Ironiasta vapaa alue

Mietiskelin eilen YouTubea. Jos kotiisi jaettiin uusin (ja uudistettu) Pirkka -lehti, niin sieltä saatoit lukea kirjoittamani jutun Mmiisas -nimistä kanavaa pitävästä tubettajasta. Se valottaa ilmiön kokoa Suomessa ja vähän maailmallakin, tsekkaapas (ja kun nyt luet, niin lukaise myös samassa lehdessä oleva perheiden ajankäyttöä koskeva juttuni. Se herätti ainakin itsessäni jutun teon aikaan tosi paljon hyviä ajatuksia, ja vaikutti suoraan omiin arjen prioriteetteihini!)

Kun viime vuonna päätin harjoitella tuben haltuunottoa, en ollenkaan tajunnut, miten hauskaa se tulisi olemaan. Ja millä erikoisella tavalla. Ajattelin, että on tärkeää ja kivaa vähän tsekata, mitä ne nuoret siellä nyt niin puuhaavat. Treenailla vähän kuvaamista ja editoimista ja that’s it. Sitten tajusinkin miten hyvin siellä viihdyn, häärimässä perjantaivideoiden parissa kanavallani.

Olen viimeisten parin vuoden ajan miettinyt uskottavuusjuttuja. Ammatillinen uskottavuus nyt varsinkin tuntui nuorempana jotenkin niin oleelliselta. Piti raivata oma paikka freelancerinä ja tulla otetuksi vakavasti. Kun 2013 aloin kirjoittaa alkoholismiaiheesta omakohtaisia kokemuksiani, minua suoraan varoiteltiin (melkeinpä uhkailtiin, siltä se tuntui) että menettäisin kaiken ammatillisen uskottavuuteni ja nolaisin itseni täysin paljastaessani itsestäni jotakin niin henkilökohtaista. Silloin poloinen melkein uskoin, mutta päätin silti kirjoittaa. Koska asia tuntui minua tärkeämmältä.

Sitten kävikin ihan toisin. Voin ihan huoletta sanoa, ettei mulla ole koskaan ollut ammatillisesti niin hyviä aikoja, kuin noiden kirjoitusten jälkeen. Olen saanut lukuisia uusia asiakkaita ja vanhoilta enemmän juttuja kuin ennen. Saan paljon kiitosta työstäni ja kaikenlaisia erilaisia pyyntöjä puhumaan ja muuta. Ja niitä siis tulee tosi paljon muistakin aiheista, kuin juomisesta, jos vaikka siitäkin toki. Ei siis todella olisi tarvinnut pelätä.

Tubejuttujen kokeilun tein sillä ajatuksella, että se on mun omaa tilaani, oma harrastukseni omaksi ilokseni. En antanut uskottavuuskysymysten vaivata enää turhaan päätäni. En tavoittele kanavan katsojalukuja tai tilaajamääriä. Musta on täysin ok ja ihan hauskaa, että 42 ihmistä tilaa kanavaa ja videoita katsotaan n. 100 kertaa. Ihan naurettavia lukemia nuorten kanaviin verrattuna, mutta mitä sitten? Tämmöisen nelikymppisen ihmisen minäkuvaa ei mittailla tuollaisilla jutuilla. Samaan aikaan lehtijuttujani lukee vaikka nyt sen Pirkan äärellä 1,6 miljoonaa suomalaista. Lehtiä on noin kymmenkunta, joten tavoitan kyllä ihan riittävän määrän väkeä työn puolesta – niillä jutuilla, joilla on merkitystä. Ja täällä blogissakin teitä on mukava kuusinumeroinen lukema vuosittain. Tubekanava on pääasiassa mua varten, ja on pelkkää kivaa plussaa, jos joku haluaa sinnekin tulla seuraksi.

Tuben maailma on erilainen moneen muuhun somekanavaan verrattuna. Olen saanut sellaisen vahvan kuvan, että sarkasmia ja ironiaa harjoitetaan siellä vähemmän. On niitäkin kanavia toki, joilla sellaiseen nojataan, mutta iso osa tekijöistä juttelee kanavillaan ihanan vilpittömästi ja aidosti, omina itsenään. Juttelemisen ja jakamisen halusta. On aina iso avaus kuvata omaa lärviään ja jutustella juttujaan, ja ihan erityisesti arvostan sitä, että sen uskaltaa tehdä ilman sen ikuisen, väsyneen ironiamaskin taakse suojautumista. Olen ihan kyllästynyt kaikkiin metahipsterjuttuihin. Niistä tulee usein suoraan se olo, että ihminen ei ilkeä olla aidosti innostunut tai jonkun asian puolella. Aika sääli. Siksi tuo maailma tuntuu raikkaalta ja kivalta.

Tänään pistin perjantaivideoksi hauskan tubeklassikon, joita itse ihmettelin ekoina viikkoinani tosi paljon. Mietin, miten helvetissä kukaan jaksaa katsella huulipunavideoita. Sitten huomasin katsovani niitä itse, monta putkeen ja joitakin useampaan otteeseen. Koska se oli mukavaa ja rentouttavaa. Koska oli kiva katsoa, kun joku puhuu aidosti itselleen kivasta harrastuksestaan ilman ironiaa. Ilman, että pelkäisi uskottavuutensa jotenkin kärsivän.

Tein sitten itsekin sellaisen. Koska rakastan huulipunia. Niitä voi harrastaa siinä missä mitä vain muutakin, ja olla niistä tosi ilahtunut ilman, että se tarkoittaa, että olisi pinnallinen tai ettei olisi huolissaan vaikka yhteiskunnan nykytilasta. Koska ihmisissä on niin monia puolia. Koska aito oleminen tuntuu kivalta. Koska tässä iässä viittaan kintaalla jollekin imagonrakentamiselle ja muulle uskottavuusjutulle. Koska tiedän jo, että osaan kyllä huulipunat naamassakin puhua tarvittaessa tärkeitä ja vakaviakin.

Haluatko katsella kun laitan peräjälkeen huulilleni 13 eri sävyä ilman pienintäkään ironian hiventä. Antaa palaa vaan!

 

Mainokset

2 thoughts on “Ironiasta vapaa alue

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s