Huimauksen välitilinpäätöstä

Kävin eilen taas keskarilla korvapolilla huimausta ihmettelemässä. Oli vähän turhauttava reissu, niin kuin ovat tässä nyt tavanneet olla. Sairaalalle on meiltä kävelymatkaa yhteen suuntaan n. 1 h 15 min. Se on tietysti  edes-takas käveltynä ihan kiva reipas lenkki, mutta 5 min vastaanottoa varten aavistuksen turhauttava napata pois yrittäjän työpäivästä. Eilen nousi kapinamieli. Vastaanotto meni just niin kuin on mennyt tähänkin  asti.

– Mitenkäs huimaus?

– Vielä huimaa.

– Mitenkäs kuulo?

– Edelleen kuuluu hyvin.

– Onko muita korvaoireita?

– Eipä taida edelleenkään olla.

– Pitäisi pysyä liikkeellä.

– Liikun todella paljon.

– Niin. Ei meillä ole sulle oikein enää mitään tarjottavaa…

No eipä ole ei. Kerroin lääkärille, että lopetan mieluummin  kontrollikäynnit kokonaan, kuin hilaudun maksamaan poliklinikkamaksun siitä, että aina käydään tuo sama keskustelu, eikä ole mitään tietoa muutoksesta. Ihan ystävällisesti, tietenkin. Olimme samoilla linjoilla. Jos kerran pitää vain odotella, niin odotella voi ilman 3 h kävelyä ja neljänkympin laskuakin. Nyt siis odotellaan.

Taas sanottiin myös se klassinen loppulause. Oireita ei kuulemma kannata kuunnella, ne siitä pahenevat. Eipä ole tarvinnut toistaiseksi käydä kuuntelemaankaan. Ihan ovat sieltä kiltisti esille kuuntelematta tulleet, milloin missäkin tilanteessa – eilen viimeksi hierontapöydällä meni maailma mullin mallin.

Varmaa diagnoosia ei saatu nytkään, eikä varmaan saada koskaan. Selkeimmin ilmaistuna se on ollut ”jotakin korvaperäistä”. Ja kuitenkin kaikki lääkärit ovat olleet yksimielisiä siitä, että sellaisten vaihtoehtojen (vestibulaarineuroniitti ja hyvänlaatuinen asentohuimaus) olisi pitänyt mennä ohi viikoissa, vähintäänkin kuukausissa, ja ainakin ihan viimeistään puolen vuoden rajapyykin kohdalla. No, ei mennyt.

Paljon helpompi tilanne ilman muuta jo on. Kesästä pitkälle syksyynhän meno päässä oli ihan mielipuolista manaajaa. Nyt ei heitä kuin muutaman kerran päivässä enää, ja kohtaukset ovat lyhyitä. Ne eivät pääse enää yllättämään, joten alussa vaivannut pelko on poissa. Illat ovat pahimpia, kun väsymys ilmeisesti vaikuttaa kompensointimekanismeja höllentävästi. Sama vaikutus on flunssalla, kiihtymisellä ja muilla häiriötekijöillä. Osaan kuitenkin operoida niiden kanssa jo sillä tavoin, että jos tiedän, että pitää päivän aikana saada tehtyä jotakin eritysesti keskittymistä tai kehonhallintaa vaativaa, otan siihen asti iisimmin. Hyvin toimii, ja elän kyllä kokolailla täyttä elämää töineen ja harrastuksineen. En usko, että moni ulkopuolinen edes millään tavalla huomaa, että välillä vintti pimenee. Olen myös haka pitämään sen peitossa, korkeintaan hetkeksi hiljenen.

Reseptinä on yhä liikkua ja tehdä huimalevia asioita. Liikun onneksi paljon käskemättäkin. Olen viikon aikana salilla 3-4 kertaa ja  tanssimassa ja rullaluistimilla kumpaistakin kerran. Sen päälle pitkiä kävelyitä tulee kerta-pari viikkoon, ja vesijuoksua silloin tällöin. Enempiä ei oikein mahdu kalenteriinkaan. Roller derbyä en lääkärin mukaan saa mennä pelaamaan, mutta muita juttuja runsaasti kyllä. Derbystäkin on löytynyt kivoja juttuja valmennuspuolen hommista, joten ei hätää.

Maalaismutsi kysyi, miten uskallan tehdä juttuja, jotka heittävät päässä. Tuumin, että on pakko. Olen viettänyt lähivuosina kuukausikaupalla sohvanpohjalla sairauslomilla, enkä ikinä halua siihen tahdottomaan ja toimimattomaan tilaan enää. Jos tämä tulee olemaan tällaista heiluntaa pysyvästi, niin en halua antaa sen leikata pois selaisia tekemisiä, joista nautin. Jos aivot kerran ovat kovia adaptoitumaan, niin haluan tarjoilla niille reippaasti mahdollisuuksia siihen.

Alussa tekeminen oli paljon pelottavampaa, kun kohtaukset veivät mukanaan niin pitkäksi aikaa, ja huone saattoi jäädä koko päiväksi pyörimään. Nyt tiedän, että hetken heittää, ja sitten taas kirkastuu. Hankalammistakin kohtauksista selviän, kun nappaan seinästä kiinni ja seison hetken tasaamassa tunnetta.

Kiva fiilis, että tuo lekureissa ramppaaminen on nyt ohi. Kuluneen 7 kk aikana sitä iloa on ollut tosi riittämiin. On otettu sydänkäyrää, verta, paineita, TT:tä, magneettikuvaa ja erilaista sokkotestiä. On tiputettu korviin kylmää ja kuumaa vettä, puhallettu niihin kovilla tehoilla ilmaa ja laitettu kieppumaan deprivaatiolasit päässä. On kuunneltu piippauksia, seurattu liikkuvia valoja, kaadetu sivuille, taakse ja eteen. On vastailtu samoihin kysymyksiin näännyttävän monta kertaa. On koitettu fyssarilla, hierojalla ja osteopaatilla, ja juostu aika monenlaisilla poliklinikoilla, ensiapuasemalla, kolmella eri lekuriasemalla ja yhdessä sairaalassa. Nyt odotellaan ja ollaan vaan, ja se tuntuu aika paljon mukavammalta, ja tulee halvemmaksi myös.

Tämä on kuulemma tyypillisesti elämän varrella uusiva vaiva. Naureskelen mielessäni sille, että ei se ainakaan vielä voi käydä uusimaan, kun ei ole vielä loppunutkaan. Ihan hyvä tilanne siis! Jos tällaisena säilyy, niin pärjäilen kyllä. Ei mikään optimaali tilanne, mutta eipä tämä ole optimaali kroppa koskaan ollut muutenkaan. Tähän kai se hyvin sopii, se vanha toteamus, että näillä mennään! Maalaismutsille ja muille huippaileville lukijoille toivotan pitkää pinnaa ja helpottavia oloja. Kyllä se sieltä taas kirkastuu!

Mainokset

14 thoughts on “Huimauksen välitilinpäätöstä

  1. Hyvä kumminkin että olet oppinut tulemaan toimeen sen kanssa. Saattaapa pahulaisesta vielä joskus päästä eroonkin, mistäs noista tietää…

  2. No huh,huh! Kylläpä oli kattava välitilin päätös 🙂 Silti pidän käsittämättömänä tuota ”jotakin korvaperäistä” koska taidan olla samassa tilanteessa…vaikkakin todistettavasti toisella puolella onkin tasapainoelimen vaje. Ei kompensoidu, ei! Käsittämättömintä on tämä välillä kaksi hyvää ja perään viikko helvettiä. Oot kyllä mun idolini tästä lähtien 😉 Koitan tsempata ja hyvinä päivinä se onnistuukin, huonoina vaan itkeä vollottaa sängyssä. On se kumma ettei sinne korviin pääse paremmin ”käsiksi” esim.viipalekuvilla jolloin selkeämpi syy löytyisi. Kamalinta on kun lukee keskustelupalstoja joissa ihmisillä kestänyt vuosia heittäminen. Mulla kun ei viikkoon ole ollut edes kohtauksina vaan aivan jatkuvaa niin tilasinpa vielä neurologillekin ajan. En vaan vielä osaa tyytyä tuohon ”jotakin korvaperäistä”. Saattaa olla ettei jää vaihtoehtoja. Jälleen sinulle valtava kiitos voimasta jota saan kirjoituksistasi! ❤

    1. neurologi on ihan varmasti hyvä idea! Kummallista tosiaan, että kuuhun voidaan lentää, mutta korvaan ei katsoa kunnolla 🙂 mutta niin se vissiin on sokkeloinen paikka.

  3. Heippa! Löysin sattumalta blogisi ja jäin heti lukijaksi. Tuntuu kuin olisin itsestäni lukenut kirjoituksissasi. Olen itsekin elänyt huimaushelvetissä kohta 8 vuotta ja hypännyt lääkäreissä ja tutkimuksissa, mutta mitään selvää diagnoosia ei ole. Hyvänlaatuista asentohuimausta epäillään samoin vestibulaarineuroniittia, jonka sairastin huimauksen alkupuolella. Oireet olisivat pitäneet helpottaa aikoja sitten vaan mitä vielä. Olen käynyt varmaan kymmenellä eri korvalääkärillä ja siihen päälle erikoislääkärit kuten esim. neurologi ja sisätautilääkäri, mutta huimaukseen en apua ole saanut. Uusia vaivoja huimauksen lisäksi kyllä on löytynyt. Lääkärit vaan päivittelevät, että ihmeellisiä, mielenkiintoisa oireita sinulla ja kyllä ne jo parantua olisi pitänyt. Niin olisi vaan ei ole. Nyt teinkin päätöksen, että etsin tänä vuonna jonkun lääkärin, jolla on munaa myöntää, (vaikka olisi nainenkin) ettei tiedä mikä huimaukseni aiheuttaa tai sitä ylläpitää. Haluan diagnoosin. Mutta niin kauan kuin henki pihisee, en lakkaa etsimästä huimaukseeni vastausta itse. Nyt etenen tässä asiassa omien sääntöjen mukaan en enää lääkäreiden pillien mukaan. Heidän mukaansa se on säälivän katseen kera voi, voi ja omien tuntemusteni mukaan uskon, että jossain Suomessa luuraa joku, joka tietää huimauksestani enemmän kuin minä ja minua tähän asti hoitaneet tahot. Tuon aion löytää vaikka siihen menisi loppuelämäni. Oma huimaukseni ei ole enää pelkkä oire, siitä on vuosien saatossa tullut minulle sairaus, sillä niin paljon se hallitsee elämääni.

    1. Heippa Jansku, kiva että löysit lukemaan! Ja kiitos myös, että kerroit oman tilanteesi. Tosi pitkä huimaus, ja ikävältä kyllä kuulostaa, jos edeleenkään ei ole mitään tolkkua siihen saatu!
      Helpottaako se välillä vähän, vai pyöriikö koko ajan tosi paljon?
      Sitten, jos sen lääkärin löydät, niin LUPAA että kerrot mullekin! 🙂
      Jaksamista karuselliin ❤

  4. Minuakin kiinnostaa Janskun huimauksen luonne, itselläni kun on huippupäiviä ja sitten niitä nelinkontin päiviä. Neurologi nro2. samaa mieltä kuin ekakin että niskassa jotain häikkää…Meinaavat että vestibulaarineuroniittia sairastaessani jännitin jo valmiiksi ikäni jännityksestä kärsinyttä yläkroppaani ja tämä nyt pahana päällä. Hullulta tuntuu ja mahdottomalta luottaa tähän koska fysioterapia ei auta. Jatkan nyt sitä ja käyn myös osteopaatilla arvioinnissa. Elämä on mahdotonta invalidisoivan vaivan kanssa ja luonnollisesti pelko tulevasta valtava! Korvalääkäri vakuuttunut ettei voi tasapainoelimestä enää johtua. Ja samat sanat Anin kanssa että kerrot jos apua löydät!

  5. Heippa ja anteeksi, kun vastaukseni on kestänyt, mutta halusin käydä korvalääkärillä taas kerran ensin. Elikkä mun huimaus on laadultaan niin outoa ja muuttuvaa, etteivät lääkäritkään tiedä, missä mennään. On päiviä, kun on pyörittävää huimausta ylhäällä ollessa, makuulla helpottaa. On huimausta pään ollessa liikkeessä ja myös liikkumatta. Välillä huimaa nukkuessa ja herään siihen, kun huimaus tulee unen läpi. En edes enää muista mitä kaikkia variaatioita huimauksestani on. Osa johtuu niskoistani ja harteista, mutta se huimaus on erityyppistä ja helpottaa, kun hoidan selkääni lämmöllä, hieronnalla, kipuvoiteilla ja joskus lääkkeilläkin. Marssin siis minua jo useasti tutkineen ja hoitaneen korvalääkärin vastaanotolle, sillä mielellä, että nyt tehdään jotain, sillä tulen kohta hulluksi tästä pompottelusta, joka ei johda mihinkään. Kerroin hälle uudet oireeni sekä mainitsin, myös että sarkoidoosini (yleisinfektio) on uusinut ja olen sairastanut myös toispuolisen kasvohermohalvauksen sekä nokkosrokon, joiden sanottiin olevan sarkoidoosin aiheuttamia. Hetken lääkäri mietti ja katsoi minua vakavasti. Sitten hän sanoi, että luulee kaikkien näiden mun oireitteni, myös huimauksen kielivän nyt jostain muusta kuin korvaperäisestä huimauksesta. Hän epäili, että autoimmuunipuolustuksessani on häikkää ja se pitää nyt tutkia perusteellisesti keskussairaalassa, monen lääkärin tutkimana ja sitten tehdään yhteenveto löydöksistä sekä jäljellä olevasta työkyvystäni. Lisäksi lääkäri kertoi, että sairastamani vestibulaarineuroniitti oli poikkeuksellisen raju, ja josta toipuminen viivästyi virheellisten diagnoosien takia. 4 lääkäriä hoitivat huimaustani niska- ja hartiaperäisenä ja vasta viikkojen päästä ollut fysioterapeutti epäili korvaperäistä ja ohjasi oikeaan paikkaan. Sekä vestibulaarineuroniitti että sarkoidoosi ovat usein sattumalta löytyviä sairauksia, joiden epäillään johtuvan viruksesta. Tavallinen flunssa voi siis paukauttaa jomman kumman päälle ja minun tapauksessani molemmat. Nyt siis odottelen tutkimuksiin pääsyä ja huimaukseni on välillä parempi ja välillä pyöritään kuin karusellissa. Semmoinen erikoisuus on myös huimauksessani, että liikkuvassa autossa se katoaa yleensä. Mutta jos auto hiljentää vauhtia lähes pysähtyneeksi tai pysähtyy, tulee huimaus takaisin. Tulipa kirjoitettua yhteen pötköön, mutta toivottavasti saatte selvää. Rentouttavaa pääsiäistä 🙂

    1. Ohhoh, onpas päällekkäisiä pyörimisiä todella! Hyvä, että viimeinkin löytyi sellainen lääkäri, joka ottaa penkoakseen oikein perusteellisesti. Toivon kärsivällisyyttä tutukimuksiin ja tietytsi, etä jotakin nimettävää sieltä vihdoin löytyisi, niin tulisi edes jokin tolkku sinulle tuohon ralliin! Mahdollisimman vähän pyöriväistä pääsiäistä!

  6. Kuulostaa Janskunkin tilanne kamalalta! Oma huimaukseni helpotti hetkellisesti kun aloin käydä osteopaatilla. Niskat ja koko ranka täynnä fasettilukkoja joita on nyt viikottain auottu ja koko kroppaa hierottu. Alkuun lähti parempaan ja olin tosi toiveikas…nyt taas ollut viikko kamalampaa. Tulee ihan kunnolla potkua nuppiin 😦 Haluaisin niin saada lähetteen niskan magneettiin koska epäilen että siellä on jotkut hermot melkoisessa puristuksessa. Tuntuu kuin takaraivolta lähtisi sekunnissa ampiaisparvi ylöspäin ihon alla, kuulemma viittaa hermostolliseen vaivaan. Sais jo ihan tosissaan loppua tämä vaiva!

    1. Kiitos Maria! Noita asentoja mullekin kokeiltiin, mutta vaiva äityi niistä pahemmaksi. Nyt onneksi on jo aika hyvällä mallilla.

  7. Pitkästä aikaa taas täällä 🙂 Pää kuvattu kahteen kertaan mg:lla ja niskat myös, ei löydöksiä. Tämä vaiva on tainnut tulla jäädäkseen ja tällähetkellä uusi korvalääkärini on määrännyt joka aamu tehtäväksi molemmin puolin kaikki kolme manööveriä! Päivät ja viikot kovin erilaisia ja invalidisoi valtavasti. Töissä yhtäkkiä maa lähtee jalkojen alta ja koitat keskittyä pystyssä pysymiseen…välillä istuessa,ruokaa laittaessa,autolla ajaessa ym.ym….alkaa oleen vitsit vähissä. Hyvinä päivinä ajattelen että meniskö ohi….sitten tulee päivä kun kaupan kassalla meinaat kuolla pelkoon kun maailma pyörii…jatkuuko tämä loppuelämän, mene ja tiedä. Ei kuulemma voi katkaista tasapainohermoa, ei täyttää kaarikäytäviä kun ei ole varmuutta kummalla puolella vaiva on. Loppuispa tää helvetti jo!

    1. Moikka! Kiva kun laitoit tilannekatsausta. Vaikka EI TODELLA kiva, että jatkuu aina vaan noin pahana! Huh, ja manööverit noin usien…yrppy nousee poskiin jo pelkästä ajatuksesta.
      Pirun sitkas vaiva kyllä. Toivotan taas huikeasti jaksamista ja jotakin mystistä ihmeparanemista ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s