Portugaliseikkailu 2014 – päivät 9 & 10

Rantapäivien jälkeen oli taas aika kaupunkihuvien. Lähdimme tutustumaan Lissaboniin kävelykeskusta Baixan toiselta puolelta. Kävelimme pitkin ihania katuja, poikkeilimme kahville ja yleisesti ihastelimme vain. Katsottavaa kyllä riittää, vaikka haahuilisi ihan päämäärättä ympäriinsä.

IMG_7619

IMG_7648Kävimme luonnontieteellisessä museossa ja sen yhteydessä olevassa vkauniiissa kasvitieteellisessä puutarhassa (Lisbon’s Botanical Garden eli Jardim Botânico). Siellä peikonlehdet olivat vähän kotimittaa kookkaampia.

IMG_7649Puutarhan sisällä sijaitseva perhostalo oli juuri sulkenut, joten sinne emme päässeet ihmettelemään, mutta sellainen siellä kuitenkin on, jos joskus poikkeat paikalle.

Loppuiltaa vietettiin perinteisin kortinpeluumenoin. Kirsikoita, viikunoita ja ihanat tyypit ympärillä. Eipä yhtään mitään valittamista!

Kymppipäiväksi suuntasimme Belémin kaupunginosaan turreilemaan kunnolla. Se sijaitsee kuusi km länteen keskustassa, ja on idyllinen ja kaunis.

Sen kiistatta tunnetuin nähtävyys on Belémin upea linnake (Torre de Belem, jonne pienellä jonottamisella pääsi sisäänkin ihmettelemään.

IMG_7707

IMG_7737Torneissa kiipeilyn jälkeen suuntasimme merimuseoon (Maritime museum eli Museu da Marinha), jonka me vanhemmat tiesimme aiemman reissun perusteella huikeaksi paikaksi.

Kyseessä on ehkäpä kaikkein hienoin museo, jossa olen käynyt. Tuntitolkulla ihasteltavaa huippuhienojen pienoismallien ja merenkulun historian parissa. Ja sitä historiaahan tältä maalta todella löytyy!

IMG_7733

IMG_7687

IMG_7734Jos et reissullasi halua muuta museohommaa, niin käy tämä!

Lopuksi toteutimme minun haaveeni päästä maistamaan kaupunginosan maailmankuuluja leivonnaisia niiden alkuperäisessä valmistuspaikassaan. Lissabonin joka ainut kuppila myy Pastel de nata -nimellä näitä vaniljakreemillä täytettyjä lehteviä kakkusia, mutta ne ovat kaikkein parhaimmillaan kuumana nautittuina suoraan niiden kotikahvilasta juuri Belémissä.

IMG_77361837-vuodesta valmistetut kakkuset nautitaan kanelin ja tomusokerin kanssa. Ja AH TAIVAS miten hyviä ne olivatkaan. Onneksi vietin pt:n määräämää tankkauspäivää (täällä hehkutuksia aiheesta) , ja pääsin nauttimaan näistä täysin siemauksin.

Belém on tosi idyllinen ja kiva kaupunginosa, jonne kannattaa poiketa jos aikaa reissulla on. Sinne pääsee taksilla nopsaan ja edullisesti (n. 10 e) jos kävely ei kiinnosta.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s