Ensimmäinen Tubecon-kokemus oli mykistävä!

Osallistuin tänä viikonloppuna ekan kerran Tubeconiin. Olin siellä aikuistubettajan ja juontajan ominaisuudessa. Kokemus oli typerryttävä, upea, outo, loistelias ja majesteettinen. Ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Youtube on melkoinen temmellyskenttä. Se on monelle vanhemman polven edustajalle vieläkin mystinen mylly, jossa pyörii suhmuraisia musavideoita, mutta sitä ajatusta kannattaa kyllä päivittää. Mulle tube on jäätävän mielenkiintoinen kenttä juuri nyt. Siksi olen halunnut heittäytyä mukaan videoiden tekoon itsekin, vaikka siellä saa tämän ikäisenä vielä olla melko rauhaksiin, eikä 80:lla tilaajalla isommin kannata keulia miljoonayleisöä keräävien teinitähtien rinnalla.

Tubeconissa realisoitui kerralla, miten tärkeä tube on massiviselle joukolle eri-ikäisiä ihmisiä. Vaikka olen hetken sitä kenttää jo nuuhkinutkin, olin silti täysin typertynyt seisetessäni perjantaina ja lauantaina ulko-ovien sisäpuolella katsomassa ovien avautumista odottavaa mielipuolisen kokoista laumaa. Tuli hetkeksi vähän ahdistunut ja orpokin olo kaiken sen volyymin keskellä. Sitten antauduin virran vietäväksi.

2016-08-12 19.39.23.jpg

Koko viikonlopun aikana ajatukseni huristivat melkoista vuoristorataa. On hassua olla yhtä aikaa aivan ällikällä ja hullun innostunut, ihan pihalla kaikesta ja hetken täysin sisällä jossain. Ennen kaikkea oli ihan mahtavaa saada tutustua toisiin videoiden tekijöihin, osallistua, juontaa ja kuunnella paneelilavan kiinnostavia keskusteluja erilaisista tubettamiseen liittyvistä aiheista ja seurata sitä antaumusta, jolla videoiden tekijät ja niiden katselijat kohtasivat toisiaan ja tätä elämää!

Ihan erityisen kivaa oli saada tavata kasvokkain sellaisia aikuisia tubettajia, joiden videoita olen seuraillut nyt pitkin kevättä. Moni on kysellyt minulta, miten tubesta löytäisi esimerkiksi keski-ikäisiä tekijöitä. Maiju bloggasikin juuri aiheesta. Kurkkaa hänen raporttinsa Tubeconista täältä ja toinen aikuisiin tubettajiin liittyvä täältä!

Sain viikonlopulta tosi paljon pohdittavaa. Erityisesti olen viime aikoina pyöritellyt tapoja yhdistää tämän blogin teemoja tubettamiseen. Mietin välillä esimerkiksi, olisiko kiinnostavaa, jos kokeilisin joskus jutella postaukseni videoksi. Toisiko lisäarvoa kuulla ääni ja nähdä ilmeet ja eleet, mitä tuumitte? Samalla tietysti hekin, jotka eivät osaa tai voi lukea, voisivat olla mukana aiheissa. Kuulisin mieluusti kommenttejanne. Entä millaisia muita sisältöjä just sinä katselisit ja kuuntelisit Youtubesta nimenomaan aikuisilta videoiden tekijöiltä? Kommentoi toki myös, jos on niin, ettei tube kiinnosta sinua alustana ollenkaan.

Omalta kanavaltani (se on nimeltään kekseliäästi Ani Kellomäki) löytyy jo lyhyt fiilistely Tubeconin perjantain tapahtumista. Lauantain pidempi reppari päivittyy sinne huomenissa. Käy kurkkaamassa (ja tilaa samalla kanava. Olisin siitä tosi iloinen!), jos haluat nähdä missä mittakaavassa tubehommia tällä hetkellä tehdään. Minut ainakin veti hetkeksi hiljaiseksi.

Kuvassa ovat muuten lauantaina Paneelilavalla vetämääni keskusteluun osallistuneet kauneustubettajat kanavilta JohannaMaria, Helmi ja Kauneusgurusi. Ihania tyyppejä!

Mainokset

3 thoughts on “Ensimmäinen Tubecon-kokemus oli mykistävä!

  1. Jestas, mä oon kyllä niin pihalla mitä nykyään seuraavien sukupolvien elämässä tapahtuu! Luojan kiitos on ANI, joka avaa tätä maailmaa tällaiselle kyydistä tippuneelle 😀 Jösses, meitsillä onkin paljon uutta opittavaa; kolmikuisen esikoisvauvan äitinä oloa – ja Tubecon! Ja siitä eteenpäin kaikkea! 😀

    1. 😀 ❤ ihan paras kommentti! Kiitos! Onpa hauskaa nähdä, millaisilla alustoilla väki liikkuu sitten, kun sun kolmikuisesi alkaa kommunikoida enempi ulkomaailmaan! Voi olla jotakin ihan utopistista!

      1. ❤ Kiitos itsellesi! Ja niinpä! Avoimin mielin uteliaana odotan mitä tänä päivänä käsittämätöntä onkin ihan arkea vähän myöhemmin 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s