Suosittelen: Jenny Belitz-Henriksson kirjoitti hyvän mielen kirjan just sulle

Ihana kollegani ja hengenheimolaiseni elämän monenkirjavien tuntojen luotaamisessa, toimittaja-bloggaaja-monitaituri Jenny Belitz-Henriksson, on kirjoittanut kirjan, jota haluan suositella lämmöllä.

sisäinen voima

Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen (Readme.fi 2015) on sellainen pienisuuri kirja, jonka äärelle unohtuu mielellään. Se pitää sisällään, nimensä mukaisesti, 365 mietelmää elämän eri osa-alueilta ihmissuhteista läsnäolon ja ilon kautta tavoitteisiin ja unelmiin.

Tämä on sellainen näennäisen kepeä kirja, joka kätkee sivuilleen paljon ajattelemisen arvoista asiaa. Helppolukuinen, sopivan lyhyiksi palasiksi koottu kokonaisuus, josta voi poimia itselleen juuri kaivatun kokoisen palan pureskeltavaa. Se on täydellinen yöpöytäkirja, josta löytyy pieni oivallus jokaiseen aamuun tai iltaan, tai vaikka päiväunten ajaksi aivoille annettavaksi.

Naurahdin oikein ääneen, kun avasin kirjan ihan ensimmäistä kertaa, ja osuin sattumalta ystävyyttä kuvaavalle sivulle. Jenny sanoitteli siinä sellaista, jota olin pyöritellyt vähän hahmottomasti päässäni jo hyvän aikaa! ”En jää roikkumaan tai takerru, jos joku haluaa lähteä.” Siinäpä sitä opinkappaletta on ollutkin, mutta kantaa hedelmää!

ystävyys

Jennyllä on ihailtava taito jutella lukijalle sellaisella rennolla otteella, puhekielisestikin. Tuntuu vähän samalta, kuin juttelisi kaverin kanssa – helpottavalta, mukavalta ja hyvältä. Tekstit antavat toiveikkaan, eteenpäin menevän fiiliksen. Sellaisia juttuja ei ole tässä elämässä, tässä loskantamppausvuodenajassa ja tässä arjen mutapainissa koskaan liikaa.

Tämä on myös rohkea kirja, koska tällaisista asioista puhujalle helposti vähän naureskellaan. Tässä helposti kyynisessä ja jotenkin etäännyttävässä ajassa on helppo tuhahdella niille, jotka ”puhuvat pehmoisia”, koskettavat elämän niitä herkkävireisimpiä juttuja, tunnejuttuja.

Minä julistin jokunen vuosi sitten henkilökohtaisen kapinan kyynisyyttä kohtaan, ja nautin siitä irtipäästämisestä päivittäin. Tämä kirja on siis just oikeassa paikassa täällä Hämeenlinnassa, ruskean vakosamettisohvan ja anopin virkkaamaan kirjavan vällyn luona.

anna ja pyydä

Voit hankkia kirjan täältä. Se on muuten tosi kiva kirja myös lahjaksi jollekin rakkaalle. Jennyn muita mietteitä voit lukea hänen suositusta Vastaisku ankeudelle -blogistaan.

Mainokset

One thought on “Suosittelen: Jenny Belitz-Henriksson kirjoitti hyvän mielen kirjan just sulle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s