Uudenlainen viikko

Huomenta! Koko perhe nukkuu ja minulla on kahvia. Ihana rauha ja hiljaisuus! Tuumin jutella vähän tästä kuluneesta viikosta, koska se on vihdoinkin ollut aika erilainen kuin 12 edeltäjäänsä. Olen päässyt tekemään jotain.

On ollut aika turhauttavaa kertoa aina vaan, että huomaa huimaa, pyörii, mää mää, nyyh, nyyh. Ja kyllä täällä edelleen tekee juuri niin, mutta ehkä erilaisella otteella.

Kävin siis tosiaan noin viikko sitten lääkärissä, joka ei juuri pystynyt sanomaan juuta tai jaata itse diagnoosista (jos jotakin, niin asentohuimauspäätelmiä höllennettiin, kun osa oireistosta puuttuu), mutta tutki perusteellisesti ja otti tosissaan. Tuli rauhallisempi mieli. En joutunut perustelemaan jatkotutkimuksia ja vaatimaan itkuisesti kuvauksia, vaan minut laitettiin hyvässä yhteisymmärryksessä  aivojen magneettijonoon ja odottamaan aikaa uudelle, vielä vähän erikoistuneemmalle lääkärille.

Aivot kuvataan (vasta joulukuun alussa kylläkin), koska halutaan sulkea sellaiset huimauksen ja pöpperöolon syyt, joita ei muuten voida todentaa – kasvaimet, ms-tauti, nämä tällaiset möröt. Kuten olen aiemminkin tuuminut, niin minuun kohdallani kynnys järeimpiinkin tutkimuksiin on matalalla, koska olen entinen syöpäpotilas. Tutkitaan, jotta saadaan varmuus, ja myös mielenrauha minulle.

 

Käteen jäi siis odottelua, mutta kuitenkin rauhallisempi mieli. Nyt en jännitä, että koko touhusta pestään kädet vain tuumimalla, ettei mitään nyt löydy ja tällaisia tämä nyt on.  Puren kuitenkin sormenpäitäni, etten menisi kovin tiuhaan googlaamaan vaikkapa ms-tautiasioita. Se huolettaa tosi paljon, mutta samalla tiedän, että se oli vain yksi ilmoille heitetyistä vaihtoehdoista, eikä niitä kannata murehtia ennen kuin tulee varmuutta asiaan. Siltihän se paljon mietityttää, tietysti. Ja onhan tässä tällaisessa pitkän sairastamisen meiningissä se puoli, että alkaa toivoa, että löytyisi edes joku, mikä vain, syy ja selitys pulmalle. Sitten päästäisiin ainakin eteenpäin sen purkamisessa, tai vähintään uuteen todellisuuteen sopeutumisen tiellä pari pykälää pidemmälle. Mutta odotellaan, odotellaan.

Se, mikä muutti arkeani eniten, oli lääkärin kannustus yrittää elää niin normaalia elämää kuin suinkin siitä huolimatta, että hyörii ja pyörii. Tätä neuvoa olen nyt noudatellut, ja treenaillut ekan kerran kolmeen kuukauteen lyhyiden automatkojen ajamista ja käynyt muutaman kerran punttiksellakin rehkimässä. Aloitin sen vapaaehtoistyönkin, ja tietysti normaalit duunit olen tässä hoitanutkin samalla ihan tavalliseen tapaan.

Hassua ja omituista on noita ennen tuttuja juttuja tehdä tällä erikoisella päällä,  ja kovasti keskittymistä se vaatii, mutta samalla se tuottaa paljon mielihyvää. On inhottavaa olla vain en pysty, en voi -oloissa. Kyllä pystyn ja voin, jos vaikka pyöriikin päässä. Sohvaan juurtuu aika helposti, jos antaa sille vallan. Kotonakin voi laitostua.

Uudet jutut vievät ihan hillittömästi energiaa. Sitä on mahdoton edes kuvailla. Haukottelen ja torkun, ja painun yöunille tosi aikaisin. Patteri vain kertakaikkiaan loppuu. Tämä on minulle erityisen epätyypillistä, koska olen enemmänkin yli- kuin aliaktiivinen tyyppi noin perustaltani. Harjoitellaan nyt sitten tätä fleguiluakin välillä.

Erityisen hassua väsymys on siksi, että tässä kaiken tämän kanssa samaan aikaan tehty kilpirauhaslääkityksen raju nosto (ja sanon heti miettijöille: ei, sillä ei ole mitään tekemistä tämän huimauksen alkamisen tai kestämisen kanssa. Asia on perinpohjaisesti selvitetty.) antaa noin teoriassa minulle erittäin paljon lisää energiaa. Se ei vain nyt näy yhtään missään! Syön nyt viikottain 6,5 isoa Thyroxin tablettia enemmän kuin vielä toukokuulla, ja se on sen mittakaavan jättiläisnosto, että minun pitäisi kaiken järjen (ja aiemman kokemuksen) mukaan mennä kuin aropupu. Vaan ei. No, voi tietysti spekukloida millainen koomapotilaan aktiivisuustaso minulla olisi ilman tuota nostoa tällä hetkellä. Onneksi ei sitä tarvitse kokeilla.

Ehkäpä sitten, kun/jos/whatevs tämä huimaus joskus laskee otteestaan, tuo lääkemäärä pääsee kerrasta täyteen tehoonsa, ja menen kuin vieteriukko steroideissa. Jännittäviä ovat, nämä ihmiskokeet.

Mutta juu, aktiivisempaa arkea täällä elellään. Se sentään on edistystä, eikös? Koska seuraavaan lekuriin on niin pitkä aika, meinaan noudattaa mielestä syrjään painamisen menetelmää mahdollisimman tehokkaasti. Huojun kohti lokakuuta mahdollisimman normaaleissa puuhissani. No, derbyluistimille toki ei ole minkään maailman asiaa, mutta kuitenkin. Liikkahommien sujumistahan voi seurailla pääasiassa täällä.

Kertokaas vähän syksykuulumisia! Miten elämä kohtelee? Onko kesken hyviä kirjoja? Onko jo neuleita puikoilla?

 

Mainokset

2 thoughts on “Uudenlainen viikko

  1. Ihanaa, että jaksat tehdä asioita, joista nautit! Kunhan et uuvuta itseäsi.
    Mulla lisättiin Thyroxinia keväällä 1x 0,1 mg/vko. Eli ei paljon mitään, enkä olossani ole huomannut mitään eroa (tasaisen uupunut), mutta nyt oli molemmat lukemat viitearvoissa.
    Tuo epätietoisuus ja odottaminen on rankkaa, mutta sulla on hyvä asenne, ettet anna sen ottaa pääroolia elämässäsi. Siltä ei varmasti voi välttyä, etteikö välillä pelko valtaisi ajatuksia. Itselläni on ainakin taipumus ajatella heti niitä pahimpia vaihtoehtoja.
    Lukemisista: menossa lempidekkaristini James Pattersonin (ja Maxine Paetron) kirja Heinäkuun neljäs.
    Käsitöistä: puikot on vielä saaneet olla rauhassa. Oon yrittänyt tuhota virkkauslankavarastoani. Liinoja lähinnä on syntynyt.

    1. Viitearvot on hankala juttu, koska vaikka ne saataisiin sinne raamiin, voi olo olla silti melkoisen vetämätön. Jos sulla on rohkea lääkäri, niin suostuu varmaan lisäämään vielä annostusta, jos ei muutu virkeämmäksi.Mun iti 21 vuotta näemmä syödä liian matalaa annosta, ennen kuin löytyi tarpeeksi asiaan vihkiytynyt kaveri nostamaan reippaasti kerralla annosta, vaikka viiterajojen sisällä olisin matalammallakin annoksella.

      Pahimmat ajatukset ne tosiaan ekana mieleen aina hiipii, mutta parempi olla iisisti vaan ja Googlailematta. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yrtellään 🙂

      Mun oli mentävä heti ostoksille, ja nyt on ekaa tumppua puolet kasassa. Purkamispainotteista vielä toistaiseksi, kun kirjoneulekaavan lukeminen ei mene rutiinilla.
      Seuraava kirja on Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkudessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s