Äänikirjasuosituksia

Olen hehkuttanut äänikirjojen ihanuutta ennenkin. Nyt lisää. Tajusin niiden fantastisuuden selkävamman kuntoutuskaudella, kun vesijuoksualtaassa oli niin jäätävän tylsää, että pää meinasi irrota. Mummojen tuijottelu ei oikein sytyttänyt.

Onneksi tajusin. Tilasin vesitiiviin iPodin ja kuulokkeet ja kirjauduin Audible-palveluun. Sinne maksetaan jäsenmaksu kerran kuussa, ja sitä vastaan saa sitten ladata yhden kirjan/kk. Olen lataillut ahkerasti. Kirjastossani on jo parikymmentä kirjaa. Välillä ostan ekstrakirjojakin, kun oikein innostun. Hinnat ovat ihan ok. 

Kuuntelen äänikirjoja vesijuostessani, puntilla, kävelylenkeillä ja työmatkoilla junissa ja busseissa. Ne pitävät seuraa ja viihdyttävät. Kuka ei tykkää siitä, että joku lukee ääneen? Vähän niin kuin palaisi lapsuuden iltasatuhetkien äärelle. Ja onhan se nyt hauskaa, että Kissin Paul Stanley tai BBC:n David Attenborough on juuri minun kanssani retkellä Hämeenlinnan uimahallissa! 

Nyt, kun huimaus on ollut hankaloittamassa elämää jo 1,5 kk ajan, ei kirjojen lukemisesta ole oikein tullut mitään. Tulen niiden äärellä merisairaaksi. Kuunteleminen sen sijaan onnistuu mainiosti. Eilen loppui Paul Stanleyn Face the music, ja heti tänä aamuna latasin komedienne Rachel Dratchin Girl walks into a bar -kirjan.

Elämäkerrat ovat suosikkejani. Minusta on kiehtovaa kuunnella, miten jostakusta tuli juuri hän. Inhimillisiä, ihania, koskettavia, hauskoja ja karuja tarinoita. Viime aikojen muita hyviä elämäkertoja ovat olleet Stephen Fryn Chronicles, David Atteborough’n Life on air sekä Steven Tylerin Does the noice in my head bother you? Ja Andre Agassin Open oli ehkä kaikkein paras. 

Tykkään kuunnella myös fiktiota. Niistä suosikkejani ovat ainakin olleet Jess Walter: Beautiful ruins ja Carlos Ruiz Zafon: The shadow of the wind

Myös self help -osastolla on ollut pari tosi hyvää ja ajatuksia herättävää. Voin suositella ainakin seuraavia.  Gretchen Rubin: The Happiness project, Gary Mack, David Casstevens: Mind Gym ja Andrew J. Mellen: Unstuff your life

Hyvä äänikirja kestää monta tuntia. Siihen voi uppoutua pitkäksi aikaa. Joskus hyvä kirja jopa motivoi liikkumaan. On hauskempi lähteä, kun tietää saavansa tarinalle jatkoa. 

Nyt lähden aamupalalle Rachel Dratchin kanssa. Kivaa päivää!

 

(Btw täällä puhutaan pissaamisesta. Kyllä vain.)

 

Mainokset

One thought on “Äänikirjasuosituksia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s