Kokovartalokatkeraa avautumista

Viikko 10 selvästi kännissä starttaa huomenna. Erikoislääkärille on aika sitten seuraavalla viikolla. Onpa sitä taas odotettukin. Tuntuu, että jokainen lääkärikohtaaminen on mennyt suunnilleen samalla kaavalla: odotetaan että loppuu. No entäs kun ei lopu? Mitäs sitten tehdään? Odotellaanko, että loppuu heilujasta jaksaminen? No voin kertoa, että sillä etapilla aletaan olla. Olen umpiväsynyt operoimaan arkisia asioita muka normaaliin tapaan tässä tyysti epänormaalissa tilassa.

Ärsytän tällä hetkellä itseäni tosi paljon. Inhoan marisemista ja väninää. Vihaan itsesäälissä kieriskelyä ja voihkimista. Nyt on kuitenkin suurimman osan ajasta oma pää niin syvällä perseessä, että melkoisen tummanruskealta näyttää. En jaksa kuunnella oman pääni sisäisiä kitkeriä volinoita, enkä oikein ilkeä laskea senkään varaan, että kukaan muukaan jaksaisi.  Turhauttaa, ahdistaa ja vituttaa. Tämä ei lopu. Tämä ei mene ohi. Voiko olla, ettei mene koskaan? Eikä minulle riitä se, että lekurit kilpaa hokevat, että kyllä sen olisi jo pitänyt mennä. No niin saatana minustakin!

On vaikea kuvailla, miltä tämä oleminen  tällä hetkellä tuntuu, koska ainakin itselleni tämmöiset tasapainojutut olivat ihan tuntemattomia tätä kokemusta ennen. Kyllähän kaikkia välillä vähän huippaa ja askel horjuttaa. Toisinaan on ihan omasta syystäänkin melkoisessa seilissä. Tämä on kuitenkin jotenkin ihan erilaista, läpitunkevaa, kaikkialle ulottuvaa ja totaalista paskaa. Ei selkeää, kirkasta, rauhallista hetkeä, vaan pelkkää hiton heiluvaa sumua ja mössöä. Hyvälläkin hetkellä älyttömän voimia vievää erikoistilannetta koko elämä.

Enpä kadehdi sitä korvalääkäriä, joka minut kohtaa ensi viikon lopulla. Kietoudun poloisen ammatinharjoittajan reiden ympärille niin tiukaksi mytyksi, että tarvitaan melkoisen jäntevät lääkintävaksit minut siitä irrottamaan. Puristan niin pitkään, että saan jotakin tolkun tulevaisuudensuunnitelmaa tähän elämään. Odottaminen ja noiden mitään tehoamattomien, pahaa oloa provosoivien asentohoitojen tekeminen ei voi olla ainoa vaihtoehto. Valaisivat sitten vaikka korvakäytävät betoniin, jos se on ainut keino saada ne saatanan soraset hallintaan.

Pliis älkää enää koskaan sanoko, että sinä se jaksat olla niin myönteinen kaiken keskellä. En jaksa. Nyt en kertakaikkiaan jaksa.

 

 

Mainokset

4 thoughts on “Kokovartalokatkeraa avautumista

  1. EI sitä todellakaan jaksa aina olla positiivinen ja tsempata, ei vaan pysty kun tarpeeksi kauan surkea olo jatkuu. Toivottavasti olo pian helpottaa ja lekuri pystyy jotain apua antamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s