Sairas kertomus osa 2: Tähystelläänkö ala- vai yläkautta? – Kysymys johon on vain vääriä vastauksia.

Minulle on tehty kokolailla kaikki länsimaisen lääketieteen piirissä tehtävät toimenpiteet. En liioittele. Omaksi huvikseni olen kirjoittanut niistä sairaalatarinoita. Tässä toinen, olkaapa hyvät.

LETKUA NIELUUN

“Voit seurata robotin kulkua tästä ruudulta”, hoitaja toteaa. Käännän pääni vastakkaiseen suuntaan. Miksi kukaan haluaisi seurata ruudulta, miten laite nappailee pihtiotteella irti palasia katsojan suolistosta?

Minut on aseteltu kylkimakuulle, vasen poski sairaalan paperipällysteisellä tyynyllä. Huoneessa on kolme hoitajaa. Ajattelen väkisinkin, että ne ovat siellä pitämässä minua aloillaan, kun letkua aletaan tunkea sisuksiini. Mietin heistä pahoja, vähän väkivaltaisia ajatuksia.

Omaatuntoa vähän soimaa, kun yksi asettuukin selkäni taakse, jotta voi rauhoitella minua silittämällä. Sillä hetkellä ventovieraan aikuisen ihmisen silittäminen tuntuu täysin luontevalta.Voisikohan se laulaakin?

Tutkimus on todella epämiellyttävä. Kaverit ovat muistaneet kertoa, nekin, joille ei koskaan gastroskopiaa ole tehty. Tämä, ja toverinsa kolonoskopia, tuttavallisemmin “se persetähystys”, ovat ne myyttiset, kamalta tutkimukset. Ei se niin pahaa voi olla, minä ajattelen ylemmyydentuntoisesti. Pitsisiselut. Herkkikset. Minua on kuulkaa sohittu ja ronkittu. Ei tunnu missään.

Tuntuu missään. Tuntuu koko suoliston matkalta. Nöyrryn äkkiä aloilleni mahtailemasta.

Ensin suuhuni asetetaan muovinen holkki pitämään sitä auki. Ajattelen pumpattavaa barbaraa, vaikken haluaisi. Saatanan mielikuvitus. Makaan aloillani suu ammollani. Minulle voi tässä asennossa tehdä mitä vain. En pysty mihinkään vastarintaan.

Ensin pitää saada alkunielaisu aikaan. Kroppa haraa vastaan: mitä tuollaista koitat sisään saada? Nieluuni työnnettävässä paketissa on sisällä pieni kamera. Miten älytön, epätodellinen ajatus sekin on? Ei niitä alueita ole ihmisen tarkoitus itsestää nähdä! Voi miksi tätä ei voi tehdä nukutuksessa?

Miksi meninkään puhumaan närästyksestä? Olisihan tämä pitänyt ennakoida. Ei mitään “ota tästä pilleriä” -juttuja minulle, vaan taas jokin vittumainen tutkimus. Närästys on keski-ikäisten sikaniskamiehien juttu. Lihapiirakkaan tukehtuvien, punakoiden pullukoiden. Miksi menin siitä mitään edes mainitsemaan. Omaa tyhmyyttä, että sekoitin hengenahdistuksen astmaoireeksi.

Paniikki nousee. Putki on ihan liian paksu mennäkseen sisääni mitään reittiä, ja nyt ajattelen väkisinkin sitä toistakin. Rehellisesti ottaen antaisin hoitajien mieluummi työntää tämän alakautta. Saako vielä muuttaa suunnitelmaa?

Sylki alkaa valua vasenta suupieltä alas sängylle. Miten luonnotonta antaa sen vain sillä lailla tippua lammikoksi. Tunnen itseni täydellisen nöyryytetyksi teuraseläimeksi omassa kuolassani.

Letku työntyy yhä syvemmälle sisääni. Nielu, ruokatorvi, mahalaukku, pohjukkaissuoli.

Sitten mahalaukku täytetään ilmalla. Siis todella täytetään. Se pullistuu pallukaksi. Ilma haluaisi ulospäin ja se pakkautuu porteille odottamaan. Mietin, miten paljon tämän jälkeen mahtaa pierettääkään. Olen tässä oikeassa, mutta unohdan röyhtäilyt.

Kuinka pitkälle se oikein ulottuu? Hyvin. Ihmisellä on metrikaupalla suolistoa. Letku tekee pumppaavaa liikettä. Vatsani ei halua sitä ettenpäin. Minä hoen pään sisällä itselleni rauhallisia asioita, että muistaisin hengittää. Lopulta tuijotan vain pistettä edessäni ja hoen tauotta itselleni “hengitä, hengitä, hengitä”. Olen koko ajan vähällä lipsahtaa täysivaltaisen paniikkikohtauksen ja pakokauhun valtaan. Läähätän niin, että hoitaja silittelee painokkaammin.

Minä haluaisin vain repiä letkun pois ja juosta karkuun.

Viimein ollaan perillä. Syvällä minun syövereissäni. Nukkalisäkkeitä. Mikrovilluksia. Poimuja ja notkelmia. Kuuntelen hoitajien puheita. Avaruusmatkan turistibussijuontoa. Sitten alkaa absurdein osa. Jollakin tavalla nielemäni letkun sisään mahtuneet pienet pihdit alkavat lääkärin ohjauksessa nappailla osia suoleni pinnasta irti. En tunne kipuja, mutta vähän nykii. Koneen äänimaailma paljastaa, milloin nappaistaan. On sinullakin ihmeellinen ammatti, minä mietin katsoessani keskittyvää lääkäriä. Napsia ihmisten suolista paloja pois heidän katsellessaan! Ne ovat minun! Ne kuuluvat minuun ja haluan pitää ne! Minä mietin, mutta koitapa huutaa sellaista pumpattavan barbaran avonaisilla huulilla neljä metriä letkua sisikaluissasi.

Kun palat on kerätty, letkua aletaan vetää pois. Se tuntuu jatkuvan loputtomiin. Viimeisenä irrotetaan suukapula, ja huulet totuttelevat pois venytyksestä. Kuolalampi tyynyllä hävettää, muttei yhtä paljon kuin se korahtelu, joka kuuluu kun vatsaan pakotettu ilma pyrkii ulos. Hyvä Luoja, älä anna minun alkaa piereskellä täällä äänekkäästi!

Lääkärit ja hoitajat sanovat sen, minkä aina sanovat rempseästi, “anna tulla vain. Täällä kuullaan ja nähdään kuule kaikenlaista!”, mutta ei se ole minun arkikokemukseni. En minä näe ja kuule kaikenlaista. En minä halua esittää nähtäväksi ja kuultavaksi kaikenlaista. Haluan pitää omat rajani. Haluan jumalauta pitää edes suoleni hallinnan. Jos te pumppaatte ilmaa minuun, niin minä piru vieköön pinnistän perseeni ryppyistä rinkulaa niin kauan tiukaksi, kunnes olen yksin kotona. Minun kaikenlaistani ei täällä nähdä ja kuulla!

Kyllä muuten kuullaan. Pieren ja röyhtäilen sellaisia määriä ilmaa, että niillä täyttäisi keskisuuren kuumailmapallon leikiten. Helposti pariinkin kertaa. Suolistoni oikein lepattaa niiden tahdissa. Täydellinen alennustila.

Operaatio lopuksi olen taas kerran niin mielipuolisen helpottunut sen päättymisestä, että tekee mieli itkeä ja halailla hoitajia. Miten ihania he olivat. Miten kamalaa tuo olikaan. Miten ihania he olivat. Ja sitten taas valtava pröööt. Olisin lastenjuhlien vetonaula numero yksi juuri nyt.

Lääkärin tulkitessa kuvia ja palasia tavallaan toivon, että jotakin oikein graavia löytyy. “Hyvänen aikaa, teiltä puuttuu puolet vatsalaukkua!” Jotakin, joka perustelee tämän kokemuksen. Mutta ei. Läppäni on vain vähän laiska. Vain vähän refluksitauti. Vähän turha tutkimus, jos minulta kysytään.

Kotimatkalla tunnen rajani täysin loukatuiksi. Taas kerran. Se on tuttu tunne toistuvien tutkimusten ja operaatioiden jälkeen. Että minua on pidelty väärin. Minun sisääni on tunkeuduttu. Olen ollut puolustuskyvytön ja täysin toisten armoilla. Avuttomana kohteena. Että tämä minun ruumiini ei ole minun hallinnassani, vaan leikkikenttänä kelle vaan napsia ja tunkea ja kuvata. Ohutsuolta myöten kajottu juttu.

Se on vittumainen tunne, ja sitten vielä pierettääkin. Tiedättekö sen tunteen, kun itkettää ja naurattaa yhtä aikaa?

Mainokset

6 thoughts on “Sairas kertomus osa 2: Tähystelläänkö ala- vai yläkautta? – Kysymys johon on vain vääriä vastauksia.

  1. Voih, muistuipa elävästi mieleen muutaman vuoden takainen kokemukseni samaisesta toimenpiteestä… Yllättävintä oli se, kuinka kovaa ja jäykkää se letku oli, kun olin naiivisti kuvitellut että se on sellaista pehmeää ja joustavaa. Kuinka väärässä olinkaan. Rohkaisevasti vielä lähtiessä sanottiin, että hyvä olisi muutaman vuoden välein käydä kontrollitutkimuksissa. Eipä ole tullut seuraavaa aikaa varattua 😊 Mutta voi aah tosiaan sitä helpotuksen tunnetta, kun toimenpide oli takanapäin! Askel oli niin kevyt, että olisi voinut kuvitella siivet kantapäihin. Eli ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin 😝

  2. Tutulta kuulostaa! Kaksi kertaa saman kokeneena, ilman diapamia en siihen suostu, meinaa mennä vaistonvaraiseksi käsirysyksi hoitajien kanssa siinä vaiheessa kun letkua pitäisi alkaa nielemään. Ja se holtiton syväröyhtäily! 😳
    Kuulemma pitäis käydä parin vuoden välein kontrolissa, edellisestä kerrasta on jo 7-8 vuotta…

  3. Jep, kerran koettu enkä toista kertaa lähe. Myös ”persetähystys” tehty, mut se oli kevyttä kamaa gastroskopian rinnalla. Paitsi tietysti ne edeltävät juomingit… Lisäksi ultrattiin mennen tullen, mutta mitään vikaa ei löytynyt ennen kuin TT-kuvauksessa. Eli kaikki tuo muu skeida ihan turhaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s