Kosteusvaurioinen kysyy: onko isänpäivänä pakko muistaa vanhempaansa?

Sain täsmäkysymyksen liikaa juovan vanhemman aikuiselta lapselta. Se käsitteli aihetta, joka näyttääkin ohjaavan blogiini ihmisiä lukuhommiin aina näin marraskuussa ja toisaalta äitien kyseessä ollessa aina toukokuun tullen. Kysymys kuului näin: miten toimia isänpäivän kanssa, kun isä juo liikaa? Onko soitettava tai lähetettävä onnittelukortti, vaikka siltä ei yhtään tunnu?

Sellaiselle lukijalle, jolla on verrattain mutkattomat välit vanhempiinsa, eikä perheessä ole isompia riippuvuusteemoja käsiteltäväksi, tämä voi tuntua tosi kummalta kysymykseltä. Miksi onnittelukortti voisi olla kovin iso päätettävä asia? Kai sellaisen voi laittaa matkaan ilman suurempia pohdintoja? Eikä pirauttaminenkaan kai kovin kaksinen vaiva ole? Ne meistä taas, jotka ovat ikänsä puljailleet hankalien isä- ja äitisuhteidensa kanssa, tunnistavat todennäköisesti tilanteesta paljonkin painolastia ja ristiriitaisia tunteita.

Vanhemmuus on melkoinen laji, sekä lapsen että aikuisen roolista katsottuna. Siihen liittyy kaiken kauniin ohella valtavat määrät oletuksia ja odotuksia, riittämättömyyden tunteita, syyllisyyttä ja surujakin. Nämä vanhemmuutta juhlivat merkkipäivät ihan erityisesti ovat ladattuina kaiken sortin kipupisteillä. Monen iho nousee kananlihalle, kun kaupan korttihyllyyn alkaa ilmestyä teemapäivän tarjokkaita ja yritykset mainostavat erilaisia muistamisen tapoja imellettyine kuvastoineen.

Meillä on ylipäätään paljon erilaisia vanhemmuuteen liittyviä, tarkasti sisäistettyjä iskulauseita. Olisi esimerkiksi kunnioitettava isää ja äitiä, ikään kuin se olisi ainut ihmissuhde maailmassa, jossa eivät päde universaalit vastavuoroisen hyvinkohtelun säännöt, vaan kunnioituksen pitäisi syntyä automaationa huolimatta siitä, millaiseksi helvetiksi yhteinen elämä on voinut kilpistyä.  Todetaan myös vaikkapa veren olevan vettä sakeampaa, mutta jätetään huomaamatta, kuinka paljon etanoli voi liuottaa siitä siteestä.

Kosteusvaurioiselle aikuiselle isän- ja äitienpäivät eivät todellakaan ole neutraaleja hetkiä. Kun perheessä eletään alkoholin liikakäytön kanssa, ui kylkeen helposti erilaisia vittumaisia liitännäisiä. Yksi liittyy erityisesti yksipuoliseen kiltteyteen. Perheenjäsenten käyttäytyminen toisiaan kohtaan muuttuu vuosien saatossa ja moni lapsi oppii asettelemaan olemisiaan ja sanomisiaan tarkasti juovan vanhemman tunnelmia myötäilemään. Tämä kiltteys ja myötäkarvaisuus voi jäädä pitkäksi aikaa päälle ja vaikuttaa vielä aikuisuudessakin vahvasti. Vaikkapa juuri sellaisena ajatuksena, että vaikka vanhempi olisi käyttäytynyt kuinka hirviömäisesti hyvänsä, olisi ihan kohtuuttoman tuhmaa ja huonoa käytöstä olla muistamatta häntä kansallisena juhlapäivänä.

Katsotaan vähän kauempaa. Kuinka moni meistä lähettäisi ruusunpunaisen kiitos- ja rakkauskortin kenellekään suvun ulkopuoliselle tuttavalle, joka olisi tehnyt omasta elämästä helvettiä erilaisin kekseliäin keinoin vaikkapa vuosikymmenten ajan? Ilmestyisimmekö tiettynä päivänä ovelle ilmoittamaan, että sinä se olet loistotyyppi ja lippua salkoon? Ja näin kuitenkin helposti mietimme meidän kuuluvan toimia isän- ja äitienpäivän kohdalla. Että korvapuustit kertakaikkiaan on kaivettava pakkasesta, vaikka hampaat irvessä.

Ei tarvitse.

Jos minun sanoillani ei ole riittävää painoarvoa, niin otetaan käyttöön korkeampi auktoriteetti. MC Nikke T sen jo nimittäin sanoi: Jos haluu saada on pakko antaa. Ihmissuhteissa pätee vastavuoroisuuden periaate. Suhteessa on hyvä olla, kun saamisen ja antamisen balanssi on olemassa, edes kohtuullisesti mitoitettuna. Imeväiset ovat tietenkin erikseen. He voivat ottaa elämänsä ensi hetket syntymäoikeutenaan irti kaiken ilon vanhemmastaan. Siitä vanhempien eläjien kanssa toimii tasapuolisempi meininki.

Pelkkä siittäminen, synnyttäminen, adoptio tahi muu tapa tulla isäksi tai äidiksi jollekulle ei vielä tarkoita sitä, että siitä pitäisi soitella fanfaareja seuraavat sata vuotta, vaikka kaikki sen nopean hetken jälkeen olisi mennyt miten myttyyn hyvänsä. Suhde syntyy sanoissa ja teoissa. Sitä pitää ylläpitää, jotta se voisi hyvin. Ei ole pakko joustaa loputtomasti. Ei ole pakko näytellä sellaisia kohtauksia, jotka tuntuvat vääriltä. Ei tarvitse marssia läpi ulkoapäin annettuja askelmerkkejä ollakseen jotenkin parempi jälkeläinen.

En yritä karnevalisoida kivuliasta aihetta, mutta ehkä keventää hiukan. En myöskään ole julistamassa mitään täydellistä vanhemmista erkaantumisen ilosanomaa, koska siitä on ilo kaukana.  Ja tietysti me myös rakastamme vahempiamme, niitä rajusti törttöilleitäkin jollain saakelin tavalla, vaikka olisi niin paljon helpompaa ilman. Mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että pakotamme itseämme toteuttelemaan joitakin annettuja juhlistamisen muotoja, kuten isänpäiväpuheluita tai kyläreissuja.

Aikuisilla ihmisillä on aina ensisijainen vastuu itsestään ja sukupolvien ketjussa seuraavina tulevista ihmisistä, ja niihin suhteisiin on jäätävä tarpeeksi energiaa. Jos suhde liikaa juovaan tai juoneeseen vanhempaan on niin raskas, että virtaa omaan elämään ja olemiseen vaikka puolisona, vanhempana ja ystävänä ei tunnu riittävän, on aika löysätä omia vaatimuksiaan. Lopettaa vanhemman pelastusyritykset omalla kustannuksella. Antaa itsellensä lupa siirtyä eteenpäin. Se voi alkaa esimerkiksi sillä, ettei hirtä itseään ulkokultaisilta tuntuvien onnittelukorttien, -vierailujen tai -puheluiden suorittamiseen. Kaiken sen pohtimiseen kuluvan energian voi suunnata paljon hedelmällisempiinkin hommiin, eikä siitä tarvitse kantaa tunnontuskia.

Lupaan, että aurinko nousee vielä muistamatta jättämistä seuraavanakin päivänä, vaikka nämä tuntemukset joskus tuppaavatkin kasvamaan megalomaanisen järeiksi mielissämme. Se kuuluu tähän kinkkiseen piirileikkiin, mutta siitä on mahdollisuus irrottautua. Kannoin itsekin samoja kipuja sisuksissani vuosikaudet, kunnes aloin laskea irti. Edelleen joka äitienpäivänä joku varjo menneistä pääsee vähän viipyilemään mielen päälle, mutta niihin ajatuksiin ei liity enää samanlaista halvaannuttavaa tuskaa, kuin joskus ennen. En enää osta tykkäämistä kortti- tai soittosuorituksilla. Tuntuisi kertakaikkisen irvokkaalta laulaa Äideistä parhaimman sain, joten jätä laulamatta.

Entä jos vanhemmalle tulee paha mieli? Voi tulla. Siihenkään ei kukaan kuole. Vanhemman paha mieli ei ole lapsen vastuulla. Ja eikö se ole myös ihan terve merkki, jos huonolla tolalla olevasta suhteesta tulee paha mieli? Siitä havahtumisestahan lähtien voisi olla jopa mahdollisuus alkaa muuttaa asian tilaa.

Juhlin nykyisin äitienpäivinä sitä, että saan itse olla lapsilleni äitinä joka päivä, ja kaikkia niitä upeita naisia ympärilläni, joiden elämässä olen saanut olla mukana ja joilta olen saanut poimia palasia vanhemmuuteeni. Toivon tulevan isänpäivän tarjoavan tämänkaltaisia hyviä tunnelmia myös kaikille aiheen äärellä nyt kipuileville.

 

Mainokset

6 thoughts on “Kosteusvaurioinen kysyy: onko isänpäivänä pakko muistaa vanhempaansa?

  1. Kiitos tekstistäsi. Juuri tuo, että vanhemmalle saattaa tulla paha mieli jos jätän kortin lähettämättä tai puhelun soittamatta pyöri minunkin mielessä asiaa pohtiessani. Pyörii edelleen. En tiedä mistä tämä ”minun pitää olla kiltti lapsi” -ajatus oikein on tullut. Miksi se ei lähde pois. Tavallaan järjellä ajateltuna tiedostan, ettei minun pidä toimia tavalla, joka ahdistaa minua, ja näin varmasti osaisin neuvoa ystäväänikin. Mutta kun on kyse itsestä ja omista vanhemmista, sitä on niin perin sokea.
    Ehkä se on osittain sitä, ettei tilannetta kotona halua myöntää. Ei haluaisi uskoa, että ”meidän perheelle kävi näin”. Tai haluaisi uskoa, että kyllä se isä lopettaa juomisen.
    Takanani on erityisen rankka viikonloppu, kun menin vanhemmilleni kylään ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen, mieli täynnä odotuksia ”kyllä ne asiat ovat varmasti muuttuneet” (en tiedä MIKSI ajattelen aina näin), ja visiitti päättyi alle tunnissa kun humalatila oli niin valtava kotona ja tilanne ahdistava. Oli lähdettävä ajamaan kotiin, toiselle puolelle Suomea kun siellä ei pystynyt olla. Sittenpä ajomatkalla tuli pohdittua tätä isänpäivä-asiaa ja heitettyä sinulle siitä kyssäriä.

    Kiitos. On mukava tietää, ettei ole näiden ajatusten kanssa yksin.

    1. Kiitos itsellesi hyvästä kysymyksestä! Kuulostaa todella kurjalta tuo viikonlopun pieleen mennyt kotiretki. Pettymykset ottavat tosi koville.
      Olen ajatellut, että se kiltin lapsen kysymys liittyy jotenkin siihen pelkoon, että toinen suuttuu ja sitä kautta hylkäämispelkoihin. Sellainen ajatus, että pitää aina vain olla kiva ja ottaa vastaan kaikki skeida istuu hirmuisen syvällä. Toivotan rohkeutta aiheen käsittelyyn ja kivaa talven alkua!

  2. Ihanaa kun kirjoitit tämän jutun! Mietin hetki sitten isänpäiväkorttia kirjoittaessani, että mistä tämä ahdistus ja syyllisyyden tunne johtuu. Luettuani kirjoituksesi ymmärsin, että isänpäivään kulminoituu kaikki se menettämisen tuska. Millaista isänpäivää voisikaan viettää, jos minulla olisi ollut läsnäoleva isä? Miten paljon olen menettänyt. Miten paljon isäni on menettänyt, kun ei ole ollut elämäni tärkeissä hetkissä mukana. Tunnen vain syvää surua siitä, etten ole saanut sellaista kuin olisin tarvinnut. Kortti lähtee kuitenkin, velvollisuudentunnosta.

    1. Kiitos kommentistasi Heli! Tosi tuttuja mietteitä meistä hirmu monelle nämä. Juuri tuo molemminpuolinen menetys on niin hirmuisen surullinen juttu.

  3. Juttelen tästä samasta aiheesta jo aikuisten lasteni kanssa ennen joka joulua, syntymäpäivää ja isäinpäivää. Olen sanonut mielipiteenäni, että isän ajatuksista ei heidän tarvi välittää mutta jokaisen on elettävä itsensä kanssa. Joskus ovat vieneet jotain lahjaa tms. ja joskus ei. Joskus isä on jopa palauttanut tuomiset takaisin. Tuskin semmoisen jälkeen ketään viitsii enää vaivautua lahjoja ostaan.

    1. On kyllä ollut helpottavaa, kun omat lapset on kasvaneet niin isoiksi, että näistäkin voi puhua ihan suoraan. Turhan moni ei kerro edes lapsilleen hankaluuksista, ja sitten ihmetellään kulmakarvaviestintää. Todella surullista kuultavaa tuollainen lastenlasten lahjojen vähätteleminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s