Arkitarina: bussihommissa

Nyt tuntuu, että arki on saatu kokonaan käyntiin, kun edessä on ihan kokonainen viikko tällaisen repaleisen sijaan. Työt starttasivat, harrastukset alkoivat pyöriä ja eilen oli eka vapaaehtoiskertakin Näkövammayhdistyksellä. Kaikki käynnissä taas.

Tuo perjantainen vapaaehtoishomma on ollut siirtymineen aika aikaa vievää, sinne kun kestää kävellä meiltä melkein 1,5 tuntia suuntaansa. Kaikkina muina vuodenaikoina olen ottanut sen liikunnan ja happihaukkailun kannalta, mutta kun mittarissa oli eilen -27 astetta, tuntui hiukan liioitellulta. Siinähän jäätyisi silmämunat naamaan.

Hassua, että vaikka olen aina ennen ollut suuri julkisen liikenteen käyttäjä ja suosija, ja aina Vantaalla ja Helsingissä asuneena käytin niitä lähes yksinomaan, en täällä Hämiksessä ole saanut siihen rutiinia kymmenessä vuodessakaan.

Kun muutimme tänne, meillä oli kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Täällä bussissa maksaa kulkea vaunujen kanssa, eikä linjoilla ole vaihto-oikeutta. Busseja myös kulkee monilla reiteillä varsin harvakseltaan verrattuna pk-seutuun, noin kahdesti tunnissa on ihan yleinen tiheys. Ehkä jo nämäkin jutut vaikuttivat päätökseen hypätä käveltäviä matkoja pidemmille reiteille useimmiten autoon. Ja sitten sellainen kai jäi vähän päälle.

Kävelen täällä kyllä paljon. Perheen auto on kaikki arkipäivät Lahdessa murun matkassa, joten se ei ole vaihtoehtokaan. Pienehkössä kaupungissa melkein kaikki myös on kävelymatkan päässä, enkä ole kaihtanut reippatakaan siirtymiä. Esimerkiksi toiselle puolelle kaupunkia tehtyjä reissuja sairaalalle parikin kertaa viikossa tein lähes poikkeuksetta jalan, vaikka matkaa kertyi 1 h 45 min suuntaansa. Tykkään kävellä. Selkä pysyy tyytyväisenä ja raitis ilma tuntuu muutenkin hyvältä. Äänikirja korvissa matka taittuu mukavasti.

Eniten bussittomuuteen on ehkä kuitenkin vaikuttanut joku mielikuva hankaluudesta. Täkäläiset bussireitit ovat jääneet minulle oudoiksi. Ne kukevat yhtä reittiä yhteen suuntaan ja palaavatkin sitten toista takaisin. Niinpä paluu ei onnistukaan kadun puolta vaihtamalla, vaan kokonaan eri numerolla. Lisäksi edelleen tympii tuo vaihto-oikeudettomuus, etenkin kun bussilipun hinta on kuitenkin aika korkea.

No, eilisen arktiset olosuhteet innostivat näkemään vähän vaivaa ja dekkaroimaan reittejä, ja kas kehveliä! Kävikin ilmi, että koko sen noin 1,5 vuotta, jotka olen kävellyt vaparille, on melkein meidän ovelta kohteen ovelle kulkenut bussi, joka vie reilun vartin. 3 h vrs 30 min! Olisi ehkä voinut olla hyvä tsekata vähän aikaisemmin. Ainakin niinä touhukkaimpina perjantaina.

Tottumattomalle bussimatkaajalle kävi vielä niinkin, että lompakossa oli vain kuskille liian iso seteli rikottavaksi (harvinaista että siellä edes oli mitään käteistä, saati nyt suuria seteleitä), ja iloinen kuski totesi suorilta taikoneensa matkani ilmaiseksi. No, passasi vielä paremmin! Ehkä minusta uhkui aloittelevan bussailijan aura, ja hän teki pr-tempun, jolla positiivista mielikuvaani vahvistettiin. Hyvin toimi! Meinaan ilman muuta jatkossa tutustua reitteihin paremmin.

 

PS. Eilisen ehdottomasti kivoin työuutinen oli se, että sain keväälle tilauksen viiden postauksen blogisarjasta A-klinikkasäätiön Varjomaailmaan! On ihan älyttömän kiva päästä jatkamaan tuon nuorille suunatun jutun parissa ❤

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s