Lähetin kirjan kustantamoon – Seuraa nimipaljastus!

Äsken painoin lähetä nappulaa ja sujautin kirjani käsikirjoituksen kustantajalleni Atenaan (ja kuva kertoo hetken tunnelmat). Oikeastaan laitoin sen kahdelle kustannustoimittajalle samaan aikaan, sillä minulla on ollut tämän toisen kirjani kohdalla valtava etuoikeus saada tekstilleni kahdet ammattilaissilmät omieni lisäksi – ja sitten vielä kahdet taitavat amatöörisilmätkin. Mitä luksusta!

Kirja tulee vielä takaisin. Seuraavaksi oikoluetaan niin vimmatusti ja sitten tarkistetaan vielä taittoa. Silti juuri tämä hetki tuntuu ihanalta. Paketissa pitäisi nyt olla kokolailla kaikki sisältö ja aika tarkkaan oikeassa muodossakin. Oli melkoinen urakka, tälläkin kertaa. Ihana ja kamala. Kirosin, nauroin, itkin, valvoin öitä, vilistin hybriksessä, istuin tylsistyneenä ja taoin valtavan innon vallassa. En muistanutkaan Kosteusvaurioiden * teosta tätä intensiteettiä, vaikka projekti alkoi melkein puskusaumassa.

Kustannussopimus kirjasta solmittiin tammikuussa. Siinä vaiheessa olin kyllä puuhaillut teeman äärellä jo hetken, mutta en mitään kovin kummaa. Siitä oli olemassa ranskalaisia viivoja ja epämääräisiä ajatelmia. Sitten tulikin kiirus, mutta onneksi työskentelen parhaimmillani paineen alla.

Tein suurimman osan kirjan kirjoitusurakkaa normaaleja palkkatöitä – siis toimittajan ja käsikirjoittajan hommia. Kirjoja on ilman muuta ihana saada kirjoittaa, mutta tosi raskasta se töiden ohessa on, siitä ei pääse mihinkään. Sellainen mieletön onni oli matkassani, että sain kirjalle kaksi apurahaa. Niistä toisen käytin käynnistelyvaiheeseen alkuvuonna. Pystyin apurahan turvin puolittamaan palkkahommien tekemisen reiluksi kuukaudeksi. Toisella, vähän isommalla, vapautin intensiivisen työskentelyn vaiheen kokonaan muista töistä kesästä alkusyksyyn.

Eipä mennyt päivääkään ilman valtavaa kiitollisuutta apurahoittajia kohtaan. Minulla ei yksinyrittäjänä olisi ikinä maailmassa ollut mahdollisuuksia irottautua edes viikoksi pelkästään kirjan tekoon ilman apua. Suurkiitos siis tätäkin kautta Suomen Tietokirjailijat ry ja Taiteen edistämiskeskus! Uskallan sanoa melkoisen varmaksi, etten olisi ehtinyt saada kirjaa kansiin tässä aikataulussa ilman taloudellista tukea. Palkkaa työtunneille ei näissä puuhissa kannata edelleenkään laskea, mutta se ei olekaan tekemisen motiivina.

Puuh. Aika maitohappoinen olo! On jännää, miten suuren eron pari viikkoa voi tehdä. Olin vielä syyskuun puolella sitä mieltä, ettei ikinä eikä mitään. Ja tänään, kun selasin pumaskaa läpi viimeistä kertaa ennen lähettämistä, saatoin tyytyväisin mielin napsauttaa muutaman lyöntivirheen pois ja jatkaa hyvilläni eteenpäin. Tämähän on tässä. Tässä tämä nyt todellakin on. Näin tämän ajattelin. Se kai se kirkastuminen on. Se pulahtaa eteen aika nopeasti heti sen epätoivokohdan jälkeen, vaikkei siltä ikinä tunnu pahassa paikassa. On oltava uskossa vahva.

Kirjan kansia tehdään juuri. Olen nähnyt jo ensimmäisen versionkin. Sisällöstä en vielä enempiä kerro, mutta nimen saan kuulemma paljastaa jo nyt, vaikka virallisesti se menee katalogeihin marraskuussa.

Juomanlaskijat – Tiedostavan siemailijan kirja. Se siitä tulee. Tai se se tavallaan jo on. Miten sen nyt ottaa.

Nyt on helpottunut, hyvä ja aavistuksen epäuskoinen olo. Pitäisi tarttua palkkatöihin, mutta taidan suoda itselleni tänään löysää.

JAHUUU!

* Kosteusvaurioista on meneillään syksytarjous! Nappaa pois, sillä kohta tulee uutta luettavaa!

Mainokset

4 thoughts on “Lähetin kirjan kustantamoon – Seuraa nimipaljastus!

  1. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta!
    Ihana kotikaupunkini kirjasto täällä Ruotsissa otti ehdotuksesta valikoimiinsa Kosteusvaurioita-kirjasi. Ehkäpä tällekin sanotaan kyllä, sitten kun tilaaminen on mahdollista 🙂 Kosteusvaurioita oli niin vaikuttava lukuelämys, että se piti kyllä tilata omaankin kirjahyllyyn! Kiitos sinulle arvokkaasta työstäsi, ja onnittelut urakan loppuunsaattamisesta!

    1. Oooh! Olipas tämä kertakaikkisen kiva tieto! ❤ Ihan mahtavaa! Ja todella mukava kuulla, että tykkäsit siitä! Suurkiitos itsellesi! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s