Mukavien tarinoiden kerho – lempeitä kertomuksia, jotka saavaat sinut paremmalle mielelle. OSA 8.

Tämä on Mukavien tarinoiden kerho. Se on kirjoittavan ihmisen vastaisku pelolle, huolelle ja ahdistukselle. En osaa tehdä kovin paljon parantaakseni vallitsevaa tilannetta, mutta osaan kertoa hauskoja juttuja. Siksi aloitan siitä. Yksinkertaisesti, että tulisi parempi mieli. Olet tervetullut mukaan. Ei maksa mitään!

Kerron täällä sinulle joka päivä yhden pienen kertomuksen tai sattumuksen, jonka äärellä voit miettiä ihan muita juttuja, kuin ympärillä vallitsevaa poikkeustilaa. Kerron tarinoita eläimistä, seikkailuista ja muista mukavista aiheista. Oman elämäni hassuista ja jännittävistä käänteistä. Maailman erikoisuuksista. Lupaan ainoastaan sen, että näissä tarinoissa käy aina hyvin.

Jos haluat jakaa minulle oman mukavan juttusi, vaikka lemmikkisi elämästä, jostain kivasta reissusta tai muusta hyväntuulisesta aiheesta, lähetä se osoitteeseen kokovartalofiilis ät gmail.com haluamasi nimimerkin kanssa, niin jaan sen täällä kaikille luettavaksi.

Vinkkaa tarinoista myös niille tutuillesi, joita huolettaa ja surettaa, oli syy sitten mikä vain. Haluan tarjota jokaiselle halukkaalle ainakin muutaman minuutin verran rauhallista ja mukavatunnelmaista tekemistä tämän kummallisen ajan keskellä.

Tässä tulee 8. lempeä kertomus:

 

LEPAKKO HEDELMÄKULHOSSA

 

Niihin aikoihin, kun rintamamiestalomme yläkertaa remontoitiin, meille ilmaantui odottamaton vieras. Lapset olivat silloin alakoululaisia, eli aikaa on kulunut jo kymmenisen vuotta.

Mainittu jälkikasvu oli jo mennyt nukkumaan yhteiseen huoneeseensa yläkerrassa, ja me lasten isän kanssa katselimme tapamme mukaan televisiosta jotakin sen hetken suosikkisarjaamme.

Yhtäkkiä aivan kasvojeni edessä – kirjaimmellisesti vain ehkä 10 cm päässä – viuhahti jotakin mustaa. Se liikkui täysin äänettömästi ja äärettömän nopeasti, ja säikytti minut pahanpäiväisesti. Kiljaisin kurkkuni voimasta, ja samalla hetkellä kuului pieni mätkähdys sohvan takaa. Lapset juoksivat olohuoneeseen varmoina siitä, että jotakin hirveää on meneillään.

Kun varovaisesti ja melkoisesti täristen yhtäkkisestä jännityksestä kurkistimme sohvan taakse mätkähdyksen suuntaan, löytyi lattialta pieni, mustanruskea lepakkomytty. Poloinen musta suhahtaja oli säikähtänyt minua vähintään yhtä paljon kuin minä sitä ja makasi nyt siivet suojanaan hipihiljaa puulattiaa vasten.

Koska lepakoihin ei auta käydä paljain käsin kiinni – ne voivat pelästyksissään puraista – muruni haki keittiöstä suuren hedelmäkulhon ja kumosi sen lattialle lepakon päälle. Sitten hän ujutti kulhon alle pahvia ja sai lepakon näin nalkkiin aloilleen.

Varovaisesti puolisoni kuskasi lepakon ulos talosta. Niin kuin aiemmasta harrakkatarinastahuomaat, nämä eläinten pelastusoperaatiot jäävät meillä murun hommiksi. Hän onkin siinä hyvä: rohkea ja helläkätinen.

Sinne se yllätyskyläilijä suhahti pimeään elokuiseen yöhön varmasti melkoisesti kummissaan illan käänteistä. Sen koommin sitä ei enää näkynyt. Sääli sinänsä, sillä minä olen suuri lepakoiden ystävä – kunhan ne eivät ilmesty olohuoneeseeni ilman ennakkovaroituksia!

Tämä vanha puutalomme on välillä varsinainen Huvikumpu.

 

 

 

 

 

 

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s