Sairas kertomus – eli mitä vastaanotolla oikeasti ajatellaan

Nämä ovat vakavia asioita, nämä lääkäri- ja fysioterapiakäynnit. En usko yhdenkään miehen valmistautuvan käynteihin sellaisella hartaudella, kuin tiedän kaikkien naistuttujeni tekevän. Silloinkin, kun olemme kipeitä ja tuskissamme, erilaisten hoitoa vaativien sairauksien ja ruumiinvammojen runtelemina. Sellaisissa tilanteissahan sinne mennään. Ja siltikin! Miten paljon mietittävää.

On oltava puhdas, puhdas nyt ainakin. Hiukset mieluusti pestynä. Pelkällä kuivashampoolla pikaisesti töräytettynä tulee tunkkaiseksi, mutta aina ei ehdi. Ja sitten niitä tulee harottua levottomasti ja menevät vielä tunkkaisemmiksi. Pipokausi nyt on ihan perkeleestä kaikin puolin.

On rasvattava iho, jottei se kosketuksesta lähtisi rullautumaan hilseilevänä. Mutta tarpeeksi hyvissä ajoin ennen käyntiä, ettei hikeen sekoittuva rasva tee ihosta ilskottavaa liskomaista kosketeltavaa. Kuka ylipäätään valitsi tällaisen ammatin, jossa toisia nakuina kosketaan?

Karvat on tietysti ajeltava. On muistettava leikata karvat siitä leuan alta kasvavasta luomesta. Jos vaikka katsotaan niskan liikettä läheltä. Ja ne melkein napaan ulottuvat kurittomat korret, jotka melkein aina unohtuvat, ja jotka tekisi mieli häpeissään unohtaa, mutta juuri tällaisissa tilanteissa se olisi katastrofaalinen virhe. Jos niitä on ajattelematta, ne loistavat neonkylttien lailla silmään juuri siinä kiusallisimmassa eteenpäin kumarruksessaa niin, ettei tee mieli nousta ollenkaan, mutta vääjäämättä täytyy jossakin vaiheessa, vaikka miten viivyttelisi. Ja siinä ne sitten ovat.

Ja kainalot nyt joka tapauksessa, ja sääret. Bikinirajat oikein leveältä kaistalta. Ja sitten on tarkistettava yleissilmäyksellä, josko jostakin muualtakin rönsyilee. Tässä iässä ei voi olla enää ihan varma. Tulee tuntemattomistakin paikoista. Varmuudeksi ajan vielä posketkin, ja leuan. Joskus niissäkin on sellaisia pitkiä karvoja, jotka näkyvät juuri tietyssä valossa. Ja niillä siellä on ne kirkkaat putket.

Näkyyköhän karvoista, että ajelin ihan juuri? Ja nyt se ajattelee, että tämän takia. Kun juuri olisi tarkoitus olla niin, kuin ei mitään juuri tämän takia vaan tällaisena olen aina. Siivona ja valmiina sisätutkimuksiin.

Miksi minä en voi olla sellainen lehtikuvien aina siivo, helohetivalmis nainen? Kääntely- ja taivuttelukelpoinen?

Mieluitenhan olisi käytävä solariumissa ottamassa talvenkelmeälle keholle pieni pintaväri, joka saa selluliitinkin siliämään vähän, mutta kellä helvetillä tässä nyt oikeasti on sellaiseen aikaa ja rahaa?

Hajut ovat ihan oma lukunsa. Ennen kuin markkinoille keksittiin työntää tuoksuvia pikkuhousunsuojia, en osannut ajatella, että minusta erittyvät ihmismäiset asiat olisivat niin hirvittävän hävettäviä ja peitettäviä, mutta nyt kyllä osaan. Varsinkin, kun siellä selkävammaisena aina pitää pyllistellä. On hirvittävä paikka tulla hyvin tietoiseksi näistä asioista juuri silloin, kun tavoittelee sormilla lattiaan lääkäri tuijottaessa rangan liikkeitä ja kohoavia pakaroita kirkkaissa loisteputkivaloissa. Herrajumala kuka edes ajattelee tällaisia? Tai sanoo ääneen?

Ja missä ne ovat ne alusvaatteet, joissa voisi olla luontevasti näissä luonnottomissa asennoissa? Että edes häpyhuulet pysyisivät kalsareiden sisäpuolella, kun minua leivotaan sammakonreisimäiseen asentoon. Pitäisi olla jotkut ei pornahtavat. Ei pitsiset. Ei puristavat. Ei läpikuultavat. Ei persvakoon pakenevat. Ei ainakaan koskaan enää matalavyötäröiset. Sellaiset, jossa eivät pienet tahrat näy. No eivät kyllä isotkaan! Jotenkin sellaiset, joihin ei kiinnity huomio ollenkaan. Edes minun. Varsinkaan minun. 

Miten onkin mahdollista olla niin syvästi tietoinen niin monista asioista yhtä aikaa? Samaan aikaan karvojen ja rullautuvien alusvaatteiden ja kuivashampoohiuksiensa kanssa hyvin pelätä kuukautisten alkavan, tai jo alkaneiden kuukautisten karkaavan siivottomasti ulos suojistaan. Ja miksi sitten, kertokaa se minulle, ihminen hikoilee sieltäkin. Mitä helvettiä se lekuri sellaisessa tilanteessa oikein itsestään kuvittelee?

Voi pelätä aluspaidan tahriintuneen rintojen alta näkyvästi märäksi matkalla vastaanotolle, ja sitten pitää silti riisuutua. Yrittää invavessassa itseään pyyhkiä käsipyyherullaan. Sitä tietää jo etukäteen, että hoitopöydän paperille jää vatsamakuun jälkeen sellaiset ilmeiset märät läntit, joiden jälkeen on todella vaikeaa katsoa silmiin ketään, saati alusvatteisillaan. Tissiläntit, voi hyvänen aika. Siis miten tissit yhtäkkiä nyt hikoilevatkin tällä tavalla? Voivatko vaihdevuodet alkaa tuosta noin vain, matkalla Luhtialankadulta Mehiläiseen? Miksi siinä pitää edes olla se paperi, kun minä en osaa kääntyä sitä ruttaamatta. Ja ne läntit. Ja jostain tulee nyt se ajatus niistä karvoista taas.

Tulikohan varpaankynnet leikattua? Lakattua nyt ei ainakaan. Varmasti varpaiden väleissä ainakin on nukkaa. Mahdollinen jalkasieni. Hän sen lääkärinä tunnistaa kyllä kauempaakin.

Mitenkä täit? Niitähän on nyt liikkeellä. Olisipa kiusallinen hetki sellaiselle juuri tässä. Pysykää nyt ainakin siellä hiusten uumenissa pliis edes tämä nelikymmenminuuttinen. Korvat nyt ainakin muistin puhdistaa. Ja hampaat pesin, enkä eilen ottanut valkosipulia. Minusta on kaikkine käynteineni tullut aika etevä ennakoimaan. Ja alati neuroottisempi.

Vatsa kurisee nälkää. Etteikö pieni ilmapallurakin siellä tekisi suolen mutkassa matkaa hirvittäväksi, pingahtavaksi ääneksi tähän hiljaiseen huoneeseen? Rentona tai jännittyneenä, kummallakin tapaa mahdoton äänettömästi ulospäästettävä. Voi näitä elämän valintoja!

Ai että mikä se vaiva alunperin olikaan, joka minut tänne toi? No vaikea muistaa kaiken tämän keskellä, mutta tarkistakaa päästä varpaisiin. Olen valmis.

Mainokset

6 thoughts on “Sairas kertomus – eli mitä vastaanotolla oikeasti ajatellaan

  1. Näin se menee meillä naisilla! Miesfyssarille mennessä pitää lisäksi laittaa rintsikat, joista ei nännit näy pitsien läpi 🙂 Jos ei tiedetä, onko vastassa mies vai nainen, varaudutaan ”miesliiveillä”. Oma mieheni laittaa aina vastaanotoille lähtiessään ”pyhäkalsarit”. Minulle ei vielä ole avautunut, mikä niistä tekee niin pyhät. Ihan samat kuin arkenakin, siis mun mielestä 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s