Samat kysymykset mietityttävät kosteissa oloissa kasvaneita. Keräsin niitä pohdittavaksi.

Olen kiertänyt puhumassa lapsuudenkodeissa tapahtuvan liikajuomisen jättämistä jäljistä ja niiden käsittelemisen tärkeydestä nyt kaksi vuotta. Kerta toisensa jälkeen olemme ihmisten kanssa keskustellessamme perusasioiden äärellä. Samat mietteet nousevat esiin ja kaipaavat käsittelyä. Samat arat sanat sanotaan kaikissa tapaamisissa.

Miten sinä voit puhua minun kokemastani, vaikken ole kertonut siitä kenellekään?, kysyvät monet. Niin samankaltaisia mietteitä lapsuuden kokemukset voivat herättää. Ja samaan aikaan suuri osa kuvittelee olevansa ainut, joka näitä miettii. Kipuilee yksin ihan turhaan.

Satojen kohtaamisten ja juttutuokioiden perusteella lapsuudessaan vanhemman liikajuomisesta kärsineet aikuiset kysyvät mielessään ainakin tällaisia:

  • Kuka minä oikein olen silloin, kun ihan oikeasti kuulostelen itseäni, enkä usko minusta menneisyydessä sanottuja rumia sanoja?
  • Entä, jos kaikki meneekin hyvin? Millaista se voisi olla?
  • Olenko rakkauden arvoinen?
  • Miksi minä en riittänyt vanhemmalleni, vaan hänen täytyi juoda?
  • Pitäisivätkö ihmiset minusta silloinkin, jos tietäisivät kuka oikeasti olen ja mistä tulen?
  • Miksi en kuulu joukkoon?
  • Uskaltaisinko rakastua ihan kokonaan, vai tuleeko sormille tuttuun tapaan?
  • Saanko, voinko, uskallanko haaveilla omista lapsista?
  • Riittäisinkö, jos en työllä, urheilusuorituksilla, toisten auttamisella ja kiltteydellä ostaisikaan paikkaani maailmassa?
  • Minkä verran sinnittelyä riittää?
  • Onko pakko antaa anteeksi?

Senkin olen oppinut matkan varrella, että pelkästään näiden ajatusten sanominen ääneen helpottaa. Itkettääkin se voi, mutta onhan itkulle maailmassa sijaa. Joskus, aika usein, näiden kysymysten kuuleminen toisten suusta voi avata jotakin tosi merkittävää. Niin kuin eräs keskustelutilaisuuteen osallistunut nainen hiljattain totesi paikalla olleille: ”Olen istunut vuodet terapiassa, mutta tämä, tämä kun kuulen teidän nyt sanovan näitä asioita ääneen, tämä herättää jotakin aivan uutta!”

Olen ehdottomasti terapian ystävä, ja olen saanut siitä itselleni valtavan avun. Suosittelen sitä kaikille menneiden äärellä murehtiville. Samalla kannustan etsiytymään myös samaa kokeneiden ihmisten äärelle, sillä niissä tarinoissa on aivan omanlaistaan voimaa. Sen totesi moni myös kertoessaan minulle tarinansa Kosteusvaurioita-kirjaa varten.

Saan tänä syksynä kiertää aivan uudella tavalla puhumassa aiheesta, kun järjestämme Lasisen lapsuuden kanssa keskusteluiltoja Veeran maaginen elämä -dokumenttielokuvan näytösten yhteydessä. Olemme olleet jo Tampereella ja Lahdessa, ja molemmat olivat tosi sydämeenkäypiä, lämpimiä ja hyviä tilaisuuksia.

Seuraavat dokumenttielokuvan katselut ja keskustelut sen jälkeen ovat vuorossa 11.9. klo: 18.30 Kino Orionissa Helsingissä ja 9.10. klo: 17.45 Kino Tapiolassa Espoossa.

Toivottavasti nähdään siellä!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s