”En kerro” – Kieltäytymisen ihanuudesta

Opin viime syksyn mediamylläkässä kallisarvoisen jutun. Toimittajan työssäni teen jatkuvasti haastatteluja ja kaivaudun ihmisten elämäntarinoihin. Nyt sain toistuvasti itse haastateltavana tuntumaa siihen, miltä tuntuu, jos kysytään sellaista, mihin ei tunnu hyvältä vastata. Ja kun aiheena on alkoholi ja perhesalaisuudet, voin luvata, että niitä juttuja riittää! Tekee mieli kertoa tästä opista, sillä se on minusta käyttökelpoinen ihan kaikissa elämäntilanteissa. Vaikka pidänkin suuressa arvossa avoimuutta ja kannustan rohkeutta oman ääneen haltuunotossa, on yhtä tärkeää tuntea omat rajansa, ja toisten.

Oppi tuli törmätessäni kysymyksiin siitä, mitä a tai b ajattelee kirjastani, tai millaisia tunteita esimerkiksi eri perheenjäsenissäni ovat aiheuttaneet lapsuudenperheeni elämän eri käänteet. Näitä kysymyksiä tuli jatkuvasti läpi syksyn niin haastatteluissa kuin puhetilaisuuksissakin, ja olen kiitollinen oppimastani.

Vastasin aina ”en kerro”. Perään läväytin leveimmän, ystävällisimmän ja vilpittömimmän hymyni, sillä tarkoitus ei ollut olla tyly eikä ilkeä. En vain yksinkertaisesti halua, voi enkä aio tässä elämässä kommentoida kenenkään muun tunteita yhtään minkään asian suhteen. Minulla ei ole siihen minkäänlaista mielenkiintoa, mitään osaamista eikä reiluuden nimissä oikeutustakaan. Eikä muuten ole kenelläkään muullakaan, mitä tulee toisten ihmisten tunteisiin tai ajatuksiin.

Meillä on oikeudet vain näihin omiimme tunteisiimme. Niissä onkin ihan riittävästi. Olen ylpeä rajavartija.

Voisin tietysti käydä puoskaroimaan ja arvailla, olettaa ja ennakoida toisten tunteita milloin mistäkin aiheesta. Niinhän ihmiset tekevät jatkuvasti. Se olisi kuitenkin ihan tyhjänpäiväistä ja todennäköisesti haitallistakin.  Arvaisin, olettaisin ja ennakoisin ihan pieleen, omista lähtökohdistani, ajatuksistani, arvoistani ja kokemuksistani käsin. Miten minä haluaisin tai ehkä pelkäisin toisten tuntevan. Se tekisi väkivaltaa totuudelle.

Ajattelen, että tämänkaltainen rajavartiointi tekee hyvää ihan jokaiselle. Että kertakaikkiaan kieltäytyy puoskaroimasta toisten ihmisten ajatuksilla ja tunteilla, oli sitten keskellä mitä vain joukkotilaisuutta tai kahden kesken kaverin kanssa. Oli kyse sitten minkälaisesta aiheesta hyvänsä. Vapauttaa valtavan määrän energiaa tajuta, että ei tarvitsekaan yrittää tietää ja arvailla toisten tunnelmia, vaan vastata ainoastaan omistaan.

”En kerro” on hauska, vähän lapsekas lause. Sitä ei ehkä odoteta aikuiselta. Täysin käyttökelpoinen se kuitenkin on, ja erittäin hyvin toimiva! Olen testannut sitä jo lukuisia kertoja, ja nauttinut joka kerrasta. Meinaan käyttää sanaparia jatkossakin ihan sumeilematta. Suosittelen lämpimästi!

no-to-spoil

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s