Kun kirjoitushommat kusevat

Jäin tänään miettimään, että naputtelen tänne usein vain kivoja työjuttuja. Ei se ihme olekaan, sillä tykkään työstäni tosi paljon. Siinä on kaiken muun lisäksi myös merkittäviä mukavuusbonareita, kuten vaikkapa edellisen postauksen kotiin lähetetyt suklaamaistiaiset, kirjojen ilmaiset arvostelukappaleet ym. materialistiset ilot. Parasta on kuitenkin se että työ on luovaa, hyvin vapaata ja vie minut tapaamaan kiehtovia tyyppejä ja näkemään eriskummallisia paikkoja, joita ei muuten tulisi koettuakaan.

Vaan onpa tässä toimittajan/vapaan kirjoittajan duunissa paljon ihan silkkaa paskaakin. Tämä viimeisin viikko on tarjoillut sellaista settiä oikealta ja vasemmalta, että balanssin saavuttamiseksi voisin kertoa vähän siitäkin, mitä työ on silloin, kun luukusta tulee luomusuklaan sijasta muuta ruskeaa.

Kulunut viikko on ollut normaaliin malliin tietysti täyteen buukattu ihan peruskeikkaa ja kirjoittamistyötä. Sen ohella käsille on läjähtänyt seuraavanlaisia vitsauksia:

– Takaisin työpöydälle tuleva artikkeli, jonka olen kirjoittanut kesäkuun alussa, sitten unohtanut totaalisesti, koska välissä on ollut 5 viikon loma ja sitten noin 30 muuta artikkelia. (Minulla on työkäytössä hyvin lyhyt muisti. Teen jutun, ja kun se lähtee, unohdan valtaosan sen teossa omaksumastani. Ei olisi muulla menetelmällä mahdollista kirjoittaakaan noin 60-80 artikkelia vuodessa. Ei sinne aivoon vain mahdu niitä kaikkia. )

Työhön toki kuuluu, että välillä korjataan jo lähetettyjä töitä, mutta useimmiten se tapahtuu viikon sisällä jutun lähettämisestä. Nyt oli kulunut aikaa tosi paljon. Juttu vaati paljon korjaustöitä, joista sinänsä nyt sen lukiessani olin ihan samaa mieltä, mutta hankala homma oli muistaa, mitä juuri siitä aiheesta tulikaan silloin 3,5 kuukautta sitten mietittyä, mitä haastateltavat sanoivatkaan sellaista, joka jäi kirjoittamatta juttuun mukaan, ja ylipäätään päästä juuri sen tematiikan koukeroihin kiinni.

Samalla oli meneillään tosi kiivas kirjoitusvaihe kolmen ison artikkelin kanssa, ja niiden dedarit painamassa päälle. Oli siis ihan rehti kiire. Olen haka aikatauluttamaan, ja ehdin aina dedareihini. Myyn vain sen, minkä ehdin tehdä. Ja ehdin aika paljon. Tällaisten yllärikäänteiden osuessa kohdalle tulee kuitenkin isoja pulmia tuntien kanssa. Ne tunnit löytyvät sitten yöstä.

Tuollaisen vanhan jutun kaivaminen esiin kiiretilanteessa, varsinkin kun palkkarahatkin jutusta on toki käytetty jo kesäkuussa, on erittäin vähän motivoivaa. Aikaa korjausten tekemiseen oli myös vain päivän verran (josta siis leijonanosa oli aikataulutettu niiden normaaliduunien tekoon). Mutta eipä tämä mikään motivaatiolaji olekaan, vaan välillä ihan suoraa perselihashommaa, joten eipä auttanut kuin naputtaa.

– Seuraava paska osui tuulettimeen, kun haussa oli ollut hankalasti löydettävä haastateltava. Yksityiskohtiin menemättä piti löytää vanhus vaikealla elämänkokemuksella, ja ihan tietyn tyyppisellä muistolla. Olin etsinyt pitkään ja hankalasti, löytänytkin ja nyt menin jututtamaan. Juttutuokio oli mukava ja tarinasta tuli hieno. Lähetin sen haastateltavalle tarkastukseen päivää ennen deadlinea. Piti olla läpihuutojuttu.

Seuraavana aamuna haastateltavan aikuinen lapsi soitti minulle ja kielsi jutun julkaisemisen. Hän teki sen vielä aika ikävällä tavalla,  ja pahoitin hänen tavastaan puhua kovasti mieleni. No, koska tämä ei ole myöskään henk. koht. tunteilun laji, niin nielin sen mielen ja lähdin isossa paniikissa penkomaan uutta haastateltavaa hankalaan juttuun. Hommaan, johon viimeksi meni monta viikkoa, olisi nyt alle vuorokausi aikaa. Siinä ajassa piti siis löytää tyyppi, saada haastatteluaika sopimaan, mennä jututtamaan, kirjoittaa artikkeli valmiiksi ja tarkistuttaa tarina ennen toimitukseen lähettämistä. Loppu hyvin, kun löysin uuden haastateltavan ja sain hyvän tarinankin talteen, mutta olihan taas muistutus siitä, että kaikenlaista kapulaa voi tulla vastaan viime metreillä.

– Lisää kuraa tuli porstuaan palautteen muodossa. Sain kovan sterssin ja kiireen keskellä artikkelista, jonka eteen olin nähnyt kovasti vaivaa ja johon olin tosi tyytyväinen itse, aika ikävänsävyisen ja julkisella foorumilla esitetyn palautteen jutun kohteelta. Lopulta kyseessä oli ilmeisesti väärinkäsitys, mutta tuntui tosi kurjalta. Haluan tehdä vain artikkeleita, joista jää hyvä mieli molemmille osapuolille.

– Samaan syssyyn napsahti s-postiin oikaisupyyntö eräästä tämän syksyn jutusta. Juttuun haastattelemani henkilö oli tämän postin lähettäjän mukaan tietoisesti antanut minulle väärää tietoa artikkelin aiheesta, ja tämä tieto vahingoitti viestin lähettäjää. Kyseessä oli tilanne, jota en minkään kohtuuden nimissä olisi osannut ennakoida jutun tekohetkellä, ja harmistuin viestistä kovasti. Erityisesti harmitti siksi, että olen aika tarkka tämäntyyppisistä jutuista, enkä tykkää yhtään, että työtäni käytetään henk.koht. skismojen välikappaleena selkäni takana.

– Myös talousasiat takkusivat. Yksi tilaajistani on oikutellut melkoisesti palkkionmaksun kanssa. Vanhimmat saatavani ovat seisseet maksamatta toukokuulta asti. Yhteensä palkkioita oli kasassa jo 800 euroa, kun pinna kärvähti lopullisesti. Olin useampaan otteesseen lähestynyt juttujen tilaajaa ja sitten vielä ylintä esimiestäkin, mutta tuloksetta.

Oli pakko pistää laskut perintätoimiston hoidettavaksi. En ole sellaista joutunut vielä tekemään kertaakaan tämän kohta 14 vuoden vapaan kirjoittajan urani aikana. En olisi halunnut tehdä nytkään, mutta on minun laskuni maksettava itsekin, joten pakko ne palkat on saada. Ja minusta 5 kuukautta on ihan nätisti odoteltu, jos maksuaika normaalisti on 2-4 viikkoa.

Tällaisia kapuloita siis viimeisen vikon sisään työrintamalla nyt muutaman mainitakseni. Ihan tavallisia juttuja, pienempiä ja keskisuuria, mutta sellaista arjen mutapainia, joka vetää hapoille kasautuessaan.

Tilannetta tietysti pahensi se, että voin yhä tosi huonosti tämän huimauksen kanssa. Jokainen keikka jonka teen, vie tuplasti normaalin ajan jo ihan siksikin, etten pysty yhäkään ajamaan autoa. Tämä oli myös sairaalareissun värittämä viikko rankkoine tutkimuksineen, joten kapasiteettia oli normaalia vähän vähemmän käytössä muutenkin. Tai no, mikä nyt normaalia on.

Todettakoon siis, että ihan tavalliset työstressit ja tuulettimeen odottamatta iskeytyvät pökäleet ne rytmittävät tätä freelancerinkin elämää. Onneksi valtaosa viikoista sujuu ihan toisella tapaa, paljon mukavammissa merkeissä. Ja olihan hyvien juttujen puolella vaikkapa viimeaikojen ihan mahti-ihanat eläinkeikat. Kuten nyt vaikkapa kissat, joita näin viikon sisällä yhteensä alun kolmekymmentä! Pikkuisimmat olivat 7-viikkoisia. Ending on a happy note:

2014-09-11 11.48.14-1

Mainokset

2 thoughts on “Kun kirjoitushommat kusevat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s