Kirjan kustannusprosessi tunnetiloiksi tiivistettynä

Möyrin toisen kirjani kirjoittamisen keskellä. Kyse ei vielä ole loppuponnistamisesta, mutta alkutyötkin ovat jo selvästi takana. Ehkä ollaan siinä vaiheessa, josta puhutaan lisääntymiskirjoissa hehkuvana keskiraskautena, mutta jonka kaikki joskus synnyttäneet tietävät paskapuheeksi. Hehkun sijasta kyseessä on useimmiten kummassakin tapauksessa tunteiden villi vuoristorata eriasteisten epävarmuuksien ja riehaannuttavien onnentunteiden myllerryksessä. Jatkuvia epämukavia muutoksia ja uusia vaiheita vaiheiden perään. Satunnaista pahoinvointia ja läikähtäviä helliä tunteita. 

Tällä toisella kerralla moni asia on toisin kuin Kosteusvaurioiden aikaan keväällä 2017. Yllättävän moni asia on toisaalta ihan samallakin tavalla! Luonnehtisin kirjantekovaiheita (merkittävän subjektiivisesta vinkkelistä) jotenkin näin:

  1. Sain kustannussopimuksen! Tunnetila: Jihuu! Ei helvetti! Kohta selviää, että osasin vain markkinoida ideani hyvin, enkä osaa mitään.
  2. Tekstiä on jo nippu, mutta en uskalla lähettää sitä kenellekään. Kaikkein vähiten sinne minne pitäisi, eli kustantamolle. Kohta selviää, että osasin vain markkinoida ideani hyvin, enkä osaa mitään.
  3. Möyrimistä ja pyörintää. Takomista. Juoksua kirjaston ja kirjakaupan välillä. Tunnetila: Onko kaikki tästä jo sanottu jonkun fiksumman toimesta? Tällaistakin vielä! Huraa! Ei helvetti! Ennakkoasenteiden murentumista.
  4. Jonnekin tämä täytyisi lähettää, koska olen tyystin sokea tuotokselleni. Luotettu toveri, joka tuntee tuskan itsekin, lupautuu lukemaan käsikirjoituksen ennen kustannustoimittajalle lähettämistä. Tunnetila: Hävettää niin paljon, että naama on irrota. Nopea painallus send-nappulasta ja sitten syvä pyrkimys unohtaa lähetetty teksti.
  5. Saatujen kommentien lukeminen kiitollisena, kiusaantuneena ja jotenkin alastomana. Tunnetila: Miksi olen taas tässä? Nyt maailmassa on jo yksi ihminen, joka tietää, että osasin vain markkinoida ideani hyvin, enkä osaa mitään.
  6. Se tärkein lause palautteen antajalta: Kyllä tästä kirja tulee! Palaaminen tämän viesti äärelle tapahtuu prosessin äärellä kymmeniä kertoja.
  7. Ehdotettujen jatkotoimien tekeminen. Tunnetila: Ihanaa, kun ei tarvitse luottaa yksin omiin arvioihin suunnasta.
  8. Hetkellinen hurmos hyvin kulkevasta työstä. Tässä on niin paljon ideaa! Olen käsittämättömän välkky! Miten minusta onkin tällainen dynamo tullut? Tästä te (kaikki maailman ihmiset & ennen muuta oma lähipiiri ja ne tyypit, joihin aina haluaa tehdä vaikutuksen) kyllä tulette yllättymään!
  9. Uusien kymmenien lähdeteosten raahaaminen kirjastosta kotiin. Pinkat peittävät jo ikkunat, mutta se on tosi hyvä, koska ikkunoiden likaisuus ei myöskään näy. Hermostunutta selailua ja poukkoilua.
  10. Hetki, jolloin pidempi teksti pitää ekan kerran lähettää kustannustoimittajalle. Tätä voi venyttää todella pitkään, mutta ei se siitä kyllä yhtään mukavammaksi mene. Tunnetila: Kohta selviää, että osasin vain markkinoida ideani hyvin, enkä osaa mitään.
  11. Helpotus, jos toimituksessa on kiire, eikä palaute tule ihan heti. Tunnetila: Keskitän voimani siihen, että kykenen unohtamaan, että koskaan lähetin mitään.
  12. Sisällä kasvava kauhu, jos toimituksessa on niin kiire, että palaute ei tule ihan heti. Tunnetila: Ne vihaavat sitä, mutta miettivät tapaa sanoa se sivistyneesti. Plaraavat lakikirjan kohtaa ”kuinka allekirjoitettu kustannussopimus saadaan mitätöityä” ja etsivät toimituskokouksessa syyllistä tälle alkeelliselle mokalle.
  13. Kirjoitusprosessin tila palautetta odottaessa: Nyt ne oikeasti timanttiset ajatukset tulevat!  Ei! Ne vyöryvät! Nyt näen kaiken uusin silmin! Miksi koskaan lähetin mitään?!  Siinä ei ollut mitään! Tunnetila: Hävettää niin, että naama meinaa irrota. Hybris puskee pintaan aina hävetyksen hetkellisesti laantuessa. Upeaa! Kamalaa!
  14. Palaute kustannustoimittajalta. Pelon ja innostuksen sekaista lukemista. Häpeä kaksisataaseitsemänkymmentä kertaa toistetun typon (alkholi) ja ajatuksen löytymisestä. Oivalluksia. Kokonaan uusia suuntia. Tunnetila: Tästä tulee ihan sairaan hyvä! & Miten helvetissä ehdin tehdä tämän? vaihtelevat lyhyillä intervalleilla.
  15. Hullu kiitollisuus siitä, että jossain on joku, jonka työksi on laitettu minun tekeleeni tankkaaminen.
  16. Kohtien 7-15 toistuminen 2-3 kertaan.
  17. Hullun ärsyttävää viilaamista. Tunnetila: Ensi kerralla opettelen merkkaamaan viittaukset oikein. Totuus: En opettele.
  18. Hullun ärsyttävää viilaamista. Tunnetila: Miten olen tällä suomen kielellä päässyt koskaan edes yläkoulusta?
  19. Kuolettavan tylsää oikolukemista. Tunnetila: Tämä ei voi koskaan kiinnostaa ketään. Kaikki tämä on sanottu jo sata kertaa. Kohta selviää, että osasin vain markkinoida ideani hyvin, enkä osaa mitään. Teen mitä vain, että saan tämän paskan pinkan paperia käsistäni. Totuus: En uskaltaisi laskea siitä irti vielä, enkä kenties ollenkaan. 
  20.  Viesti kustantamosta: Valmis. Tunnetila: ei tunteita jäljellä. Sopertelua ja turtaa tuhinaa.

Olen tuolla puolivälissä. Hukun lähdekirjoihin ja haparoin sinkoilevien ajatusten viidakossa. Nautinkin. Tämä on kyllä merkillinen harrastus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s