nukahdimme parin tunnin pilkkimisyön ja pitkän reissupäivän pääteeksi innokkaina ja onnellisina karttojemme äärelle. Huomenna olisi auki koko uusi, ihana kaupunki tutkittavaksi!

IMG_6982

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s