Vapaaehtoisesti

Olen nyt kuukauden verran tehnyt tuota vapaaehtoistyötäni Kanta-Hämeen Näkövammaiset ry:llä, ja tuumin kirjoitella vähän sen herättelemistä tunteista. En siksi, että haluaisin jotenkin alleviivata omaa erinomaisuuttani, kun tuollaista teen. Ihan vain, koska se on ollut niin yllättävän kiva juttu elämässä.

Minulla oli ollut jo useamman vuoden ajan sellainen fiilis, että haluaisin tehdä jotakin vapaaehtoistyötä. Kuulostaa nyt lattealta näin kirjoitettuna, mutta en osaa sitä paremmin kuvailla: halusin antaa puhdasta rakkautta, tehdä hyvää. Loistaa valoa ympärilleni. Seistä hyvän joukoissa. Jotain sellaista.

Toimittajan duuni on sillä lailla hauskaa, että tosi moni arkipäiväinen puuha kietoutuu jotenkin työksi. Koen jotakin kivaa tai tapaan jonkun jännittävän tyypin, ja kohta olenkin kirjoittamassa siitä jo juttua. Siinä on ehdottomat hyvät puolensa, mutta jokin siinä on myös vähän ärsyttänyt minua. Olen turhautunut aika ajoin siihen, että kaikessa tekemisessä on selkeä hyödy näkökulma. Taloudellinen elementti tms.

Mielikuvani vapaaehtoistyöstä oli sellainen, että tämä hyöty-/talousnäkökulma jäisi pois. Tekisin jotakin hyvää toisille, tuntemattomille ihmisille, ihan vain hyvän tekemisen ilosta. Ja se on kyllä aika iso ilo.

Olen aiemmin tehnyt hyväntekeväisyyttä vain aika vähän. Pyöritin vuoden verran naisten kotoutumisryhmää kerran viikossa maahanmuuttajien palvelupisteelle. Se oli todella kiinnostavaa hommaa, mutta ei luettavissa puhtaaksi hyväntekeväisyydeksi, koska keräsin samalla graduaineistoani (Tein sen sosiaali- ja kulttuuriantropologian opintoihin, islamintutkimukseen erikoistuen. Gradun nimi on ”Ajatus on yhtä aikaa täällä ja muualla.” : Afganistanilaisten maahanmuuttajanaisten transnationaalinen sukulaisuus Suomessa. Tarkastelin siinä, miten Hämeenlinnassa asuvat afgaaninaiset ylläpitävät perhesuhteitaan useiden, joskus kymmenenkin, maan välillä. Superkiinnostavaa! ). Sen lisäksi olen kerran vuodessa osallistunut SPR:n Nälkäpäivään kerääjänä. Loput ovatkin olleet rahallisia kk-lahjoituksia. Kaipasin jotakin säännöllistä, konkreettista tekemistä.

Parilla juttukeikallani vierailin täällä Hämeenlinnassa Ilveskodin palvelutalossa, ja siellä tuli juttua virikeohjaajan kanssa. Olen joskus ajatellut, että tykkäisin vetää virikeohjaajan tapaan askartelu- tms tuokioita palvelutaloissa, mutten ole oikein tiennyt miten sellasiin hommiin pääsisi. Tykkää myös lukea, ja etenkin lukea ääneen. Kysäisin keikalla ohjaajalta, tarvittaisiinko heillä ääneenlukijaa. Ohjaaja tuumi, että ääneenlukemiselle on aina kysyntää heilläkin, mutta erityisesti sille olisi tarvetta näkövammaisten parissa. Hän antoi minulle näkövammayhdistyksen yhteystiedot, ja sinne sitten laittelin sähköpostia menemään.

Homma starttasi pian postini jälkeen. Pälähdin paikalle, ja siinä mietimme yhdessä yhdistyksen porukan kanssa, mikä olisi luontevin työpanokseni. Tuumimme, että alan lukea muutaman muun vapaaehtoisen kanssa vuoroissa Näkökantti-lehteen Hämeen Sanomia, runoja, novelleja ja mitä milloinkin. Näkökantti kootaan aina viikon lehdistä nauhalle, joka sitten lähetetään yhdistyksen jäsenille kotiin kuunneltavaksi omassa tahdissa.

Opettelin käyttämään Daisy-tietokoneohjelmaa, jonne lehdet luetaan. Sinne posotetaan Mäkkärin autokaistalta tutun mikrofonipannan avulla juttuja, koodataan onko kyseessä ostikko vai leipäteksti, ja sitten vaan pistetään menemään. Käytännössä siis istun yksin huoneessa luurit päässä tietsikan edessä, ja luen paikallisuutisia yms ääneen.

lukemassa

Yhden lehden lukemiseen, noin 30 artikkelin pakettiin,  menee noin tunnin verran. Luen yleensä kaksi putkeen, vähän riippuen siitä, minkä verran toiset lukijat ovat saaneet luettua minua ennen.

Koska kolumnoin Hämeen Sanomissa, käy joskus hassusti ja edessä on oman tekstin lukeminen nauhalle.
Koska kolumnoin Hämeen Sanomissa, käy joskus hassusti ja edessä on omankin tekstin lukeminen nauhalle.

Tykkään ihan hirveästi käydä siellä! Pestini on kerran viikossa, noin 2-3 h kerrallaan. Minun päiväkseni on valikoitunut perjantai, tai joskus torstai, vähän viikosta riippuen. Tapaan kävellä aamuyhdeksän maissa toimistolle, jolloin saan päivään yhteensä rapsakkaan 2 h lenkin siihen samaan. Kävelen tuolla äänikirja korvilla järven rantaa ja olen lomalla omista töistäni. Toimii!

Olen oppinut monta juttua. Ainakin sen, miten paljon pelkän äänen sävyillä voi välittää tunnelmia. Miten puhua selkeästi ja millaisia ovat hyvät lauserakenteet. Kun vastaan tulee kirjoitusvirheitä tai pitkiä järjestyslukuja, ollaan vähän jännän äärellä. Kisailen itseni kanssa myös vierasperäisten nimien kohdalla – saanko ne nauhalle ilman keskeytystä kerralla oikein. Useimmiten en.

Ihan hirmuisesti tykkään lukea ääneen ja puhua nauhalle. Tohussa on paljon samaa, kuin juontohommissa, joista kovasti nautin. Olen tämän pestin myötä alkanut taas yhä enemmän elätellä haavettani radiossa työskentelemisestä. Olen joskus tehnyt joitakin keikkoja Yle Hämeelle, mutta kylläpä mielelläni tekisin enemmänkin. En tiedä miten se onnistuisi, mutta ehkä joskus. Katsotaan.

Minut on otettu yhdistyksellä tosi hyvin vastaan. On joka kerta yhtä liikkistä ja kivaa, kun jossakin puolivälissä sessiotani oveen koputetaan, ja kiva työkaveri tuo tarjottimella kahvia ja jotakin syötävää. Pieni, mukava ele. Lämmintä yhdessä tekemisen tunnelmaa.

tarjotin

Minusta on jollain lailla erityisen kivaa, että en tiedä ketkä kaikki kuuntelevat lukemiani juttuja. He saavat minulta vain äänen, ja minä saan tunteen siitä, että voin tuoda heille sen palasen asiaa, iloa ja kokemusta suoraan kotiin. Ei palkkaa, ei kiitollisuudenvelkaa, ei mitään sellaista yrittämistä. Kiva hyvä teko vain.

Kerran olen lukenut myös kerhossa livenä. Sekin oli kiva kokemus. On oikeastaan aika raikasta ja ja hyvää vaihtelua olla paikallaolijoille vain ääni. Ei työjuttuja, ei ulkonäköasioita, ei arvioita sellaisesta mistään. Vain ääni, keskustelu luetusta, jaettu hetki siinä ja sitten kotiin. No strings attached.

Minulla on aika täysi elämä yrittäjänä, äitinä ja harrastushommissa. Lisäksi on nämä terveysjutut, jotka tuovat lisäsäpinää ja lekuriramppaamista viikkoihin. Voisi helposti kuvitella, että on maailman tyhmintä ottaa siihen pakettiin vielä vapaaehtoishommiakin, mutta se ei menekään niin. Tuo on rentouttava, hyvän mielen tarjoava ja tyystin omanlaisensa juttu viikon sisällä. Niin palkitsevaa, niin oikealla tavalla, että se tuntuukin rentouttavalta, eikä lisäurakalta muun kiireen keskellä. Minun juttuni. Minun panokseni yhteiseen elämään. Pyyteetöntä olemista.

Rohkaisen tosi voimakkaasti hankkimaan vapaaehtoistyön, jos yhtään sellaisen tekemisen ajatus mielessä on kutkutellut.

Mainokset

2 thoughts on “Vapaaehtoisesti

  1. Mä oon aina tykännyt ääneen lukemisesta. Ehkä se oli yksi syy aikoinaan, miksi halusin äänilehden lukijaksi, kun lapsille ei enää tarvinnut lukea. Jäin itse pois siinä vaiheessa kun nuo Daisyt otettiin käyttöön. Sitä ennen luettiin C-kasetille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s