Kosteikon kasvatin joulukalenteri – luukku 8: Stressittömän joulun ABC

Jos aikaisemmissa luukuissa on mietitty sitä, millaisia asioita voisi raivata pois joulustaan, tässä luukussa käännetään mietteitä siihen, millaisia juttuja siihen voisi haluta lisää.

Jokainen haluaa omanlaisiaan juttuja, mutta kerron inspiraation lähteeksi vähän siitä, millaisia minun joulunaikaani nykyisin kuuluu – ja millaisista minun on ehdottomasti ollut terveellistä suoria kauas.

Perusprinsiippi kuuluu kuitenkin: valitse sellaisia juttuja, jotka ilahduttavat oikeasti ja vilpittömästi. Älä kuulostele sitä, mitä kuuluu tehdä tai miten on totuttu tekemään.

Minun jouluvalmisteluni ovat männävuosina lähteneet ihan lapasesta. Kerron Kosteusvaurioita-kirjassani ns. ”himmeistä himmelivuosistani” ja niihin palaaminen on aina luennoilla yksi yleisöä eniten huvittavista jutuista. Moni tunnistaa pakkomielteisen valmisteluni ja sen totaalisen kipeyden.

Joulussani piti olla itsetehtyjä karkkeja (toffeeta, marmeladeja ja minttusuklaanappeja), marinoituja sipuleita (puna-, kelta- ja valko-), muutamaa laatua joulukakkuja, itse tehty sienisalaatti ja sitten se himmeli. Minulla ei ollut ajatustakaan siitä, miten olkihimmeleitä tehdään, eikä mitään paikkaakaan moiselle, mutta olin siinä suorittamismoodissani saanut jostain päähäni, että himmeli se joulun kruunaa jokaisessa onnellisessa kodissa. (Insert silmiä pyörittävä emoji.)

Aloin katsoa tubevideoita ja opettelin kuin opettelinkin kokoamaan olkihimmelin. Voi taivas! Se oli hirveää hommaa, eikä iso himmeli edes passannut meillä mihinkään.

Ruokin riittämättömyydentunteeni mustaa aukkoa aivan triviaaleilla jutuilla, ja uuvutin itseni tyystin. Yritin ansaita tykkäämistä hartiavoimin, joululimppu kerrallaan. Ei se sillä tavalla onnistu.

Kun puolisoni sanoi erään himostressatun  joulun jälkeen, että tällaisia emme sitten enää vietä, havahduin muutoksen pakkoon, eikä sen koommin sitten ole enää vietetykään. Muutos mielessäni ei tietenkään tapahtunnut sormia napsauttamalla, mutta läheisen suora, mutta rakkauteen pohjaava huomautus oli tärkeä muutosvoima.

Nykyisin pääosassa on kiva jouluateria lähimpien kanssa ja loppuajan lojumme suklaarasia toisessa ja kirja toisessa kädessä.

Menemme varsin rauhallisin elkein. En lähetä joulukortteja, enkä useinkaan ole tehnyt erityistä joulusiivousta. Ihan perus viikkosiivous riittää mainiosti.

En vaihda joulutekstiilejä, mutta ulkovalot pääsevät pihaan joskus siinä kohti, kun marraspimeys käy ylivoimaiseksi (kirkkaita ja värittömiä, kiitos). Leivomme torttuja ja pipareita pitkin matkaa joulukuulla, kun tekee mieli, mutten tee mitään valtavaa satsia erityisesti jouluksi.

Yksi perinne on minulle kaikkein tärkein: haluan laulaa kauneimmat joululaulut kirkossa ainakin kerran. Usein saan sinne siskon tai kersan mukaan. Itken hulluna – menneet, nykyiset ja tulevat yhdellä iskulla. Se on ihan parasta!

Hyvänä kakkosena tulevat joulukukat, joita alan hissata kaupasta kotiin jo joulukuun alussa. Tällä hetkellä olohuoneessa tuoksuu jo täpöllä hyasintti kolmen violetin kukan voimasta, ja keittiönpöydällä kohoaa valtava amaryllis. Se on tänä vuonna ekaa kertaa valkoinen ja tosi upea! (Meillä ei muuten ole koskaan joulun teemavärjeä. Saavat olla kaikenlaista iloisena sekamelskana. Minusta ei riitä sellaiseen järjestelmällisyyteen, enkä ole kova sisustelemaan muutenkaan.)

Eilen koristelin sukulaislasten kanssa piparitalon, mutta siinäkin oikaisin ja ostin sen valmiiksi leivottuna. Ihan riittävästi oli kuuman sokerin kanssa sähläämistä siinäkin. Vaikutti myös siltä, että minä olin paljon muksuja innostuneempi asiasta. Oh well…

Joululahjojen kanssa olen ottanut sellaisen käytännön, että suosin tekemistä. Esimerkiksi siskonpoikani ja kummityttäreni saavat valita jotakin haluamaansa tekemistä kanssani: teatteria, sirkusreissun tai vaikka elokuvaillan täysin herkuin. Aikuisten lahjoissa panostan kirjoihin tai muuhun kivaan, helppoon ja kestävään. Aikuissukulaisten kanssa sovimme useimmiten, että lahjoja ei vaihdeta. (Mutta jos murun kanssa sovitaan sellaisesta, niin aina kuitenkin joku pieni lahja sujautellaan. Myönnän auliisti: olen perso paketeille.)

Glögi (alkoholiton maistuu musta parhaimmalta, mutta kukin tavallaan) ja kynttilät kuuluvat kuvioihin täällä meillä joulukuun alusta lähtien. Se on jouluvalmisteluja enemmän mielenterveysteko, jolla selvitään piemydestä.

Joulukuusi on meillä aina aito kuusi appivanhempien metsästä. Varistakoon miten paljon hyvänsä. Siitä selviää imuroimalla.

Siinä se onkin. Mukavuus ja maku edellä mennään.

Haluan korostaa, että joulupuuhastelusta nauttimisessa ei sinällään ole yhtään mitään patologista. Moni nauttii jopa siitä olkihimmelin väkräämisestä aivan aidosti, ja ihanaa niin! Saa ehdottomasti tehdä sataa laatua karkkia ja limppua, jos se aiheuttaa onnentunteita.

Minä tunnistin omat kosteusvaurioista kumpuavat kipupisteenin maanisen laittamispakkoni kautta, mutta sinulle se ei välttämättä näyttäydy ollenkaan samoin. Iloitse siis jouluvalmisteluista juuri niin kuin sinulle on hyvä, mutta uskalla myös tiputtautua pois kuristavista pakoista silloin, kun motiivit tekemiseen ovat muiden miellyttämisessä tai oman paikan ostamisessa teoilla.

Sinulla nimittäin on paikkasi rakkaittesi sydämissä, vaikka pistäisit nyt heti pitkäksesi sohvalle, etkä heilauttaisi evääkään ennen uutta vuotta. Usko pois!

Mitkä ovat sun joulujesi minimit? Mitä pitää olla, että tulee kiva jouluolo? Entä mistä meinaat luistaa tänä vuonna tietoisesti?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s