Imeläksi vähän teki

Jäin katselemaan, millaisia juttuja osa teistä lukijoista täällä mun luona käydessään lueskelee. Paljon näitä viimeaikaisia, toki, mutta muitakin. Samalla tulee itse kurkattua, mitä on ollut mielen päällä aikaisemmin. Vuosi sitten, pikkuista vajaa, on ollut mielessä tällaisia. Allekirjoitan ihan täsmälleen edelleenkin. Voihan olla, että se auto-onnettomuus muutti jotakin kuitenkin. Käynnisteli ainakin ajatuksia oikeaan suuntaan, luulisin.

KOKOVARTALOFIILIS

Tänään on näköjään paljon tunnetta. Ehkä se johtuu siitä, että heräsin tajuamaan kohta olevan onnettomuuden eka vuosipäivä. Jonkinlainen jatkoaikapäivä siis. Huomaan miettiväni sitä jonkin verran. Mietin mitä opin ja mitä se muutti. Ei, ei pylväspyhmiysominaisuuksia vieläkään. Olen pahoillani. (En oikeasti ole. Pelkään korkeita paikkoja.)

Ehkä eniten huomaan miettiväni haurautta. Haavoittuvaisuutta ja herkkyyttä. Sitä, mitä ei arjessa voi koko ajan mielessä pitää, tai lähtee järki. Sitä, että kun katkeaa niin katkeaa. Että loppu on olemassa ja läsnä joka hetkessä. Sen ihanasti unohtaa kiireen keskellä ja kivuuksissa, ja niin sen just kuuluu ollakin.

En minäkään sitä ajatusta koko ajan kanna mukana. Välillä muistan hyvin kuitenkin. Koitan pitää mielessä, että ei ehkä nähdä ensi kerralla, vaikka miten haluttaisiin. Että ollaan läsnä nyt. Sanotaan nätit moikat. Muistetaan ja ajatellaan ja rakastetaan paljon.

Ja sen koitan muistaa, miten jokainen ihminen jokaisessa hetkessä on oman juttunsa kanssa vähän solmussa, oman tilanteensa keskellä. Että ei voi olla…

View original post 253 more words

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s