Rakkauslaulu lukemiselle – eli kuinka kelat katkaistaan

Tämä kesä on ollut yllätyskesä. Yllättävän sirpaleinen ja yllättävän rankkakin. Kiva myös, mutta sillä tavalla palasissa, että se kesille mielestäni ominaisin ja paras joutelias, uninen, ajelehtiva löllyntä on jäänyt uupumaan. Ja tiistaina alkaa työkausi. Olen henkisesti vaiheessa, joka tunnetaan nimellä syys- ja joulumatkojen arkisia realiteetteja uhmaava koluaminen. Tunnistatte todennäköisesti.

Kevään intensiivisimmän kirjankirjoitusrupeaman alasajo on ollut oletettua rankempaa ja pitkäkestoisempaa. Alkoholiaiheisten ajatusten ravisteleminen pienempään rooliin kuulassa ei sujunutkaan sutjakkaasti valmiin tiedoston suhahtaessa kustantamoon, vaan sitä pitää tehdä edelleen. Hetkittäinen irtoaminen on onnistunut hyvinkin, mutta etenkin nyt loppukesästä mieli on väkisinkin teutaroinut tutuissa tunnelmissa, kun olen vähän väliä sukinut surffitukan säälliseen ihmiskuntoon ja tavannut toimittajia. Ei valituksen sanaa toki siitä, on ilman muuta ihanaa, että kirja kiinnostaa ja juttuja tehdään, sitä paitsi puhun tietysti aiheesta todella mielelläni syväsukellettuani siinä kohta kolmen vuoden ajan, mutta kuitenkin. Olisin toivonut pääseväni vähän enemmän kesättymään.

Yksi keino irrtoittaa minut aina parhaiten näistä virkamietteistä. Kirjojen ahnehtiminen kirjastosta on yksi isoimmista iloistani. Sadekelit ovat rakentaneet sille erityisen otolliset puitteet. En tiedä tunnistatteko lempihetkeni: kun juoksee parkkipaikalta kesäsateen läpi kirjaston oville, astuu sisään ja AAAHHHH, vastassa on se läpituttu, kotoisa, paperinhajuinen ja lämmin kupla, jossa saa muljua irrallaan kaikista muista mietteistä ja selailla selkämyksiä.

Alkukesästä olin vielä niin hötinöissäni, etten saanut edes rauhoituttua lukemaan, mutta kun älysin sammutella suurimman osan somekanavista ja aloin tietoisesti harjoitella takaisin sivujen äärelle, alkoi pian tapahtua lupaavaa lötkähtämistä.

Olen kirjojen suhteen sangen kaikkiruokainen. Oikeastaan kaihdan vain jännitysaiheita. se johtuu siitä, että olen niin taitava jännittelijä muutenkin. Olen tainnut joskus mainita, etten uskaltanut yöllä vessaan Harry Potteria luettuani, ja olin silloin sentään pitkälle yli kolmenkymmenen. Ja, let’s face it, arvostan yöllistä vessamahdollisuutta melkoisesti, joten jännitys jääköön. Sen sijasta nautin esimerkiksi elämäkerroista, populaaritietokirjoista ja eskapistisista historiallisista romaaneista. Kun en lue paperiversiota, kuuntelen äänikirjaa Audiblesta. Sähköiset lukulaitteet eivät sen sijaan innosta. En ole koskaan jotenkin oppinut niihin.

Tänä kesänä painotus on ollut tietoinen ja selkeä: kepeää ja kivaa. Ei mitään ahdistavia perhehelvettikuvauksia minulle, kiitos! Jos takakakannessa lukee ”lämminhenkinen”, olen valmis. Ja miten hauskoja on löytynyt! Tuumin koostaa kesän luetuista vähän listausta, jos vaikka joku loppukesän lomailija löytäisi lisää luettavaa. Oikein mieluusti saa liittää mukaan omia suosikkeja tärpeiksi!

Äänikirjoista olen nautiskellut kesän aikana seuraavista:

Lauren Oyler & Alyssa Mastromonaco: Who thought that this was a good idea?

Valkoisen talon entinen henkilöstöpäällikkö juttelee rentoon ja hauskaan sävyn Obaman ajasta. Erittäin viihdyttävä nuoren naisen työelämään opettelun tarina varsin kiehtovassa ympäristössä.

Dalai Lama, Desmond Tutu & Douglas Carlton Abrams: The book of joy 

Ihan huikea keskustelukirja ilon luonteesta muuttuvassa maailmassa. Syvällinen, lämmin, koskettava, viisas, naurattava, itkettävä ja ajatuksia väkevästi muovaileva kirja. Tätä suosittelen varauksetta aivan jokaiselle!

Michelle Visage: The diva rules

(Sanoinko jo, että olen kaikkiruokainen?) RuPaulin kaudet ovat taas kuuluneet teinin ja äidin yhteiseen kesähupiin, joten tämä lähti kuunteluun lääkkeeksi vieroitusoireille vikan loputtua. Hauska, yllättävän koskettavakin, elämäkerta tai elämäntaito-opas suorasukaiselta naiselta.

Bruce Springsteen: Born to run

Tämä on vielä kesken, mutta ai saakeli, miten ihana ääni Brucella onkaan kuunnella myös lukijana! Ja erittäin kiinostava elämäntarina kerrottavana toki myös! Siinä vasta erikoislaatuinen lapsuus kaverilla!

Hanne Blank: Straight: The surprisingly short history of heterosexuality

Tämäkin on vielä kesken, mutta on todella kiinnostava jo heti alkuun! Omaa kokemusta yhdistettynä isompaan kuvaan ja historialliseen viitekehykseen. Just niin kuin tykkään tietokirjani nauttia (ja kirjoittaa)! Antropologille ihan mannaa.

 

Paperiversioina taas ovat viihdyttäneet seuraavat:

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Enpä ole pitkiin aikoihin nauttinut mistään lukemastani näin paljon! Ja kaikilla aisteilla! Erään vanhan suosikkini, Siilin eleganssin, kirjoittajan ihan mielettömän aistivoimainen, pieni ja nopea, mutta ison jäljen jättävä kirja ruuasta, ihmisyydestä ja siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Luin yhdellä imauksella ja nyt toivoisin vain, että tätä riittäisi vielä monta sataa sivua.

Joonas Tolvanen: Soturimunkin oppipoika

Atenan esikoiskirjailijakollegan julkaisu tarttui matkaan julkkaritapahtumasta ja osoittautui varsin viihdyttäväksi ja kiinnostavaksi! Kirjan sivuilla pääsee Joonaksen matkaan kiinalaisten kung-fu -koulujen omituiseen ja erityislaatuiseen elämänmenoon.

Joris Luyendijk: Rahan ruhtinaat

Pankkiirien maailmaan sijoittuva tutkivan journalismin taidonnäyte hollantilaiselta toimittajalta ja antropologilta (upea ammattiyhdistelmä, sanoisin vaatimattomasti). Mies pureutui kovaan bisnesmaailmaan ja onnistui kirjoittamaan minua lähtökohtaisesti erittäin vähän kiinnostavasta aiheesta erittäin kiinnostavan kirjan. Ja aika pelottavankin, muttei sillä tavalla, että vessareissu jäisi yöllä väliin.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Luitteko aikanaan Supernaiivin? Se oli yksi suosikkini nuorempana. Saman kirjailijan hauska, sopivan absurdi, hillitön ja inhimillinen kirja seikkailee niin ikään vähän ruuan maailmassa, mutta ihan eri kantilta kuin Kulinaristissa. Nyt menossa on samalta mieheltä kirja nimeltä L. sekin vaikuttaa lupaavalta.

Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti

Mummot alkavat kokata potenssilääkettä. What’s not to like! Tätä todellakin voi kuvata sillä sanalla lämminhenkinen. Hauska, erittäin leppoisa ja söpönen kirja, joka tarjoaa just sopivasti irtaantumista omasta arjesta. Luin esim. viime yönä viimeisiä sivuja puolilta öin kahteen.

Tove Jansson: Sommarboken

Tämä kirja, jota kaveripiirissäni toistuvasti kesän aikaan ylistetään, on jostain syystä jäänyt minulta kokonaan huomaamatta. Mikä ilo oli löytää se Gotlannin reissulla kirjakaupasta alkukielellä! Nautiskelen luku kerrallaan viivytellen. Ihana, ihana kirja ja kirjoittaja!

Mitä teillä menee juuri nyt?

 

 

 

Mainokset

8 thoughts on “Rakkauslaulu lukemiselle – eli kuinka kelat katkaistaan

  1. Kiitos. Mukavasti menee. Olen viettänyt kesälomaa pitkästä aikaa 4 viikkoa putkeen. Oon elänyt itseäni kuunnellen ja se tuottaa tulosta. Oon oppinut tunnistamaan mikä on oikeasti oma mielipiteeni ja mennyt sen mukaan.

    Uusia kuvioita paljon tulossa. Jännittää.

    Itselläni tuppaa kirjat jäämään kesken. Mutta innolla aloitan jos joku jotain kirjaa suosittelee. Noi kuuntelukirjat voisi ottaa testiin ja sitten se soturimunkin oppipoika. Voisi haasteeksi ottaa Sommasboken noista.

    Mukavaa loppukesää!

    1. Kuulostaa todella hyvältä! Mainiota! Ei olekaan ihan helppo läksy, mutta niin hyvää tekevä! Mäkin jätän kirjat kesken, jos ei ole kunnollinen imu. Aiemmin podin huonoa omaatuntoa, mutta nyt ajattelen, että elämä on ihan liian lyhyt ja hyviä kirjoja ihan liian vähän, että kannattaisi tuhlailla aikaa huonoihin. 🙂 änikirjat mulla madaltavat aina kynnystä malttaa myös paperiversioita. Vahva suositus siis! Ja Sommarboken löytyy muuten suomeksikin, ja on kuulemma ihan yhtä ihana niinkin!

      Mukavaa loppukesää sinne myös ja onnea uusiin kuvioihin!

  2. Tällä hetkellä menossa Aleksi Aallon Rintaperillinen. En ole vielä ehtinyt kovin pitkälle, mutta jotenkin tulee mielleyhtymiä niin Kyrön Mielensäpahoittajaan kuin Paasilinnan traagisen koomisiin kirjoihin. (Onko siis ihme, että on Kustannusosakeyhtiö Paasilinnan kustantama 🙂 )

  3. Pieni Potenssipuoti on hulvaton! Itsellä luvun alla Antti Heikkisen Pihkatappi. Ruokarouvan tyttären ahmin ennen tätä. Jos joku tarvitsee vinkkiä mitä lukis lapsen kanssa niin ehdottomasti Puluboi ja Poni! Ihan älyttömän riemukasta luettavaa. Itse nauroin ääneen lukiessani kaikkille lullabulla, kakkaplätsis -jutuille 😁

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s