Saisiko olla Facebook Tracker? – mietteitä verkkoelämästä

Seuraavat somen lieveilmiöt mietityttävät minua:

  • Kun aikuinen ihminen lataa itsestään joka päivä uuden selfien profiilikuvaksi, mistä se kertoo?

Montako naamakuvaa 24 tai 36 kuvan filmissä oli silloin, kun ne vielä piti viedä liikkeeseen kehitettäväksi? Koko rullan erilaisia minun ilmeitäni? Olisiko ne näytetty kaikki peräjälkeen kylään tuleville kavereille sohvalla teekupposen ääressä? Laitettu keittiön seinälle kehyksiin, ja vaihdettu joka päivä uuteen? Näytetty jokaiselle kadun vastaantulijalle?

Ensin latautuu yksi. Ja sitten toinen, vähän eri rajauksella. Kolmas vähän eri ilmeellä. Että siellä minä, sinä, hän olohuoneessaan, keittiössään, makuuhuoneessaan tuijottaa nyt ruutuun, ja arvioi, mikä olisi paras. Miltä hän eniten haluaisi juuri nyt toisten silmissä näyttää.

Milloin meille tuli niin oleelliseksi ajatella niin usein sitä, miltä me itse näytämme? Miksi meillä on pakonomainen tarve pyytää toinen validoimaan meidät? Sanomaan, että oletpas nätti?

Me olemme Facebookin 11 -vuotisen olemassaolon aikana tottuneet arvioittamaan itsemme ulkopuolisen katseissa. Se huolettaa minua.

  • Minne me kadotimme kyvyn sietää joutilaisuutta?

Jotta ihminen voisi olla luova, hän tarvitsee joutilaita hetkiä. Hän tarvitsee turhautumista, tunnetta siitä, että hakkaa päätään seinään, ajatusta yksinäisyydestä, olemassaolon syvää pohdintaa. Tuskailua sellaisen jutun äärellä, joka ei ratkea heti. Ei minuutissa, ei tänään, ei kenties kuukausiin. Hiljaisuudessa lilluvia mietteitä, ei jatkuvaa särinää verkoissa.

”Jalo joutilaisuus on taito olla tekemättä. Se on jonninjoutavan puuhastelun vastahyve. Joutilaisuudessa nousevat mieleen juuri ne ajatukset, joita hääräämisellä yritetään torjua. Se on myös kaikenlaisen luovuuden edellytys. Joutilaisuus ei edellytä minkäänlaista mietiskelyä, vaan sitä voi harjoittaa vaikka kävelyllä tai mieluiten sohvalla”, todetaan Pyhät ja pahat -ohjelman sivulla.

Maaninen somettaminen on tyhjän tilan täyttämistä, jatkuvaa, loppumatonta jonninjoutavaa puuhastelua. Siitä puhutaan rentoutumisena, omana aikana, akkujen lataamisena, mutta ei se useimmiten oikeasti sitä ole. Täytettä se on. Mitä me täytämme?

Miksi on niin vaikeaa olla tekemättä mitään? Olla selailematta samalla, kun jutellaan? Olla klikkailematta pötkötellessään? Olla nousematta jatkuvasti tarkistamaan tämä, tuo ja se Googlesta sen sijasta, että vähän funtsailisi vaan, ja antaisi ajatuksen rauhassa ajelehtia muistojen ja tiedon äärelle aivoituksissa? Antaisi mietteiden yhdistyä uusiksi tajuamisiksi hoputtamatta.

Jos jokaisen herpaantuneen hetkensä jalostaa kuvaksi, tekstiksi, videoksi, tarraksi, kommentiksi ja jaoksi verkkoon, ei juuri jää polttoainetta ajattelulle.

Mietin, millaisia taideteoksia Leonardo da Vinci olisi tehnyt, jos hän olisi saanut purettua jokaisen tyhjän hetkensä statuspäivityksenä parille sadalle kaverille. Montako taulua olisi jäänyt maalaamaatta? Montako keksintöä keksimättä?

Olisivatko Michelangelon freskot Sikstuksen kappelin katossa ehtineet kuivahtaa piloille, jos niistä olisi joka vaiheen välillä otettu uusi Instakuva?

Olisiko Väinö Linna ollut niin kertakaikkisen väinölinnamainen kirjoittaja, jos olisi naputtanut kirjoituskoneen äärellä heti turhautuessaan pari tuntia putkeen meseviestejä?

Mitkä kaikki suuret, aikaa ja ajatusta vaativat, keskittymistä kysyvät jutut olisivat jääneet tekemättä, jos niiden tekoaikaan olisi ollut face ja insta ja aski ja mese ja snäppi ja tube ja tumppu?

  • Miksi siitä ei saa puhua?

Jos meuhkaa somen arvelluttavista puolista, on heti aika ankea akka. Ihmiset suuttuvat: “kyllä aikuinen ihminen saa tehdä omalla ajallaan mitä haluaa!”

Niin saakin, mutta se aika, joka someen käytetään, on rehellisesti katsottuna hyvin usein jonkun muun aikaa. Pois potilailta, asiakkailta, pomoilta, oman firman hommista. Pois kirjan kirjoittamiselta, pois tutkimuksen tekemiseltä pois lasten tai puolison tai koiran tai ystävän kanssa olemisesta. Pois silmiin katsomiselta.

Se on valinta, josta ei halua puhua rehellisesti. Miksi?  Suututtaako? Se, jolla ei ole ongelmaa juomisen kansaa, ei herppaa, kun keskustelu sivuaa kuukauteen mahtuvia juomiskertoja.

Ajatusleikki: Jos painaisit sekkarikellon päälle aina, kun vilkaiset nopeasti feedin, pikaisesti peukuttelet tai naputat jonkin sutkautksen, silmäilet kommenttikentän tai jaat uutisen, niin millainen lukema olisi lasissa sillä hetkellä, kun pää painuu tyynyyn illalla?

“En mä uskalla kokeilla!” on aika vakkari vastaus. Miksi? Eikö se jo itsessään herätä pienen huolen? Tänä datan jakamisen aikana nyt varsinkin! Me lataamme mielihyvin erilaiset prosenttimäärät ja kilometripiirturit kaikkien nähtäväksi urheilusuorituksistamme. Miksi emme julkistaisi myös tuota sekkariin tallennettua lukemaa joka päivä? Miksi se olisi eri? Kertoisimme pystypäin, että valitsin käyttää aikani näin.

Entä, jos työnantaja, lapsi, puoliso tai koira pyytäisi saman sekkarin nähdäkseen?

  • Kuinka me annamme manipuloida suhteitamme?

Antropologi minussa miettii, miten me kuvaamme tämän ajan joskus 100 vuoden päästä. Millaisena me näemme sen hypyn, jossa yhden sukupolven aikuiseksi kasvaisen aikana hypättiin lankapuhelinten veivaajista päättymättömään ruudun tuijotukseen bussipysäkeillä, työpaikoilla, tarhareissuilla, perheen automatkoilla?

Emmekä vain ladanneet itsellemme viittätoista eri sovellusta taskussa kulkevaan tietokoneeseemme, jotta joka hetki olisi jotakin näpelöitävää, vaan ojensimme myös lastemme käsiin laitteet heti, kun pinsettiote vain suinkin heiltä onnistui.

Itse valitsimme tehdä niin.  

Lisäksi annoimme somen alkaa luikertaa jokaiseen ihmissuhteeseemme. Aloimme kytätä vihreitä palloja. Bannata ja peukutella. Puhua päivityksistä oikeiden ihmisten aitoina kokemuksina. Vetää johtopäätöksiä verkkovilauksien perusteella. Luottaa meikattuun todellisuuteen. Rakentaa itsellemme nostatusprofiileja ja imagoja.

Aloimme uskoa somen merkilliset vääristymät ihmissuhteista: jos en peukuttanut valokuvaasi, en ole ajatellut sinua. Jos en kommentoinut statustasi, en ole muistanut sinua. Jos en päivittänyt statustani, en ajatellut, tehnyt, tajunnut. Olin vähän vähemmän olemassa. Vähemmän olennainen. Vähemmän tosi. Koska luin, mitä sivullasi luki, tiesin mitä sinun elämääsi kuuluu.

Nämä mietityttävät minua. Pelkään, että me tyhmenemme hirveää vauhtia.

Ja siihenkin olemme tottuneet, että esitettyään mielipiteensä, on esitettävä disclaimeri. Ettei kukaan nyt vaan mitään.

Kuuluu sanoa, että selfiet ovat ok.

Että otan niitä paljon itsekin.

Että kukin tavallaan ja jokaisella on oma lupa ja mitä se kenellekään kuuluu.

Että onhan siellä paljon hyvääkin.

Helpottiko?

Pelkää pehmustettua paskaa, sanoisin.

Mainokset

8 thoughts on “Saisiko olla Facebook Tracker? – mietteitä verkkoelämästä

  1. Pitkälti samaa mieltä, ja edelleenkään siis en ole facebookissa 🙂

    Itsekin huomaan, että kotona pitäis kyllä enemmän leikkiä kissojen kanssa ja vähemmän istua persiillään naputtelemassa blogia tai twitterii.

    Mutta on myös niin, että useimmiten kun alan ”vähän funtsii”, niin siinä tulee nopsaan tarve mennä tarkistamaan netistä jokin asia! Koska funtsiessahan niitä just tulee päähän. Asioita. Joista ei tiedäkään niin paljon kuin pitäisi tai luuli tietävänsä. Netti on hyvinkin siunauksellinen siinä kohtaa!

  2. Heh, vähän samasta asiasta paasaan tänään omassa blogissani. Mutta jos mun koneella viettämääni aikaa alettaisiin mittaamaan, ei sekunttari riittäisi.. Useampi tunti kuluu tässä päivän mittaan. Vähintään sama aika, minkä mies istuu telkkarin ääressä.

    1. Olipas taas hauska! Ja niin totta. Hitto, mitenhän ne lapset sitten muistelevat isompina – vanhempiaan ruudun kelmeässä valossa 😀 Oma lapseni piirsi aikanaan perhekuvan, jossa olin myös minä, tietokone kädessä… huh! Menin itseeni.

  3. Hyvin puettu sanoiksi, mitä itsekin on tullut ajateltua niinä harvoina hetkinä, kun nykyään ajattelee, eikä selaa somea. Nyt kun kotona on pikkuvauva, haluaa tosissaan pitää huolta, että ne omat silmät pääosin suuntaa niihin syvänsinisiin, uteliaisiin, maailmaan vasta tutustuviin silmiin, eikä niiden ohi siniseen valoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s