Loppuja ja alkuja ja vähän lääkäriaskaa

Kuukauden hauskin duuniprojekti, 12 kerran Hypoxi-kokeilu loppui tänään. Sen tuloksia voi lukea täältä.

Maanantaina alkaakin sitten seuraava rupeama, puolen vuoden mittainen verkkovalmennus  kunto- ja terveysotteella. Sitä voi seurailla tuolla blogin puolella.

Tekee ihan hyvää keskittyä vähän tällaisiin myönteisiin kehollisiin juttuihin kaiken kurjan keskellä. Olen myös joka kerta vastaavan pitkän toipilas- ja kuntoutusajan varrella totaalisesti tympiintynyt siihen, että paino nousee ja olo muuttuu tukkoiseksi, joten nyt on ihan hyvä katsella ettei niin tapahdu tällä kertaa. Pitkäksi kun tämä jakso tuntuu käyvän. Kohta on 3 kk kulunut alkamisesta ja lääkäri totesi eilen, että voi mennä vielä useita kuukausia lisääkin. Ja vielä on selkävammastakin kaksi vikaa kiloa karistettavaa. Lisää ei tartte siis tulla.

Lääkäri kehotti elämään mahdollisimman normaalia elämää, ja vaikken auton rattiin tai derbyluistimille uskallakaan, meinaan ainakin lähteä varovasti kokeilemaan punttista. Se kun on normaalia elämää.

Kävin siis erikoislääkärin vastaanotolla ja siellä tehtiin kuulotutkimuksen lisäksi kaikenlaisia muita tsekkauksia. Ei löytynyt selittäjää känniselle ololle. Ainut vaihtoehto on jatkaa penkomista, ja seuraavaksi tapaan huimaukseen oikein erityisesti perhetyneen lääkärin. Aika tosin meni vasta lokakuun lopulle, mutta onhan tässä jo totuttu odottelemaan. Minut passitettiin myös pään magneettikuvaan MS-taudin ja muiden sellaisten siinä näkyvien pahisten poissulkemiseksi. Hyvä että kuvaavat, koska on tässä nyt kaikki mahdolliset möröt ehditty jo kuvitella. Parempi saada kylmää faktaa. Siellä onkin sitten joulun alla oikein kukkea putki taas odottamassa, kun samaan aikaan osuu kevään kurjien rintatutkimusten lopputsekkaus… farssiahan tämä vähän on, mutta minkäpäs mahtaa.

Vaikka lekurista ei eilen jäänyt käteen oikein muuta kuin superkuuloni, niin hyvä mieli käynnistä kuitenkin tuli. Koin, että minut otettiin vakavasti ja vaivaan halutaan oikeasti löytää selvyys. Tutkitaan, eikä vain tuumita että ”tällaista tämä nyt välillä vain on”, niin kuin joskus on käynyt. Aikaa se vie aina odotella jonoissa, mutta olenpahan nyt ainakin sillä tiellä. Jouluun mennessä kai viimeistään pitäisi olla selvillä, mistä kiikasta. Sitten onkin ihan oma seikkailunsa setviä, voiko sille löytyneelle asialle tehdä jotakin, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Edelleen on olemassa myös äkkiparanemisen mahdollisuus. Joka päivä menen nukkumaan sillä ajatuksella, että ehkäpä aamulla herääkin klaari, skarppi ja tanakasti jaloillaan seisova Ani. Lähdenkin tästä nukkumaan sillä mielin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s