Puutu, välitä ja ruoki – Loma on hankalaa aikaa liikaa juovien vanhempien lapsille

Olen keskittynyt taas lomalla kosteissa oloissa kasvamista käsittelevän kirja valmisteluun. Aineisto, ne teidänkin minulle lähettämänne tarinat, on todella laaja ja melkoista luettavaa. Tänään olen keskittynyt puuttumisen teemoihin, ja varsinkin puuttumisen puuttumiseen. Moni tarinansa kertoneista ihmettelee nyt aikuisena, miten kukaan ei puuttunut kamaliin tilanteisiin, jotka näkyivät ja kuuluivat naapurustossa. Meillä helposti suojellaan ihan vääriä tahoja ja ollaan väärillä tavoilla kohteliaita.

Haluaisin jakaa kanssanne muutaman tarinan ja muistuttaa siitä, että jos nyt kesän aikana naapurista kuuluu kovaa tappelua, niin älä sulje siltä korviasi. Tai jos joku lapsesi kavereista toivoo yösijaa luotanne, vaikka vähän ärsyttävän tiuhaankin, niin tarjoa se mahdollisimman usein ja kutsu ruokapöytäänkin. Sellaisella pienellä teolla voi olla arvaamattoman iso merkitys, eikä kotioloja todellakaan aina näe lapsesta ulospäin. Valtaosa minulle tarinansa kertoneista kertoo olleensa lapsena ulospäin juuri niitä reippaita, iloisia, siististi puettuja lapsia. Kulissien pikku ammattilaisia.

Loma-aika on monissa liikaa juovissa kodeissa kaikkein hankalinta, kun ryhtiä ja raameja ei töiden ja muun tavallisen tekemisen muodossa tule pitkään aikaan mistään.

Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka vain, joka on huolissaan lapsen hyvinvoinnista. Ilmoituksen tekijän ei itse tarvitse osata arvioida millaista apua perheessä tarvitaan, vaan sen tekee aina ammattilainen. Ilmoituksen voi halutessaan tehdä myös nimettömänä.

Ollaan aikuisia lapsillemme, omille ja muidenkin.

 

Humalassa vanhempani riitelivät niin rajusti, että myöhemmin sain tietää karjumisen kuuluneen kerrostalossamme kolmanteen kerrokseen asti. Sieltä eräs asukas oli harkinnut tulemista käymään, muttei koskaan tehnyt sitä. Jälkikäteen olen ollut tästä todella vihainen. Miksei kukaan puuttunut siihen, mitä meillä tapahtui, vaikka kaikki tiesivät, että meillä asuu myös lapsia?

Itse seisoin monet kerrat tärisevin käsin puhelin kädessäni soittaakseni hätänumeroon, mutten uskaltanut. Häpeä voitti, en olisi kestänyt sitä, että kaikki olisivat nähneet, että meille tulee poliisi. Mikä huuto ja mahdollisesti lyöminen siitä olisi seurannut!  Ehkä soittamatta jättämisellä yritin välttää lisää ongelmia.

  • Nainen, 37

 

Kinusin kavereiden vanhemmilta lupaa olla yötä ja yleensä se tuli. He vaativat kuitenkin, että käyn lauantaina päivällä kotona. Monesti istuin tunteja kerrostalon kellarissa tai rappukäytävässä, kunnes sain mennä takaisin kaverilleni.

Kerran olin koko viikonlopun yksin. Kävin kavereiden luona syömässä lämpimän ruuan ja muuten söin kotona kaurahiutaleita ja kaakaojauhetta, kun en osannut keittää puuroakaan. Arkena kavereille ei päässyt niin helposti yöksi.

  • nimimerkitön

 

Naapurit tiesivät, mutta eivät puuttuneet, mitä nyt poliiseja soittelivat avuksi. Sukulaiset tiesivät, mutteivät uskoneet. Isä oli niin mukava ja koko perhe niin tervehenkinen harrastuksineen, että luulivat aina, että riidan keskellä liioitellaan. Kaverit saivat tietää aika varhain ja antoivat tukea. Aloin jo aika varhain, 13-vuotiaana, viettää viikonloppuja yksin kotona heidän kanssaan.

  • Nainen, 39

 

Koulussa kyllä tiedettiin ongelmistamme. Äiti ja isä tulivat 6.luokan discoon valvojiksi ympäripäissään. Silloin opettajat puhuivat käytävällä keskenään, niin kuin minua ja siskoani ei olisi ollut olemassakaan. Mitään ilmoitusta ei silloin minnekään tehty.

Kerroin vaikeuksista parille tädilleni molemmin puolin sukua. Toinen ei pitänyt minään, kyllähän sitä aikuiset joskus saavat ottaa. Toinen kävi välillä rukoilemassa ja ajatteli hoituvan sillä. Ensimmäinen kunnon väliintulo tapahtui 7. Luokalla, kun äidin sisko tupsahti kylään toiselta puolelta Suomea. Tulin koulusta ja tavarat oli jo pakattu autoon. Koululle oli ilmoitettu, mutta kukaan ei katsonut tarpeelliseksi kertoa minulle. Sain yhden päivän aikaa asennoitua uuteen elämääni ja niin sitä mentiin. Tulin kuukauden jälkeen lomille kotiin isän luo, enkä palannut takaisin. Sen kuukauden aikana minulle puheeksi murrosikä ja uhma. Eihän minulle mitään rajoja ollut ennen sitä laitettukaan. Täti sanoi silloin tervemenoa.

  • Nainen, 30

 

Äiti saattoi hävitä kahdeksi viikoksi kokonaan. Mietimme siskon kanssa, että kaipa meille joku ilmoittaa, jos jotain sattuu. Sitten äiti palasi kotiin pää ajeltuna. Oli tullut kantapaikassa pää edellä raput alas ja joutunut leikkaukseen. Ei ollut kenellekään tullut mieleen, että lapsille voisi olla hyvä ilmoittaa sellaisesta. Onneksi saimme lapsilisät tilillemme, että ruuassa hyvin pysyimme.

  • Nainen, 30

 

Toisinaan heiteltiin astioita, useimmiten äitiä lyötiin. Toisinaan – luojan kiitos – naapurimme soittivat poliisit, toisinaan minä juoksin rappukäytävään ja soitin jokaisen ovikelloa. Toisinaan makasin aivan kiinni seinässä, tyyny korvan päällä, sormet korvissa ja pehmolelu painettuna minun ja seinän väliin, mutta silti kuulin joka sanan. Äidin hakattuaan isäpuoleni meni kuuntelemaan musiikkia ja verinen äiti kömpi minun sänkyyni nukkumaan. Minä käperryin korituoliin yöksi. 

  • nimimerkitön
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s