Mukavien tarinoiden kerho – lempeitä kertomuksia, jotka saavaat sinut paremmalle mielelle. OSA 1.

Tänään aloitan täällä blogissani Mukavien tarinoiden kerhon. Se on kirjoittavan ihmisen vastaisku pelolle, huolelle ja ahdistukselle. En osaa tehdä kovin paljon parantaakseni vallitsevaa tilannetta, mutta osaan kertoa hauskoja juttuja. Siksi aloitan siitä. Yksinkertaisesti, että tulisi parempi mieli. Olet tervetullut mukaan. Ei maksa mitään!

Kerron täällä sinulle joka päivä yhden pienen kertomuksen tai sattumuksen, jonka äärellä voit miettiä ihan muita juttuja, kuin ympärillä vallitsevaa poikkeustilaa. Kerron tarinoita eläimistä, seikkailuista ja muista mukavista aiheista. Oman elämäni hassuista ja jännittävistä käänteistä. Maailman erikoisuuksista. Lupaan ainoastaan sen, että näissä tarinoissa käy aina hyvin.

Jos haluat jakaa minulle oman mukavan juttusi, vaikka lemmikkisi elämästä, jostain kivasta reissusta tai muusta hyväntuulisesta aiheesta, lähetä se osoitteeseen kokovartalofiilis ät gmail.com haluamasi nimimerkin kanssa, niin jaan sen täällä kaikille luettavaksi.

Vinkkaa tarinoista myös niille tutuillesi, joita huolettaa ja surettaa, oli syy sitten mikä vain. Haluan tarjota jokaiselle halukkaalle ainakin muutaman minuutin verran rauhallista ja mukavatunnelmaista tekemistä tämän kummallisen ajan keskellä.

Tässä tulee ensimmäinen lempeä kertomus:

 

TARINA KIINANPALATSIKOIRA JAKISTA

Kun olin teini-ikäinen, minulla oli hopeanharmaa kiinanpalatsikoiran pentu Jaki. Koko lailla pehmolelulta näyttävä kaveri oli saanut nimensä Jaki ja Nuka -animaatiosarjan mukaan. Silkkisen pehmyt pikkukoira oli luonteeltaan paljon ulkomuotoaan ärhäkämpi. Se ei tehnyt mitään, mikä ei huvittanut sitä, ja toisaalta teki aika lailla kaiken, mitä halusi.

Kun opetin sitä sisäsiistiksi, meillä kesti ulkoreissuillamme tolkuttoman kauan. Jaki löi liinat kiinni ensin rappukäytävässä. Se yksinkertaisesti levitti kaikki jalkansa tähtiasentoon, liu’utti itsensä lakoon ja pötkötti käytävässä päättymättömiä aikoja. Kun nostin sen syliini ja kannoin ulos, se jatkoi samaa rataa: levytti moppina pitkin pituuttaan.

Välillä se kipitti pysäköityjen autojen alle ja asettui olemaan. Mikään määrä maanittelua ei tepsinyt. Toisinaan se pisti pakin päälle jo kotosalla. Aloin totisesti haaveilla sellaisista entisajan Kiinan hovissa nähdyistä asuista, joiden hihoissa näitä koiria tavattiin kantaa.

Jaki löysi myös kaiken, mitä yritin siltä jemmata. Yhtenä päivänä koulusta tullessani se oli löytänyt muotovaahtopurkin, purrut siihen pienen reiän ja tullut vahingossa purskauttaneeksi oikein kelpo keon muotovaahtoa selvästi aikamoiseksi omaksikin yllätyksekseen huoneeni matolle.

Erään risteilyreissuni jälkeen Jaki kekkasi suuren pussin turkinpippureita. Kun palasin koulusta, tämä tyyppi istui matolla aivastellen ja puuhastelun laatu paljastui pian sen salmiakilta tuoksuvasta hengityksestä. Sen viiksissä kimmelsi vieläkin sokeri.

Jaki tiesi elämästä oleellisia juttuja: omat rajansa, uteliaisuuden tuottamat yllätykset ja senkin, että piilokarkit ovat kaikkein parhaita.

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s