Kirjahommia – eli tämän syksyn uutuuksia arvioitavana

Ne lukijoista, jotka ovat olleet matkassa jo pitempään, muistavat ehkä, miten löysin Tuomas Vimman epäluuloistani huolimatta. Sittemmin tuo raksasarja kasvoi Ruutukymppi-nimisellä jatko-osalla, jonka luin ihan hetki sitten suuresti nauttien. Miten siistiä olikaan, että juuri kun sain sen loppuun, oli Vimman tuorein, tuon trilogian viimeinen osa Firman mies, ilmestymässä!

Toimittajan homman yksi parhaista puolista on mahdollisuus saada uutuuskirjat käsiin jo vähän ennen suurtayleisöä arvostelukappaleiden muodossa, ja niinpä pistin äkkiä pyynnön vetämään, ja olin ahmaissut tämänkin teoksen parilla istumalla kitusiini jo ennen varsinaista julkaisupäivää.

Tykkäsin Firman miehestä edeltäjiensä lailla kovasti. Vimmalla on hieno kyky kirjoittaa jotenkin näennäisen simppelisti, jotenkin suoraviivaisesti, ja viljellä sitten väliin hauskoja ja skarppeja popkulttuuriviitteitä. Hänen dialoginsa myös toimii mainiosti.

Tykkään erityisesti lukea kirjoja, jotka vievät jonkin ammattikunnan sisälle. Nautin sisäisestä terminologiasta ja vallitsevasta kulttuurista, itselleni vieraan ammatikunnan salaisuuksista. En ole työskennellyt kuin täällä loppumattomalla kotiraksallani, mutta nyt pääsin Vimman matkassa kolmen kirjan kautta kurkistamaan kulisseihin. Kiinnostava maailma!

Taitaa muuten olla myös ensimmäinen kokonainen kirjasarja, jonka luen aikoihin! (Isäni sarjaa toki luen, mutta se onkin vielä kesken.) Hyvää näissä toki on sekin, että kukin osa toimii ihan itselläänkin. Vimma kertaa riittävästi (muttei liikaa) tapahtumia ja henkilöiden välisiä koukeroita tarinan kuljettamisen lomassa, niin ettei uusikaan lukija ihmettele missä mennään.

En halua paljastaa juonia, koska toivon teidän tarttuvan tähän nautittavaan uutuuteen itse. Isoja muutoksia on päähenkilön mielenmaisemissa kuitenkin ensimmäisen osan ajoilta tiedossa. Tavallaan on harmi, että trilogia sai nyt päätöksensä. Toisaalta odotan kiinnostuksella, mitä monipuolinen Vimma seuraavaksi lähtee käsittelemään. Toivottavasti homma on jo tulilla, enkä joudu liian pitkään odottelemaan!

Arvosteltavina ovat (t)yöpöydälläni myös seuraavat kotimaiset uutuudet: Ville Haapasalon reissukirja Et muuten tätäkään usko…, Arman Alizadin seikkailuista kertova Armanin maailma, sekä Jani Niipolan kirjoittama Duudsonit. Kesken on myös Antti Holman Järjestäjä, josta kovasti ainakin näin alkuun olen nauttinut. kaikista näistä lisää tässä syksyn varrella!

Ihan toista genreä edustavat sitten erilaiset elämänhallintakirjat, joita menee tässä rinnalla. Monta on luureissa äänikirjana, mutta ihan paperipainoksena menee nyt Tommy Hellstenin Elämän lapsi, joka on jatko-osa klassikolle Virtahepo olohuoneessa. Ensi viikolla odotan postin kantavan kotiin myös arvostelukappaleita viimeaikaisemmistakin samaa aihealuetta käsittelevistä kotimaisista. Kirjoittelen sitten niistäkin lisää, jahka saan imuroitua sisääni!

Pakko todeta, että jos jokin aivan tosi konkreettinen muutos on tullut päiviini Facebokista lähtemisen myötä, niin se on tämä kirjojen lukemisen mittava lisääntyminen. Olin puoli vuotta sitten niin säpinöissäni ja somen lyhyen aikajänteen riivaama, etten malttanut kunnolla jäädä kirjan sivuille viipyilemään. Nyt on ihan eri leikit. Luen nautinnolla ja oikein odotan päivisin rauhallista iltahetkeä kirjojen äärellä!

Jos huomaat, että et ole aikoihin saanut luettua mitään, niin kehotan rohkeasti tutkiskelemaan vähän tietsikan äärellä vietettyä aikaa. Jos tuntuu siltä, ettei ole aikaa lukea, niin se on kyllä tosi usein ihan puhdas harha. Aikaa löytyy kyllä, kun hyppää vähän pois sieltä näppikseltä, hengittelee rauhassa ja antautuu hitaampien virikkeiden äärelle. Ja jos keskittymiskyky ei riitä, niin sekin venyy treenatessa. Kannattaa koklata!

Mitäs te luette tällä hetkellä?

Mainokset

14 thoughts on “Kirjahommia – eli tämän syksyn uutuuksia arvioitavana

  1. Tuon Vimman uutuuden otan itsekin luettavaksi heti kuin mahdollista! Olen tykännyt hänen muistakin kirjoistaan. Hellsteniä aloitin joskus lukemaan, mutta homma tökkäsi siihen, että minun makuuni uskonnollisuus ja viitteet uskontoon ja raamattuun olivat liian läsnä. Oma maailmankatsomukseni eroaa tästä kovasti. Aiheena Virtahepo olohuoneessa on tärkeä, ja siitä löytyy varmasti kirjoituksia erilaisin painotuksin.
    Kirjasarjoista puhuttaessa mun on pakko suositella sulle norjalaisen Anne B. Ragden ”sikatrilogiaa”. Se on aivan mahtava!!!
    Itse aloitin juuri lukemaan Katja Kallion Säkenöivät hetket -teosta, Miki-kirjana koska tiedossa on parin päivän kuluttua lentomatka. Kevyt matka-arsenaali siis valmiina!

    1. Jee, kiitos suosituksesta! ja todellakin tajuan tuon uskonnollisuuspointin Hellstenin kirjoijen kohdalla. Just äsken sain loppuun tämän Elämän lapsen, ja mullakin meni jo jumalapuheet överiksi sen kanssa, ja mä oon sentään ihan uskis 😀 Älä siis tartu tuohon kirjaan ainakaan 😀
      Oon kovasti pyöritellyt mielessäni, että noista läheisriippuvuus- ja päihdeperheteemoista pitäisi voida kirjoittaa myös vähemmillä uskonnollisilla painotuksilla. Aihe on tärkeä, ja tuntuu pahalta, että tuollainen kääntää pois sellaisia lukijoita, joille teemat olisivat muuten olennaisia. Ehkäpä se onkin mun tehtävä jossain vaiheessa kirjoittaa sellainen kirja sitten 😉
      Hyvää matkaa! Arsenaali kuulostraa mainiolta!

  2. Tuntuu siltä että Nesbö herkuttelee julmuuksilla. Luen kuitenkin aina uuden, mutta ei tulis mieleen hankkia omaan hyllyyn. Nyt tää Isänsä poika ei ole vielä puoliväliin ehtiessä tarjoillut sellaisia paskamaisia tappamisen tapoja kuin moni muu hänen kirja. Varma kertojahan tää on, ei se suotta myy kuin leipää.

    Viime aikojen suuria ihastuksiani on Malcolm Mackay ja Erik Axl Sund. Kummallakin on trilogia joka on pakko hankkia itselle. Sund juonen takia, Mackay tyylin takia :-))

  3. Juuri luin loppuun ensin kirjan Törkytehdas ja heti sen perään Heroiinipäiväkirjan. Joskus sinä jossain (blogi tai se pahamaineinen facebook?) tota Törkytehdasta kehuit ja tämä jäi mieleen, nyt tuli se vihdoin luettua, ja kaikesta törkyisyydestään huolimatta jotain kiehtovaa tarinassa oli ja kirja suorataan imaisi mukaansa. Ja toki kun oli tämä genre aloitettu, luonteva jatke oli Heroiinipäiväkirja. Pitäiskö seuraavaksi lukea sitten Tommyland? 🙂

    Onko muita erikoisia elämäkertoja joita voisit suositella? Vimmankin pistin nyt luettavien alati kasvavalle listalle.

    1. Jee, kiva kuulla että tykkäsit! Mähän rakastan elämäkertoja laidasta laitaan. Ihan suosikkeja on musiikkipuolelta myös Aerosmithin Steven Tylerin Does the noice inside my head bother you.

      Andre Agassin Open on ihan sikasikahyvä, vaikken tennistä ole edes ikinä seurannut!

      Stephen Frylta on ilmestynyt kolme elämäkertaa, vika ihan tässä syksyn aikana, ovat kaikki erinomaisia.

      David Attenboroughin elämäkerrat ovat samoin ihania. Ne ovat parhaimillaan äänikirjana, koska hänen äänensä ❤

      Tosi paljon olen tykännyt myös Oprah'n elämäkerrallisesta This I know for sure -kirjasta. Sekin on sulaa samettia äänikirjana.

  4. Mä olen kans lukenut tänä vuonna enemmän kuin aiemmin. Aloitin vuoden kans tuolla Mötley Crue-tohinalla, Vincet, Tommyt, hela hoito. Kesällä Tarttin Tikli oli iso lukuelämys, ristiriitaisemmat tunteet Kate Atkinsonin uutta kohtaan, se juuttui sinne Hitlerin huudeille turhan pitkäksi aikaa. Nyt syksyllä oon lukaissut Lundbergin Jään, joka oli hieno, todella. Samoin Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet oli vaikuttava, sun täytyy lukea se, päähenkilö jopa käy Hämeenlinnassa siinä 🙂 Se Totuus Harry Quebertin tapauksesta (vai mikä nyt olikaan) oli vähän pettymys, mutta niin vaan senkin hölkkäsin kumman nopeasti läpi. Nyt luen Dan Brown Infernoa, joka on ihan sitä tavallista laatuaan, mutta Firenze ja Venetsia on niin ihania, että niistä on kiva lukea taidehistoriallisesta kontekstista. Listalla on Neljäntienristeys ainakin, sitä on niin moni kehunut, myös Härkösen uusi pitää lukea, vaikka hetkeen nekään ei ole niin ihmeellisiä olleet. Hain eilen 10 kiloa Teemuja Otavan putiikista lahjasesonkia varten ja luultavasti tulee se nyt luettua itsekin.

    1. oooh Murakami on vielä niin mahtava! Kiitos vinkistä! Muakin jotenkin toi Teemu ehkä kiehtoo vähän. Härkösen uusi ei ollut musta tarpeeksi hyvä. Semmoinen helppohan se on, muttei lainkaan sitä mitä saisi parhaimmillaan odottaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s