Arvonta: Kosteusvaurioita-kirja tarjolla!

Pistetään pystyyn kirja-arvonta! Jaossa on esikoiseni Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta (Atena 2017), joka käsittelee ihmisten kokemuksia liikaa juovan vanhemman kanssa varttumisesta.

Kosteusvaurioita-kirjassa aiheina ovat kostean kodin vaikutukset mm. omaan vanhemmuuteen, pari- ja muihin ihmissuhteisiin, työssä jaksamiseen ja omanarvontuntoon. Mukana on myös paljon tarinoita siitä, millaisilla keinoilla ihmiset ovat päässeet sinuiksi vaikeuksiensa kanssa.

Kirja sopii sinulle, joka olet itse varttunut liikaa juovan vanhemman kanssa, tai joka olet parisuhteessa kosteikon kasvatin kanssa. Siitä ovat pitäneet paljon myös vanhemmat, jotka haluavat pohtia oman alkoholinkäyttönsä vaikutuksia perheessä. Kirja auttaa myös muita ymmärtämään läheistensä pehmeitä kohtia, ja se on pidetty teos myös päihdetyöntekijöiden keskuudessa, sekä lasten ja nuorten kanssa toimivien aikuisten parissa.

Arvontaan osallistuminen on helppoa:

Kerro minkälaisista alkoholiaiheista haluaisit kuulla Pullonpyörittäjä-podcastissani tai lukea täällä Kokovartalofiilis-blogissani. Voit ehdottaa myös mieleistä haastattelu- tai keskustelukumppania.

Osallistu kommentoimalla tähän postaukseen tai Facebookissa ja Instagramissa jakamani kuvan alla.

Arvonta on käynnissä 30.4. saakka. Otan määräajan päätyttyä yhteyttä voittajaan ja tuikkaan kirjan postiin (omistuskirjoituksella tai ilman, ihan voittajan halun mukaan).

Mainokset

Saavatko lapsen kaverit jäädä yöksi?

”Onko noiden pakko olla aina just meillä yötä?”

Tykkäävätkö lapsesi kaverit jäädä teille yöksi? Ärsyttääkö se silloin, kun väsyttää rankan viikon jälkeen? Haluaisin tarjoilla siihen taas kosteusvaurionäkökulman. Tarkoitan tällä vinkkeliä, joka ottaa huomioon ne lapset, jotka kasvavat ongelmallisesti alkoholia käyttävien vanhempien kanssa.

Yökyläily ei vaikuta kovin eksoottiselta jutulta. Sitähän lapset tekevät eri-ikäisinä. No big deal.  Se voi kuitenkin olla jotakin itselle ihan mahdotonta. Se, että jonkun kotiin saa tulla tai omaan kutsua kavereita on ihan erikoista monelle nuorelle. Jos kotona juodaan liikaa, tippuvat kaverien kutsumiset pois erittäin nopeasti.

Kuka haluaa kavereidensa näkevän tahmeat lattiat tai sammuneen vanhemman, tai vaikka vähemmän raflaavasti ärsyttävän sössöttävän humalajuttelijan, joka ”on vain hauska ja rento viiniä juotuaan”? Sellaisen, joka rentona kaveeraa ja tarjoaa kaljat? Saatika sitten, jos kotona on henkisesti tai fyysisesti aggressiivinen äiti tai isä. Kosteissa kodeissa on muita enemmän väkivaltaa, joka voi luonteeltaan olla henkistä, fyysistä, seksuaalista tai sosiaalista.

Sellaista ei halua näyttää toiselle kukaan. Ei yksikään teini. Ei ensimmäinenkään. Sellainen hävettää niin, että naama meinaa irrota.

Yökyläilyä ei harrasteta niissä kodeissa, joissa ei ole omankaan väen hyvä nukkua.

Ihan sama kuin taannoisen ruokajutun kohdalla totesin: ole sinä se vanhempi, jonka kotiin voi aina tulla yöksi. Jonka kotona voi nukkua vaikka ne viikonlopun molemmatkin yöt, tai tulla ”liian myöhään” ja ”epäsopivaan” hetkeenkin. Vaikka se tuntuisi välillä työläältä. Sen vanhempiensa juomisesta kärsivän lapsen jokainen yö voi nimittäin olla työläämpi, kuin moni osaa kuvitellakaan.

Kosteusvaurioita-kirjan kirjoittamisen ajalta mieleeni on jäänyt erityisesti yksi kirje, jossa kirjoittaja kertoi kuinka hankalaa oli, kun oli viimein saanut yökyläpaikan kaverilta, mutta vanhemmat halusivat, että lapsi ”käy kotona” kahden yön välissä. Tämä lapsi istui rappukäytävässä pitkän aikaa olemassa poissa jaloista, muka siellä kotonaan, koska tiesi, ettei kotiin voi todellakaan mennä, ja kömpi sitten takaisin kylään.

Entä, jos ei tarvitsisi ”käydä kotona”, jos kotona ei ole hyvä käydä? Jos olemiselle ei olisi tällaisia lapselle tosi hankalia ehtoja?

Entä, jos välillä saisi nukkua kokonaisen yön jännittämättä ja kömpiä sitten syömään aamiaista? Että olisi aamiaista!

Mitään sirkushuveja ei tarvitse tiedossa olla. Ei tarvitse olla ihmeellisiä ruokia ja cheddarjauheella maustettuja iltapopcorneja. Kotia ei myöskään tarvitse puunata väsyneenä paraatikuntoon.

Petaa vieraspatja tai anna viltti sohvalle. Ei se sen ihmeempiä vaadi. Talo voi elää ihan omilla tavoillaan yövieraasta huolimatta. Se on todennäköisesti rauhan tyyssija lähtöpaikkaan verrattuna.

Meillä on teinien kanssa puhuttu siitä, että aina voi tulla, kun tarvis on. Ja aina lähden vaikka hakemaan autollakin, jos sellaista tarvitaan. Se on matalan kynnyksen auttamista, johon jokainen tasapainoinen ja aikuinen aikuinen pystyy.

Jos yökyläilijä tulee kotiisi selkeästi pahasta paikasta, pidä malttisi. Öiseen aikaan ei tarvitse käydä kaikkein vaikeimpia keskusteluja. Niiden aika on myöhemmin. Anna lapsen, minkä hyvänsä ikäisen, nukkua kaikessa rauhassa.

Ole se aikuinen.

 

Täytyykö teinin kaveritkin ruokkia?

Huh, meillä on ruoka-aikaan kolme teiniä kylässä. Pitääkö ne kaikki ruokkia?

Onko tuttu viikonloppumiete? Aika paljon näitä pohditaan kaveripiirissäni kyllä viikollakin. Tupa on täynnä ja eteisen tennarivuori kohoaa. Moni vanhempi tuskittelee lasten vieraiden kohdalla oikeaa toimintatapaa. Miten pitää toimia, jos oman lapsen kaveriporukka on kylässä ruoka-aikaan? Voiko vain omat kersat huhuilla pöytään? Entä jos ei ole tarpeeksi ruokaa tai on tehnyt jotain nopsaa einesmättöä?

Kysymykseen siitä, pitääkö toistenkin mukelot ruokkia, on minusta tosi helppo vastaus: ei tarvitse, mutta saatat tehdä valtavan palveluksen, jos ruokit. Avaan tässä blogitekstissä ajatusta kosteusvaurionäkökulmasta. Tarkoitan tällä vinkkeliä, joka ottaa huomioon ne lapset, jotka kasvavat ongelmallisesti alkoholia käyttävien vanhempien kanssa.

On nimittäin melkoinen tilastollinen todennäköisyys, että ainakin yhdet eteiseen ilmestyvistä isoista teinitennareista kuuluvat sellaiselle nuorelle. Siitä lisää hiukan tuonnempana.

Jos kutsut ruokapöytään lapsesi kaverin/kaverit, voi olla, että pöytään istuva nuori saa ensimmäisen kunnollisen  lämpimän aterian pitkiin aikoihin. Hän saattaa kyllä saada päivän ainoan ateriansa koulussa, mutta viikonloppuisin pärjäilee millä milloinkin. Voi myös olla, ettei kukaan aikuinen ole kysellyt häneltä kuulumisia  ikiaikoihin. Ja niinkin, ettei hän ole kuukausiin tai vuosiin tuntenut itseään tervetulleeksi minnekään.

Kutsumalla tällainen nuori syömään perheen kanssa saman pöydän ääreen on mahdollista olla se tyyppi, jonka kanssa toinen voi viettää palasen ihan tavallista, leppoisaa ruokahetkeä juuri tänään. Sellaisen hetken arvoa ei voi edes alkaa tajuta ihminen, joka ei ole lapsuudessaan kokenut kosteita oloja, mutta ei tarvitsekaan. Pelkkä ”syömään!” riittää.

Voi olla, että vanhempaa hävettää, jos pöytään on juuri kavereiden kylässä notkumisen päivänä tulossa jotakin vähemmän ravinnerikasta ja fancya. Älä huoli. Se, että pöydässä ylipäätään on ruokaa ja sitä syödään yhdessä koko perheellä, voi olla nuorelle ihan eksoottinen kokemus. Se on ihana hetki, vaikka tämä on ihan tavallinen torstai ja kaikki ovat vähän väsyneitä.

Ehkä ruokaa on varattuna liian vähän? Jos se jaetaan nälkäisten teinien kesken, kaikille jää kiusallinen kökkäre. Eipä hätiä. Valitse toimintatapa tästä:

  • Kipaise nopsa täydennysreissu lähikauppaan tekemättä siitä numeroa.
  • Kyhää nopea salaatti kylkeen.
  • Vaihda suunnitelmaa ja tilaa pino pitsoja. Syökää ne silti kaikki yhdessä pöydän ääressä.
  • Loihdi lämpimiä voileipiä, iso munakas tai keitä kattilallinen puuroa. Tämä ei ole mikään hienostelulaji.
  • Kerro, että ruokaa on vähän niukasti, mutta se saadaan kyllä riittämään, kun jatketaan leivällä ja hedelmällä.
  • Tuumaa ääneen, että ruokaa ei tällä kertaa valitettavasti riitä koko komppanialle, mutta vieraat voivat tehdä itselleen voileipää tai muuta välkkäpalaa ja tulla silti samaan pöytään syömään.

Jokainen näistä vaihtoehdoista on minusta parempi kuin se, ettei vierailla oleville nuorille tarjoa mahdollisuutta ruokaan. Ensiksi toki siksi, että se on ystävällistä ja kohteliasta. On kiva ottaa välillä kontaktia ja tuntumaa lapsen kavereihin. On myös oman nuoren kannalta olennaista, että oma koti on vastaanottavainen ja kaverit tuntevat siellä olevansa tervetulleita. Vanhempana omien mukeloiden kaveripiiriä kannattaa pitää isossa arvossa ja hyvänä. Sen tietää vähintäänkin jokainen joskus yksinäisyydestä kärsinyt. Toinen syy on se, että ulkopuolinen ei voi mitenkään tietää, onko kylässä oleva nuori saanut lämmintä ruokaa tai edes niitä voileipiä aikuisen laittamana viimeksi viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia sitten.

Tosi harva teini, vaikka kovasti nälissäänkin, kehtaa pyytää ruokaa. Lapsi, joka on kasvanut kosteissa oloissa, pyytää todennäköisesti sitäkin harvemmin.

On helppo ajatella, että oman lapsen kaveripiirissä ei kosteikon kasvatteja ole. On ehkä kiva asuinalue, kalliita harrastuksia ja siistit vaatteet. On työssäkäyvät, kivan oloiset vanhemmat ja kaksi autoa. Guess again. Lapsen kurjat kotiolot harvoin näkyvät lainkaan ulospäin. On ihan turha ajatella, että vanhempien päihdeongelma tuottaisi pelkästään ryysyläiskuvastoa. Lapset ovat myös pienestä pitäen todella taitavia piilottamaan hankaluutensa. Tuskin kukaan haluaa, varsinkaan kavereidensa silmissä, saati heidän vanhempiensa edessä, antaa viitettäkään kodin vaikeuksista. Lapsi suojelee vanhempiaan viimeiseen asti, ja sitten vielä sen jälkeenkin.

Jos kurkistettaisiin jokaiseen suomalaiseen luokkahuoneeseen, kustakin löytyisi lapsia, joiden kotona juodaan liikaa. Tilastotietoa on vaikea kerätä, mutta Lasisen lapsuuden mukaan tiedetään, että joka neljäs on kokenut lapsuudessaan haittoja läheisen juomisesta. THL:n tilaston mukaan Suomessa on ainakin 65 – 75 000 sellaista lasta, joiden jompikumpi tai molemmat vanhemmat käyttävät niin paljon päihteitä, että siitä on syntynyt jo viranomaisen rekisterimerkintä. Ja siinä lukemassa näkyy vain pikkuinen jäävuorenhuippu, sillä valtava osa perheissä tapahtuvasta liikajuomisesta jää kokonaan katveeseen. Lapsi itse ja perheen läheiset pitävät tilanteen tehokkaasti salassa häpeän vuoksi.

Aika paljon voi siis tulla huomaamattaankin tehneeksi hyvää, jos ruokkii teinin kaverit silloin, kun he sattuvat ruoka-aikaan kylään (ja uskokaa kun sanon, ettei ajoituskaan välttämättä ole laisinkaan sattumaa…).

Ruokapöydässä ei muuten tarvitse varautua käymään keskusteluja kodin ongelmista.  Anna mieluummin nuoren viettää hetki hengähdystaukoa elämästään. Anna hänen nauttia hetki ihan tavallisesta perhe-elämästä kaikkinen arkisine touhuineen.

Teini, jonka kotona on päihdepulmia, ei kaipaile mitään kiiltävää ja kristallinhohtoista eikä odota sinulta supervanhemmuutta. Ihan tuikitavallinen, vakaa ja turvallinen aikuisuus riittää. Rajat ja rakkaus. Ei hän todennäköisesti edes halua, että kukaan aavistaa mitään hänen huolistaan. Juttele siis niitä näitä. Kerro vaikka päiväsi kulusta ja kysy nuorten päivästä.

Ole se aikuinen, joka kysyy, mitä koulussa tänään puuhattiin. Olet ehkä ainut, joka tekee niin.

Tiedetään, että yksikin hyvä aikuinen on käänteentekevä apu hankalassa paikassa olevalle nuorelle. Ole se.

 

Lisää alkoholipuhetta maailmaan, kiitos!

Uusinta aluevaltaustani, Pullonpyörittäjä-podcastia, on maailmassa jo kuuden jakson verran! Kantavana ideana on ollut se, että jos haluaa lisää jotakin tähän maailmaan, kannattaa alkaa työntää sitä itse tähän maailmaan. Halusin lisää suoraa puhetta alkoholista, ja nyt sitä on täällä ainakin tämän verran! Suorastaan voimauttavaa, vaikka inhoankin sanaa syvästi.

On ollut superkivaa opetella kaikki ihan alusta alkaen yksin. Miten mahtavan kivaa on haastaa omaa osaamista tällaisella kokonaan itsenäisellä puuhalla. Päättää kaikki yksityiskohdat itse ja mennä tilanteen mukaan.

Toimittajan töissä minulle mieleisintä on keskustelu ihmisten kanssa. Jos päämäärä ja jutun aihe on tarkasti selvillä jo kättelyssä, on keskusteleminen silti tietysti kivaa, mutta raamit ovat joskus tiukalla. Melkein kaikissa lehtijutuissa on tosi tarkka kaavio: merkkimäärä, rakenne ja tyyli selvästi suunniteltuna tilaajan toimesta. Siinä ei sitten sooloilla, vaikka tulisi miten mehukasta vastaan. Onkin usein turhauttavaa huomata tuokion keskellä  miten paljon syvemmälle tässä päästäisikään, tai kuinka paljon kiehtovaa tarinaa syntyisi jostakin ihan jutun aiheen ulkopuolelta, mutta ne on raivattava rönsyinä pois, koska sapluuna vaatii.

Näiden podcast-tuokioiden aikana on lupa mennä minne vain juttu kuljettaakin ja se on ihanaa! Nauhoitus päälle ja pohtimaan yhdessä.

Pullonpyörittäjä-podcastissa haluan tarjota kiihokoilematonta, rentoa ja kuitenkin asiapitoista keskustelua alkoholista lasissa ja kulttuurissa ihan omilla ehdoillani, ilman ulkopuolisia rajauksia. Jokaisessa puolen tunnin jaksossa on eri vieras ja oma teemansa, ja homma saa luisua alkoholisateenvarjon alla just sinne minne meidän kahden kemia sitä kuljettaakin.

Jos et ole vielä löytänyt kuulolle, teen sen tässä maksimaalisen helpoksi linkkailemalla ilmestyneet jaksot kootusti yhteen. Podcast löytyy toki myös Spotifysta, jos kuuntelet mieluummin sieltä. Jätä ihmeellä myös kommentteja ja toiveita vieraista!

Ekassa jaksossa  juttelimme median moniottelija Sampo Marjomaan kanssa alkoholista ja huumorista. Mietimme esimerkiksi sitä, voiko tylsät tilanteet tai itsensä juoda hauskemmiksi, millainen alkoholihuumori ylipäätään on hauskaa ja millaiset juomahetket ovat Sampon mieleen.

 

Seuraavan jakson aiheena oli alkoholi perheessä, ja vieraana oli laulaja Pinja Rautio. Mietimme esimerkiksi ruuhkavuosien ja nelikymppisyyden vaikutusta alkoholinköyttöön ja krapulaan (huh, huh!), lasten seurassa juomista ja esimerkiksi sitä, millaisia seurauksia on yhteisestä alkoholihetkestä kieltäytymisellä.

 

Kolkkijaksossa juttelin senior head hunter ja imagokouluttaja Isa Karlssonin kanssa alkoholista työ- ja rekrytointitilaisuuksissa. Mietimme minkä verran on juotava noudattaakseen etikettiä ja miten tarjoilutilanteissa voisi luovia parhaiten, jos ei halua ottaa ollenkaan.

 

Nelosjakson aiheeksi taas valikoitui alkoholi seurassa. Juttelin businesskonsultti ja palvelumuotoilija Paula Laition kanssa siitä, millaista on opiskella teekkarina, jos ei juo juuri lainkaan. Pohdimme sitäkin, joutuuko vähemmän juova ulos hyvävelikerhoista ja kaverikohtaamisista.

 

Viidennen jakson vieraana oli teollinen muotoilija ja Helno-keittiöliikkeen omistaja Asmo Noronen. Hänen kanssaan juttu kulki skumppasuihkulähteistä, nautiskelusta ja luksusfiiliksistä kliseisiin keittiökuvastomielikuviin ja niiden rikkomiseen. Jaksossa rasvaton sitruunasorbetti sai kenties kohtuutonta tylytystä osakseen.

 

Viimeisimmän, eli kuudennen jakson vieraana oli Janita Hirvihuhta, joka opiskelee päihdeohjaajaksi ja on juuri saanut täyteen ensimmäisen vuotensa raittiina. Hänen kanssaan juttelimme siitä, millaisia sudenkuoppia raitistuminen on eteen kiikuttanut, mitä tarkoittaa ”kuiva humala” ja etsimme vastausta siihen, miksi mulkku juoppo voi olla yhtä mulkero vielä juomisen lopetettuaan, eli sitä, miksi pelkkä korkin kiinni ruuvaaminen ei vielä riitä ongelmallisesti juoneelle, vaikka ajatus saattaakin houkuttaa.

 

Ootko kuunnellut jonkun jaksoista? Kerro ihmeellä mitä tykkäsit! Vinkkaa myös muita kiinnostavia podcasteja?

Työpaikat ja kurssit voivat olla yhtä pakkopulloa – erään drinkkipöydän tarina

Sain eilen taulukkokurssia käyvältä ystävältäni kuvan koulutushuoneesta.  Yrityksen normaalin koulutustilan sijasta ilta oli pidetty yrityksen toisessa huoneessa. Siellä tulijoiden katseet vangitsi korea tarjoilu. ”Täältä pitää lähteä taksilla!”, oli veistely alkanut samoin tein. Niinhän meille tapaa käydä, kun jonnekin ilmestyy vilahdus alkoholia. Hassua, jännää, vähäsen villiä!

Pöytä tuo mieleen loistavan Mad Men -sarjan. Siinä pukumiehet tissuttavat päivät pääksytysten ja ajautuvat sarjan ehtiessä aikamoisiin pulmiinkin. Ihmeen tuttu tuo kuvasto on meikäläisillä työpaikoilla yli 50 vuotta myöhemminkin. Alkoholista kirjoittavana tietokirjailijana minua kiehtovat viestit. Mitä tuollainen pöytä kurssitilassa symboloi?

Ehkäpä se henkii jollekin luksuksesta. Vapaudesta? Työpaikan rennosta ilmapiiristä? Sivistyneestä mentaliteetista? Vauraudesta? Tarina ei kerro missä tilanteessa juomia on tarkoitus tällä työpaikalla käytellä, eikä sillä ole oikeastaan mitään merkitystäkään. Merkitystä on sillä, että siinä ne törröttivät, tietoteknisiä taitoja oppimaan tulleiden kurssilaisten vieressä. Se ei ole ihan niin harmiton, vapaa, rento tai luksukas asetelma kuin ensinäkemältä voisi ajatella.

Kirjoitan Tiedostavan siemailun taito -kirjassani juuri tästä: alkoholi on silmillämme jatkuvasti, valitsimme tai emme. Se on työpaikoilla, kurssitiloissa, joogasaleissa ja vanhempainkokouksissa. Se on läsnä niin monissa paikoissa, ettemme edes rekisteröi sitä. Itsestäänselvänä, kaikkeen kuuluvana kulissina jos jonkinlaiselle tekemiselle. Usein ihan harkittunakin koristeena ja henkimässä tiettyä fiilistä tavoiteltavasta elämästä ja tyylistä.

Sillä on oikeus kuvittaa monenlaisia tunnelmia.  Yhä useammasta tunnelmasta: vapauden ja rentouden lisäksi onnesta ja ilosta, odotuksesta, kunninahimosta, korkealentoisuudesta ja menestyksestä. Olemme itse ojentaneet sen oikeuden sille. Aineellehan ei synny symbolista arvoa itsestään. Se aina synnytetään tekemisin ja sanomisin kanssakäymisessä.

Alkoholi viestittää myös synkempiä sävyjä. Ne me haluamme tässä vapauden ja villin hassuttelun huumassa usein pyyhkäistä sivummalle, niiden klassisten joidenkin toisten huoleksi. Niiden, joilla ei pysy homma hanskassa. Jotka eivät osaa yhteisen leikin sääntöjä. Ne jotkut toiset vain ovat paljon isompi joukko ihmisiä kuin haluaisimme ajatella. Itse asiassa ei ole mitään toisia. On vain meitä ihmisiä.

Ystäväni kuvasta muistui mieleeni toinen kurssikerta männävuodelta. Pidin kirjoitusiltaa ihmisille, joilla oli lapsuudenkokemuksia liikaa juovasta vanhemmasta. Perkasimme luovan kirjoittamisen keinoin kurjia, erittäin vaikeitakin alkoholikokemuksia. Olin varannut tilaksi rauhallisen huoneen päihteettömästä järjestötalosta. Vuokraamani huone näytti kuitenkin tällä kertaa erilaiselta kuin yleensä: pöydät notkuivat edellispäivän pikkujoulujen pullomerta. Kävelimme siis sangen tuttuun katkuun ja näkyyn. Oli mälsää aloitella herkästä aiheesta kirjoittamista raivaamalla tilaa siinä kilinässä. Tahmat ja tanniinit leväyttivät muistot päin pläsiä salamannopeudella.

Viereiseen tilaan kokoontunut AA-kerho oli omassa huoneessaan samassa tilanteessa. Meitä vielä paljon hankalammassa. Miten nurinkurinen ja vahingollinen tilanne! Jos pakenee pulloja ja pulloajatuksia, ei totisesti halua törmätä juuri niihin juuri pakopaikassaan, odottamatta ja pyytämättä. Mennessään joko ihan muihin tekemisiin, kuten excel-kurssille, tai mennessään juuri niitä haavojaan hoitamaan. Mennessään irrottautumaan ja olemaan rauhassa. Mutta juuri niin täällä usein käy. Emme pääse valitsemaan alkoholitilanteita, koska kaikki tilanteet ovat alkoholitilanteita.

Myös paljon vähemmän kovien kokemusten näkökulmasta tilanne voi olla hankala. Jos olisin tipattomalla tammikuulla ja se tekisi vähän tiukkaa, olisi kuumottavaa naputella kurssilla näin:

puilloja-ja-tuoli.jpg

Jos aineen kanssa olisi minkään sortin ongelmia, miten kovaa tuollainen pöydällinen kuiskisi, hitto vieköön HUUTAISI selän takana? Ja ihan vähimmilläänkin se helposti vie tarpeettoman paljon huomiota itse tekemisestä. Aihe on niin paineistunut, että hihittely ja taksihuutelut käynnistyvät kuin tehdasasetuksena.

Maassa, jossa joka neljäs aikuinen kertoo nähneensä lapsena kosteita oloja, jossa on puolimiljoonaa suurkuluttajaa, jossa joka toisella on tutkitusti kokemusta ainakin yhdestä liikaa juovasta duunikaverista ja jossa miljoona naista ja 700 000 miestä kertoo, että lähipiiristä löytyy vähintään yksi ongelmallisen paljon juova ihminen, on defensiivinen kikattelukulttuuri. En usko hetkeäkään, että ratkaisu tilanteeseen on koristella joka pöydänmutka pullomerellä. Siedätyshoitoa on tässä maassa taatusti kokeiltu tarpeeksi.

On helppo huokaista, että kyllä on taas jollain vaikeaa, mutta tosiasia on se, että todella monelle tämän aiheen äärellä on hyvin vaikeaa. Ja keinot tehdä tilanteita helpommaksi ovat  ihan äärimmäisen yksinkertaisia. Tuollainen pöytä painanee alle 10 kg. Perus kaveri nostaisi sen kolmessa minuutissa pois koulutustilasta vähän ennen kurssin alkua. Problem solved.

Jostain syystä me usein haluamme pitää kiinni niistä vapauden, rentouden, eurooppalaisuuden ja glamourfiiliksen tunnelmista, joita olemme antaneet alkoholin kuvittaa. Tunkkaista ja tympeää, ja monelle hyvin haitallistakin. Entä, jos pullopöydän paikalla olisi pino röökikartonkeja? Viestisikö se samoista luksuksen ja rentouden tunnelmista? Miksi se olisi meistä eri asia?

Jos järjestäisin kurssin maksaville asiakkaille en haluaisi yhdenkään heistä lähtevän minun takiani kotiin romuttamaan hyvin alkanutta haurasta raittiuttaan tai joutuvan murehtimaan yhtäkkiä aktivoituneita kivuliaita ajatuksia menneestä. Kurvaamaan ehkä alitajuisesti yksille kotimatkalla, koska jotenkin vain tuli mieleen siinä numeroita nakutellessa. Pulloja nähdäkseen voi jo mennä hyvin moniin paikkoihin. Työpaikkojen ja kurssitilojen ei tarvitsisi olla niitä, ellei kyse ole drinksukurssista.

Olemme tämän merkillisen marinoituneen ympäristön kasvatteja, mutta ei se mikään hautakivituomio ole. Usein pelkkä havahtuminen huomaamaan riittää. Tietoiseksi tuleminen. Joskus riittää pöydän kantaminen hetkeksi toiseen tilaan.

Löysitkö jo Pullonpyörittäjä-podcastin? – alkoholista lasissa ja kulttuurissa

Yksi tämän vuoden kivoimmista jutuista on ollut podcast-haaveen toteutuminen. Pullonpyörittäjä-podcastissa puhutaan viikottain vaihtuvan juttukumppanin kanssa alkoholista eri kanteilta. Tänään ilmestyi kolmas jakso.

Tässä linkit kaikkiin tähän mennessä ilmestyneisiin jaksoihin. Jos tykkäät, ota ihmeellä Soundcloudista kuunteluun ja tule myös podcastin fb– ja ig-sivuille kommentoimaan. mieluusti kuulen myös toiveita vieraista ja aiheista! jaksoja saa tietysti ilolla laittaa myös jakoon, jos siltä tuntuu!

Jakso 1 Sampo Marjomaa ja alkoholihuumori. 

Jakso 2 Pinja Rautio ja alkoholi perheessä.

Jakso 3 Isa Karlsson ja alkoholi työelämässä. 

Kuuden suoran lähetyksen vuorokausi – Tiedostavan siemailun taito starttasi pyrähdyksellä!

Viime vuorokausi oli melkoisen poikkeuksellinen, ainakin tässä minun arjessani. Kävin nimittäin vieraana kuudessa suorassa tv- ja radiolähetyksessä saman 24 tunnin sisällä. Kun iltapäivällä palasin kotiin, oli aika pöllämystynyt olo. Hauskaa oli, asiaakin tuli puhuttua ja ennen kaikkea Tiedostavan siemailun taito -kirja sai vauhdikkaan startin maailmaan.

Kokoan tähän nuo lähetykset, jos haluat kurkkailla mitä juteltiin. Ovat tällä sitten itsellenikin vähän sähköisenä leikekirjana tallessa. Kaikissa oli sama juuri, mutta hyvinkin erilaisia kulmia. Mietimme esimerkiksi somekuvia, juoman ansaitsemista tai tienaamista spinningmaratonilla, viinakerskailua, viinihienostelua, harhakäsityksiä, kohtuullista määrää, pullonpohjalaseja, nautintoa, lasten seurassa juomisen eri kysymyksiä ja tiedostamattomia asenteita.

Tiistai-aamu alkoi Radio Rockin tuokiosta. Siitä jatkoin Radio Suomen sessioon, ja sitten vielä Ylelle Noston vieraaksi. Välissä kävin nukkumassa melko ylivireiset yöunenriekaleet hotellissa, koska en olisi ehtinyt välissä kotiin. Aamun herätys jännitti, ja meni pyöriskelemiseksi, niin kuin aina tuppaa mennä näissä hetkissä.

Keskiviikkona luvassa oli ensin Ylen aamutv ja heti perään (kirjaimellisesti taksin ja juoksemisen yhdistelmällä kiritty)  Huomenta Suomi. Sieltä suunnistin vielä lumimyräkän läpi Radio Helsinkiin viimeiselle istunnolle.

Pujahdin välissä kotiin yöpymään, mutta tänään jatkan Tampereelle, jossa on ensin luvassa erään televisio-ohjelman nauhoitukset ja sitten Vire-messut ja paikallisen Ylen radiotuokio. Jos olet tulossa tuonne messuille, tulethan ihmeellä moikkaamaan!

Kaikista keskusteluista jäi tosi hyvä fiilis! Kivoja, skarppeja toimittajia, jotka selvästi olivat löytäneet kirjasta kiinnostavia vinkkeleitä ja kosketuspintoja omiin ajatuksiinsa. Ihan luksusta kirjan kirjoittajalle sellainen!

Ja niin, putkahtihan eilen ulos myös toinen jakso Pullonpyörittäjä-podcastistani. Vieraana oli tällä kertaa laulaja Pinja Rautio ja pohdimme ainakin perheen ja juomisen yhdistelmää, nelikymppisen juomatunnelmia, katkarapukrapulaa ja alkoholisykemittareita. Uusi jakso ilmestyy aina keskiviikoisin.

Ai väsyttääkö jo puhua alkoholista? Ei tippaakaan! (hih).