Elämänpyörätehtävä – eli mitä mulle kuuluu

Saimme OO-verkkovalmennuksessa viikkotehtäväksi pohtia omaa elämäntilannetta eri osa-alueittain. Tunnustan avoimesti, että meinasin sivuuttaa koko touhun muka turhana, mutta sitten istuin papereiden ääreen, ja huomasinkin homman oikein mielenkiintoiseksi ja tärkeäksi.

Eri osa-alueille annettiin numerot (0-10) sen mukaan, miten tyydyttävästi ne tällä hetkellä toteutuvat, ja sitten sen mukaan, mihin toivoisi niiden muuttuvan.  Tällaisia siinä mietin annetuista aiheista.

 

Fyysinen ympäristö:

+ Olen tosi onnellinen täällä Kermakukkulan keltaisessa talossa. Se on ehkä pienen puolella, mutta ihana ja kotoisa ja pystyy majoittamaan perheen lisäksi tarvittaessa ystäviä. Tulen tänne mielelläni, enkä kaipaa muualle. Puutarha on tärkeä sielua hoitava elementti.

– Remontit väsyttävät ja imevät rahaa. Surin osa on tehty, mutta yläkerran eteistä vielä laitetaan ja katon kunto mietityttää melkoisesti. Välillä, kun on yörientoja, toivoisi kovasti olevansa pk-seudulla, mutta ne ovat häivähtäviä hetkiä.

Arvosanaksi annan 9, eikä korkeampaan minusta tartte pyrkiäkään.

 

Ura:

+ Olen tosi tyytyväinen alaani. Rakastan kirjoittamista ja siihen liittyviä luovia lisätehtäviä. Olen myös suurimman osan aikaa perustyytyväinen yrittäjänä. Vapaa työaika ja mahdollisuus siirtyillä erilaisista tehtävistä toisiin on erittäin tyydyttävää. Tunnen myös ylpeyttä siitä, että olen onnistunut tekemään kirjoittamisesta ammatin ja toimimaan siinä jo kohta 14 vuotta.

– Tunnen olevani tällä hetkellä jollakin väliseisakkeella. Mietin kovasti, mihin suuntaan tästä mennään. Lehtimaailman muutokset tuovat freen elämään jatkuvasti yllätyksiä ja jännitettävää, ja akuutisti jännitän suurimman työnantajalehteni päätoimittajamuutosta. Jatkuvatko työt entiseen malliin, vai onko siirryttävä etsimään lisää muualta? Kaipaan kuumeisesti jotakin pysyvämpää tulonlähdettä, vaikka vain pientäkin, kattamaan kuukausimenoista edes osan. Jatkuva huoli loppuvuoden ansioista stressaa turhan paljon.

Tuntuu myös siltä, että olisi paljon potentiaalia vajaakäytöllä. Nautin suunnattomasti viime keväänä tekemistäni kokkailu- ja reseptiikkatöistä, ja oikein mielelläni jatkaisin semmoisten tekemistä nytkin. Katselen, mistä sellaiseen suuntaan voisi mennä.

Ikuinen haave kaunokirjallisista pyrinnöistä polttelee myös kuumempana kuin aikoihin. Töitä on tällä hetkellä vähänlaisesti, joten on aikaa naputella niitäkin. Leivän kannalta hankalampaa haihattelua.

Mietin: uusia asiakkaita? Uusia juttuaiheita? Uudenlaisia toimintaympäristöjä? Jotakin kokonaan eri alalta? Opiskelua? Ehdotuksia ja tarjouksia otetaan vastaan.

Arvosanaksi annan tällä hetkellä stressin madaltamana 7 ja tavoitteena on tietysti 10, mutta ysiinkin tydytään.

 

Raha/talous:

+ Perushommat ovat kunnossa. On kiva asunto, mahdollisuus silloin tällöin vähän reissaillakin ja leikkelettä leivän(omaisen tuotteen) päällä. Puolison vakaat kk-tulot kompensoivat hyvin yrittäjänfreen epätasaista taloudellista elämää.

– Miinukset liittyvät firman hommiin. Velkaa on ja luottolaskulle menee. Isot ennakkoverot joka kuukausi ja siihen 1800 e mätkyt masentavat loppuvuoden näkymiä tuntuvasti. Pitäisi tehdä  kalustehankintoja, mutta ei ole mistä ottaa. Se, että just tänään on tarpeeksi, ei yrittäjää kauaa lämmitä.

Aivan jäätävästi vituttaa se, että eräs asiakkaistani ei maksa palkkioita ajoissa, vaan pakottaa minut perimään niitä kallilla perintäfirman kautta. On se  nyt perkele sentään!

Ihan ekaa kertaa koko firman aikana juuri tänään minulla on myytynä 1 artikkeli! Tavallinen tilanne olisi, että niitä olisi koko ajan odottelemassa 4-5. Noin 15 juttuideaa istuu jossakin asiakkaani sähköpostissa lukijaa odotellen nyt jo kolmatta viikkoa. Nämä ovat niitä toimituksen henkilöstön muutosten hankalia vaikutuksia friikkujen elämään – ei olla siellä tärkeysjärjestyksessä kärkikahinoissa ollenkaan raha-asioinemme. Tilanne voi muuttua jo tämän päivän aikana, mutta voi olla muuttumatta kokonaankin. Hermostuttavaa ja ärsyttävää.

Arvosanaksi annan juuri tänään 5 ja tähtäin on siellä kiitettävässä tietenkin. Realiteetit huomioiden tähtään kasiin.

 

Terveys/hyvinvointi:

Hmm, mitähän tähän nyt sitten sanoisi! Terveyshän on melkoisella retuperällä tavallaan, ja tavallaan sitten ei.

+ Olen elossa ja minulla on kaikki raajat. Olen sairastanut melko vähän flunssia ja muita kulkutauteja viime aikoina. Mielenterveys on vankoissa kantimissa. Selkä on toipunut onnettomuudesta mainiosti. Plussa kai sekin on, että alan olla aika rutinoitunut toimimaan tämän huimauksen kanssa. Päässyt puntillekin, joka ilahduttaa kovasti.

– Huimaus jatkuu. Kohta alkaa neljäs kuukausi. Se väsyttää toki henkisesti, mutta varsinkin ihan fyysisesti. Jatkuva skarppaaminen vie patteria. Jatkuvat tutkimukset ja testit väsyttävät myös molemmilla tavoilla. Poikkeustila stressaa.

Jännitän tutkimuksia yhtä paljon kuin odotan niitä. Haluaisinn saada syyn selville, ja samalla en, jos syy on ms-tauti, kasvain tai muu iso pahis. Tosi väsyttävältä tuntuu sekin, jos mitään syytä ei löydy, ja sitten vain ollaan tämän kanssa. Suo siellä, vetelä täällä.

Loppuvuodesta on kehkeytymässä terveyspolittiisesti melko jännittävä, kun on kevään rintasyöpäepäilyn lopputarkastuksia ja aivojen magneettikuvaa saman lyhyen ajan sisällä.

Olen ihan lopen kyllästynyt jatkuvaan sairastamiseen ja toipilasstatukseen. Terveyskatastrofista toiseen kaatuminen ei todellakaan ole sellaista elämänsisältöä, jota toivoisin tähän. Toivoisin, että voisin käyttää kapasiteettiani ihan muhin juttuihin. Neljä kroonista perussairautta on tämän huimauksen ohella minusta liikaa yhdelle tyypille. Mutta sellaisiahan ei juuri kysellä.

Arvosana tällä hetkellä 5 ja kympiä kai sitä jokainen tavoittelee. Näillä perusspekseillä minun parhaani lienee jossakin kasin pinnassa. Sen ottaisin riemusta kiljuen.

 

Perhe ja ystävät:

Tällä sektorilla olen kaikkein onnellisimmillani.

+ Minulla on ihana perhe, jonka jäsenet arvostavat ja rakastavat toisiaan, ja joka viihtyy yhdessä. Ihanat, fiksut, hienot lapset ja paras puoliso, jota kuvitella osaan.   Olen näistä tyypeistä syvän kiitollinen joka ikinen päivä.

Minulla on myös superihania ystäviä ja kavereita elämässäni. Heistäkin olen kiitollinen joka ikinen päivä. Olen onnekas, todella onnekas. Toivon, että ihmiset lähelläni tuntevat ja tietävät, miten tärkeitä he minulle ovat. Yritän muostaa myös sanoa sen heille tarpeeksi, mutta en kiusaannuttavan usein.

– Ajankäytön haasteet ovat miinuksen puolella. Mahtuisipa kalenteriin useampi kahvihetki ja yökylä.

Arvosana liepeilee kymppiä, mutta annetaan nyt 9 vaikka sen ajankäytön vuoksi. Jos tällaisena pysyy, olen onnen kultapossukka, enkä tavoittele korkeamalle. Aikaan voin itse vaikuttaa, ja sen lupaan tehdäkin.

 

Parisuhde ja puoliso:

Kohta 22 vuoden mittainen yhteinen elämä puolisoni kanssa  on asia, jota arvostan suurimpana saavutuksenani. Olemme yhdessä rakentaneet tämän ja teemme tämän eteen päivittäin työtä. Rakastamme, arvostamme ja kunnioitamme toisiamme juuri tällaisina. Alamme osata riidelläkin koko ajan vähän paremmin. Olemme tässä liitossa kaikkinemme ja erittäin läsnä. En usko, että on minun mielenrauhani kannalta tärkeämpää asiaa, kuin että saan olla omana itsenäni tämän ihmisen vieressä, ja tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi niin täysin. 

–  Tämän mörönpersekvartaalin aikana iltaisin olisi kiva olla virkeämpi, että jaksisi esimerkiksi olla usemmin sillai. Kyllä sekin on tämän osa-alueen juttu, älä yhtään kiusaannu siellä. 

Arvosana on 10. Hartain toiveeni ja määrätietoisin tavoitteeni on, että asiat liitossani pysyvät tällaisena, sitä virkeyttä toki saa tulla lisää.

 

Itsensä kehittäminen ja henkisyys:

Tämä on kai sitä valaistumisosastoa sitten. Ei ole tapahtunut, vaikka yritetään.

+ Olen avoin tarkastelemaan ja miettimään itseäni suhteessa muihin ja omiin odotuksiini. Välillä menee liiaksikin navankaivelun puolelle, mutta pääasiassa ominaisuus on ihan myönteinen. Olen tyytyväinen siitä, että luen nyt paljon kirjoja laidasta laitaan. Se on, vaikka inhoankin sanaa, monella tavalla kehittävää.

Olen kirjoittanut viime aikoina paljon. Sekin on tämän osaston plussapuolella. Varmaankin myös se, että olen koko ajan tulossa enemmän sinuiksi tämän nyt juuri hankalan fyysisen olemiseni kanssa, enkä päästä sitä lyömään minua alas, vaikka yritystä onkin.

– Edelleen olen ahne, malttamaton, vaativa ja vanhoihin juttuihin ripustautuvainen aikatauluneurootikko. Toisaalta myös tiedostan tämän. Sehän kai on edes hyvä?

Arvosanaksi annan 9, koska kyllä olen aika hyvä tyyppi näissä hommissa. En tavoittele kymppiä. Pylväspyhimysten paikat jätän suosiolla muille.

 

Hauskanpito / ilo / vapaa-aika:

+ Ilo kuuluu jokaiseen päivääni. Olen oikein hyvä pitämän hauskaa ja löytämään iloa synkistäkin ajoista. Haalin tietoisesti näitä elementtejä elämääni, ja koetan järjestää niitä perheelle ja ystävillenikin. Vapaa-aikaa on verrattain paljon, vaikkain vähän sirpaleisesti ja siellä täällä. Osaan nauttia hiljaisista hetkistä keskellä työpäivää erittäin hyvin.

– Kodin sijainti suhteessa suureen määrään kavereita vaatisi näkemiseen arkisin pitempiä vapaahetkiä kuin tarjolla on.

Arvosanaksi annan 9 ja se on aivan tosi jees.

 

Siinäpä olivat ne tehtävän osa-alueet. Koen, että kaikki oikeasti olennaiset alueet elämässäni ovat loistavalla tolalla. Tietysti toivon parempaa terveyttä, mutta tälläkin pärjätään. Tietysti haluaisin enemmän rahaa ja vakaamman työtilanteen, mutta materiahommat nyt aina jotenkin järjestyvät. Rakkautta on, ja se voittaa kaiken.

Teki hyvää niiden äärelle vähän pysähtyä. Suosittelen sinullekin!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s