Pieniä tärkeitä asioita

Kahden blogin välillä kirjoittaminen on välillä hassua. Koska tämä Kokovartalofiilis on aihealueeltaan melkoisen kaikenkattava, on välillä vaikea ratkaista tuuppaanko tarinaa tänne vai tuonne KG:n puolelle. Jonkinlaista sellaista rajaa koitan pitää, että kuntoiluun, laihisteluun, ruokavaliohommeleihin ja sellaiseen liittyvät tarinat menevät sille puolelelle. Siellä myös päivittelen vähän tiuhempaan tahtiin, koska se on (varsin matala)palkallista työtä. Toivottavasti ette ärsyynny siitä, että linkkailen teitä sinne lueskelemaan vähän väliä. 

Viime aikoina siellä on treenattu tuntuvasti vähemmän, koska tämä saatanan huimaus. (Sillä puolella en myöskään voi kiroilla yhtä vapautuneesti. Eläköön Kokovartalofiilis :D) . Mietin siellä kuitenkin kaikenmoisia omiin nahkoihin ja kuntoutukseen liittyviä juttuja, niin kuin nyt tänäänkin totaalista regressiivistä parkumista.  

Tämä paha olo vie nyt melkoisen leijonanosan päivästä ja kapasiteetista ylipäätään. Nukun, huojun ja koitan pärjäillä päivän minimistandardeilla läpi. Tänään olen kuitenkin iloinnut seuraavista asioista:

– Hämeenlinnassa näköjään järkätään SUPmelontaa. Olen halunnut koko kesän kokeilla sitä, ja kunhan vain saan tasapainon takaisin, menen heti!

– Saimme viimeinkin ostettua yläkertaan viilennystä. Ovatpa aika saatanallisen hintaisia värkkejä nuo kunnon pelit, mutta olivatpa olotkin ihan epäinhimilliset. Pimut olivat siirtyneet yöllä alas sohvalle nukkumaan, enkä ihmettele yhtään. 

– Vadelmapuska tuuppaa ihania, isoja marjoja nyt maailmalle melkoista kyytiä. Taivaallisen hyviä!

– Saan ensi viikolla tänne kivan vieraan, ja näin ollen jotakin muutakin ajateltavaa kuin tämän painajaisolon. 

Tänään sain myös heti aamusta muistutuksen siitä, miten pienet jutut merkkaavat isoja asioita osuessaan oikeaan saumaan. Juuri, kun olin totaalisen finaalissa ja tympiintynyt tähän paskaan vointiini ja valmis heittämään hanskat tiskiin, piippasi puhelin viestin. Ystävä totesi vain, että olen hänellä mielessä. Se oli juuri tarpeeksi ja tarpeeseen. Hyviä asioita. 

Mainokset

2 thoughts on “Pieniä tärkeitä asioita

  1. Tsemppiä ja toivottavasti huimaus menee pian ohi. Tiedän kyllä miltä se tuntuu ku olo on koko ajan enemmän tai vähemmän huono. Nuo sytostaatit viikon välein ei paljoa anna aikaa palautua, kroppa on koko ajan sekaisin. Mua ei haittaa ollenkaan et linkkailet kg blogia, päinvastoin. Tuleepa muistettua käydä sielläkin kurkkaamassa.

  2. Kiitos Flikka! Monesti olenkin miettinyt viime aikoina, miten mahdat jaksella siellä tuon sytostaattirumban keskellä. Vielä tällaiset helteet päällä! Jatkuva nurja olo kysyy paljon jaksamista. Toivotan sitä sulle oikein roppakaupalla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s