Uuden kirjan testiluettaminen = hirveää & välttämätöntä

Toisen tietokirjani kirjoitusprosessi on siinä vaiheessa, että oli tehtävä yksi kaikkein epämiellyttävimmistä jutuista, eli lähetettävä se luettavaksi testilukijoille. Ai saattans, miten se sattuukaan! Tuntuu siltä, kuin naama irtoaisi tai ihon monta päällimmäistä kerrosta kiskaistaisiin yhtäkkiä pois. Nakulta ja nololta. Siihen ei ainakaan näemmä totu toisellakaan kierroksella. Mahtaako koskaan mukavaksi muuttuakaan.

On jännää, että vaikka olen tosi valmis siihen, että kirjaani luetaan kohtapuoleen toivottavasti mahdollisimman suurella joukolla ja siitä ehkä keskustellaan julkisesti, ja ihan varmasti olen näännyttänyt lähipiirini puhumalla kirjan aiheesta vuoden verran väsymykseen asti, on silti aivan kammottavaa painaa lähetysnappulaa ja laittaa käsikirjoitusraakile ensimmäisiä kertoja matkaan. Jotenkin parille tyypille paljastelu on pahempaa, kuin vaikka tuhansille joukkona.

Miksi sitten pitää ylipäätään esiluettaa? Ei se pakollista olekaan. Itse olen kuitenkin huomannut sen auttavan tosi paljon kirjoitusurakassa. Juuri tässä tämänhetkisessä vaiheessa ulkopuolisen huomiot ovat kullanravoisia. Kun olen muhinut tekeleeni äärellä viikko- ja kuukausitolkulla, olen sille lopulta ihan umpisokea. Kaikki se, mikä tuntui aluksi uudelta ja kiinnostavalta, tuntuu nyt sata kertaa sanotulta ja tunkkaiselta. Kaikki omat, muka kekseliäät kielikuvat näyttävätkin hirveältä höpinältä.

En tiedä käykö muille samoin, mutta minä alan näköjään inhota kirjojani tässä vaiheessa. Vaikka miten olisi ollut siitä innoissani ja hakannut näppistä upean flown vallassa, olen lopulta siinä pisteessä, että koen suoltaneeni pelkkää paskaa. Nytkin olin jo lähettämässä testilukijoille viestin, ettei kannatakaan avata koko lähettämääni tiedostoa. Onneksi se oli liian myöhäistä, sillä juuri samaan aikaan he lähettivät kommenttinsa. Ne olivat ihania!

Testilukijat näkevät tekstin tuorein silmin. Heillä ei ole samaa pohjatietoa aiheesta, ainakaan samassa mittakaavassa, eikä minun asenteitani ainakaan. Valitsen lukijat niin, että he eivät myöskään ole veivanneet aiheesta kanssani loppumattomiin, eli ihan likeisin perhepiiri on poissa luvuista. Puolisollani en lueta kirjojani keskeneräisinä koskaan, vaikka hän olisi ammattinsa puolesta siihen huikean pätevä. Se vain tulee liian lähelle ja haluan vapauttaa suhteemme sellaisilta paineilta. Katkelmia usein kyllä luen hänelle ääneen. Se on paljon helpompaa kuin koko setin näyttäminen kesken.

Minusta hyvä määrä testilukijoita on 2-4. Toivon saavani sellaisia, joiden arvostelukykyyn voin luottaa, jotka ovat laajasti lukeneita ja valmiita ilmaisemaan mielipiteitään rehellisesti, mutta mieluusti perustellusti. Enhän hyödy mitään siitä, että kirja on ”ihan kiva”. Oikeista, oivaltavasti ja suorista kommenteista taas on tolkuttomasti hyötyä. Niiden kautta pystyn näkemään oman tekstini ihan tuoreessa valossa: Ai voiko tuon käsittää noinkin? Kas, tuo ei aukea ollenkaan!

On aika piinaavaa pyytää jotakuta testilukijaksi. Sehän ei ole mikään rattoisa pesti. On luettava todella raakilemaista tekstiä, jossa on paitsi hulluna epäjohdonmukaisuutta myös tavattoman keskeneräisiä ajatuksia. On osattava hahmottaa olennainen ja nähdä, mihin juttu on menollaan. Ja lisäksi on iljettävä sanoa, jos joku ei toimi ja vielä perusteltavakin se. Ehkä jopa ehdotettava jotakin parempaa.

Minulla on ollut valtava onni molempien kirjojen kohdalla, sillä olen saanut esilukijoiksi ihan loistotyyppejä. Siitä on verraton apu ja ilo, ja ihan rehellisesti ottaen valtavasti myös lohtua. Kun oma olo on tekstin äärellä synkkä ja inha, on ihanaa kuulla, että se toisen silmiin onkin hieno ja mielenkiintoinen. On myös upeaa saada ihan uudenlaisia vinkkejä ja ehdotuksia omien, tiivissä kimpussa hyörivien ajatustensa murkinaksi. Tietysti sekin olisi tärkeää kuulla, jos paketti olisi myös lukijoiden mielestä urpo pökäle, mutta niin ei onneksi ole vielä tapahtunut.

Koska minulla on ollut kunnia saada niin ihania testilukijoita, olin tosi otettu, kun sain pyynnön koelukea erään lahjakkaan nuoren runoilijan seuraavan kirjan materiaalia ennakkoon. Oikein odotan viikonloppua, että ehdin sen äärelle keskittyneesti!

Mainokset

4 thoughts on “Uuden kirjan testiluettaminen = hirveää & välttämätöntä

  1. Kappas, olen päässyt blogiisi. Kiitos tästä kunniasta. 🙂 Asiaan, testiluettaminen on kuumottavaa puuhaa… annoin paperiversion tutulle, sitten iski ahdistus, ja halusin sen takaisin. Seuraavalla kerralla yritän olla rohkeampi.

  2. Itseäni kaduttaa, etten luottanut kehenkään niin, että olisin antanut lukea tekeleeni etukäteen. Pelkäsin, että puuttuvat liikaa mun ”ainutkertaisiin” teksteihini eikä se olisi enää ”oman näköinen”.

    Kyllä hävetti ja nolotti ja kadutti siinä vaiheessa, kun kirja oli jo painossa eikä mitään ollut tehtävissä. Mietin, miksi ylipäätään edes lähdin koko projektiin.

    1. Ymmärrän kyllä oikein erinomaisen hyvin tuonkin tunteen. Tosi hankalaa sitä omaa tekstiä on luottaa toisen silmille. Olen kuitenkin melkoisen varma, että tuo oma häpeän tunne on myös sellainen, ettei lukija sitä allekirjoittaisi ollenkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s