Lapsen oikeudesta linssittömiin hetkiin – somevanhemmuuden kysymyksiä

Kävin luisteluvuorolla jäähallissa. Törmäsin uuteen onnettomuustyyppiin: lapsiaan maanisesti videoivat vanhemmat ovat luistimillaan tosi huteria, eivätkä näe ympärilleen.

Tuli vähän surumieli. Mietin, että oli tarkoitus kai viettää yhteistä viikonlopun liikuntahetkeä. Sitten mentiin taas linssin taakse karkuun. Onko niin, ettei liikuntahetki olisi tarpeeksi todellisesti tapahtunut, jos jälkiä ei jäisikään?

Harjoitteluviikkoni Snäpissä ovat herättäneet aika paljon mietteitä siitä, miten ja mitä meidän ikäisemme kuvaavat ja somettelevat ylipäätään. Mennään ajatusleikin kautta. Olet aikuinen, sinä, ihan normaali sinäsi. Kuvittele nyt, että sinun kanssasi on koko ajan ihminen, jolla on sinuun kaikki valta, ja jonka tahtoa olet tottunut kyseenalaistamatta kuuntelemaan. Jota haluat miellyttää. Oleteteaan nyt, että hän tykkää aika tavalla somettaa. Sinun juttujasi.

Kun olet autossa, köytettynä takapenkkiin, voit vain katsella, miten tämä ihminen toisella kädellä rattia pidellen osoittaa naamaansa puhelimella ja juontaa matkaa. Pelottaisiko? Sietäisi ainakin.

Kun käytte uimahallissa tai kylpylässä, tämä hahmo sojottaa puhelintaan sinun uikkarivartalosasi päin joka käänteessä. Kun uit. Kun kääriydyt pyyhkeeseen. Kun olet vähän väsynyt kaikesta puljaamisesta ja kiukuttaa.

Kun olet sairaana, PMS-oireinen tai juuri herännyt, tämä hahmo on siinä taas kameran kanssa. Kyselee ehkä juttuja, tai vain kommentoi sinun söpöyttäsi. Miten ihanasti kulmakarvasi menevät, kun suutut. Tai miten paljon hän sinua rakastaakaan. Mussunpussukkaa.

Kun nukut, hän filmaa suoratoistoa kanavilleen. Koska olet niin söpö siinä kuolatessasi vähän. Miltä aamulla tuntuisi herätä siihen, että pätkällä on kymmeniä peukkuja ja kommentteja sinusta?

Luulen, että jokaisen aikuisen kohdalla tämä olisi kuolettavan epämiellyttävää omalle kohdalle osuessa. Tällaiselle moni kuitenkin altistaa lapsensa ihan surutta. Koska some on hei tätä päivää! Koska jakaminen on välittämistä. Ai kenestä?

Jostain syystä etenkin Snäppi näyttää hämäävän käyttäjiään. Koska pätkät poistuvat vuorokaudessa, on kynnys kuvata tosi matala. Kuitenkin ihan tavalliset säännöt pätevät sielläkin. Vaikka se, ettei uimahalleissa ja kylpylöissä edes saa kuvata. Isompi mutta minusta ehdottomasti on lapsen yksityisyyden suojelussa. Olisin täysin raivoissani, jos joku kuvaisi minua uikkareissani yhteisellä hetkellä paljon lupia kyselemättä. Ja niin, lapselta luvan kysyminen on yhtä tyhjän kanssa. Tietysti se pitää kysyä, mutta ei sillä oikeasti ole paljoakaan käytännön arvoa. Pieni lapsi, melkein kuka muu vain paitsi ponteva teini omanarvontuntonsa huipussa, sanoo aina kyllä, koska haluaa miellyttää vanhempaansa. On oikeasti vanhemman juttu osata rajata, mitä kuvataan.

Haastattelin erästä fiksua tyyppiä hiljattain lehtijuttuun, joka ilmestyy tämän kuun lopussa. Tyyppi totesi, että meillä kasvaa nyt kokonainen sukupolvi, jonka koko elämä on potentiaalisesti julkinen. Osan synnytyskin on jo kuvattu ja levitetty. Ja siitä lähtien jokainen käänne. Kotivideot ovat muuttuneet elokuviksi, joita ison joukon on mahdollista katsella kotisohviltaan.

Jos lapsen kuvaamista miettiessä asettaa itsensä lapsen asemaan, saattaa paremmin tulla tolkkua. Haluaisitko itse tulla kuvatuksi rakkaudenkipeänä syliin pyrkimässä? Itkemässä surujasi? Kuumeisena kiilusilmänä tai nakkena matkalla suihkuun? Vaikka olisit miten hiton söpö niitä tehdessäsi?

Kuvaamisessa on monta hankalaa puolta. Syntyy ihan oikeita vaaratilanteita, kuvaaja itse missaa hetken hienoudet, kuvattava joutuu kiusaannuttavaan parrasvaloon, aito kohtaaminen muuttuu linssin läpi katseluksi. Yksityisen kokemus katoaa kokonaan.

Ajattelen, että lapsella on oltava oikeus leikkiä, touhuilla, jutella, nukkua, sairastaa ja kaikkea muutakin ilman, että hän on jatkuvan ulkopuolisen katseen alla kuvauksen kohteena. Ja se on aikuisten homma huolehtia siitä oikeudesta. Sama oikeus on myös aikuisella, vaikka yllättävän harva tuntuu siitä välittävän omalla kohdallaan. Suosittelen ainakin kuuriluontoisena kokeiluna rajua henkilökohtaisten hetkien jakamisen rajoitusta. Niiden hetkien elämistä ilman linssejä.

 

Mainokset

4 thoughts on “Lapsen oikeudesta linssittömiin hetkiin – somevanhemmuuden kysymyksiä

  1. Tää on musta tosi kimurantti juttu. Mun kanta on se, että ihmisen ei edes välttämättä tarvitse soluttautua ihan jokaiseen some-kanavaan. Että mitä jos käyttäisi vaan muutamaa ja opettelisi niiden kanssa sitä kohtuutta kaikin tavoin? Kun on yksi mihin pistetään vaan videota ja toinen johon sitten kuvia ja kolmas vaatii tekstiä niin tokihan se kännykkä on sitten kädessä koko ajan. Miksi olisi pakko olla jokaisella kanavalla? Tietty nykyään on vähän se hankala että somea käytetään paljon duunihommiinkin. Mutta musta se on kuitenkin sitten vähän eri asia kuin ne henk.koht. tilit.

    Yksityisyydensuoja onkin sitten varsinainen kuuma peruna 🙂 musta se koko keskustelu on lähtenyt ihan oudoille urille kun on mölytty että tulevaisuudessa työnantajat löytää noloja kuvia susta netissä jne kun haet töitä. Ihan en jotenkin näe äkkiseltään kuka työnantaja pitää jotain lapsuuskuvia varsinaisen noloina, jokainenhan kasvaa ja kehittyy ja ei se ole noloa. Enempi mun mielestä pitäisi juurikin olla sitä painoa siinä, että jokaisella pitäisi olla mahdollisuus itse vaikuttaa siihen millaista materiaalia kuvineen kaikkineen itsestä löytyy internetistä. Se on musta se ongelma, ei jotkut työmahdollisuudet. En ymmärrä sitäkään että kamala meteli on siitä että teinit vetää nettiin kaikkea suodattamatta. Toki joo on niitä ylilyöntejä tapahtunut, jotka on uutisiin asti mennyt. Mutta ainakin tässä omassa elämänpiirissä pyörivät teinit on kyllä tosi kriittisiä sen suhteen mitä nettiin laittavat ja mitä heistä saa laittaa. Pikemminkin se suodattaminen ja medialukutaito somen suhteen tuntuu puuttuvan aikuisilta. Kuka mediakasvattaisi aikuisia?

    1. Joo ihan samaa mieltä! Meidän sukupolvi on hitosti urpompi tämän kanssa. Ja tuosta alkupäästä oon myös samaa mieltä. En usko, että se on iso ongelma, että löytyy jotain nuoruuden juttuja. Kaikillahan niitä on, eikä ne vaikuta tämän päivän kompetenssiin oikeasti mitenkään.

  2. Miten niin ”miellyttämisenhaluinen lapsi sanoo kyllä”? Itse sain huutoraivokohtauksia jo ihan pikkumukulana, jos jollakulla oli kamera lähelläkään..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s