Perhetuttuja

Perheeni on saanut viimeisen parin vuoden sisällä ihanan ystäväperheen. Ajelemme vuorotellen toistemme luokse koko porukka. Vastassa on valmiina päivällinen, joka yhdessä syödään höpötellen kuulumisia, ja sitten kaivetaan lautapeli esiin. Reilun tunnin verran sinä yleensä pelaillessa menee, ja sitten nautiskellaan jälkiruuan ja teen äärellä, kunnes on aika hypätä autoon ja ajella tunnin matka takaisin kotiin. Seuraava treffi, sen toisen perheen kotiin, sovitaan parin viikon päähän, ja sitten sovitusta pidetään kiinni tiukasti, vaikka kalenteri uhkaisi pursuta ja rönsyillä muihin suuntiin.

Eilen ajelimme taas pelaamaan. Vastassa odotti herkullinen Shepard’s pie ja ihana ranskalainen omenatorttu jäätelöllä. Pelasimme 7 Wondersia, nauroimme ja nautimme toistemme seurasta. Pöydän ääressä istui neljä aikuista, yksi 8-luokkalainen, yksi 6-luokkalainen ja yksi juuri vuoden täyttänyt söpökki. Jaloissa lämmitti pehmoinen koirakin.

Kotiin ajellessa oli taas sama olo kuin aina näiden jälkeen; iso kiitollisuus ja ilo siitä, että olemme tutustuneet ja käynnistäneet tällaisen tradition. Kun tutustuimme, ei pienintä pikkuista vielä ollut. Meillä oli silti aina tytöt mukana. Tuntui tosi kivalta olla siinä koko perheellä. Lasten ja aikuisten jutut erotellaan niin monessa kohti, ja toisaalta joskus lasten läsnäolo tuntuu aikuisten jutuissa häiritsevältä. Näissä illoissa tuntuu aina juuri siltä, että kaikki sopivat pöydän ääreen. Kaikkien kuulumiset ja tärkeät jutut kuunnellaan. Kaikista ollaan kiinnostuneita. Ja kun tämä ihana pariskunta sai vuosi sitten maailman ihanimman tyttärensä oli selvää, että hän solahtaa sekaan ihan itsellään.

Jännitin vähän, tuleeko vauva-ajoista taukoa kivaan tapaan. Se olisikin ollut täysin ymmärrettävää ja aika odotettavaakin. Mutta eipä tullut! Jatkoimme ihan samalla rytmillä, ja arvostankin ihan valtavasti näitä tuoreita vanhempia siitä, että pakkasivat siekailematta vauvan autoon ja huristivat treffeille, ja pelailivat rennosti uudesta arjesta huolimatta. Nykyisin vuosikas on tietysti aivan itseoikeutetusti yhdenvertainen osa pöytäseuruetta. Oikein odotettu ihminen.

Jäin miettimään lapsuudessani paljon käytettyä sanaa perhettu. Siinä oli jo silloin minusta ihan erityinen paino ja sydänlämpö mukana. Oli kavereita, ystäviä ja tuttavia, ja sitten jotkut olivat perhetuttuja, ja se oli ihan omalla tavallaan arvokasta ja arvostettua. Nämä tyypit olivat nimenomaan koko perheelle tärkeitä ihmisiä, ja heidän kanssaan touhuttiin mitä milloinkin yhdessä. Lasten ei tarvinnut mennä sinne lastenpöytään.

Olen tosi iloinen, että olemme saaneet tällaiset perhetutut. Arvokkainta, mitä ihminen voi toiselle antaa on minusta oma aikansa, ja tämä on juuri sitä parhaimmillaan. Vaikka on kiire ja melskettä, niin silti istutaan rauhassa yhdessä alas. Ollaan piittaamatta tunnin etäisyydestä arkiviikolla. Laitetaan kalenteriin tärkeänä juttuna, koska tykätään, että niin on hyvä. Ja aina on.

Mietin jo, mitä laittelen heille seuraavaksi päivälliseksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s