Suuruudenhullut huonekaluhankkijat?

Voisin kuvitella, että tämä on osan lukijoista mielestä koko tunnetun maailman tylsin postaus, mutta en välitä. Nyt puhutaan huonekaluista. Meille saapui eilen niin perkeleellisen iso ja ihana pöytä, että se ansaitsee oman merkintänsä. Rakennan sentään ympärille kehyskertomuksen.

Täällä meidän röttelössämmehän on noudatettu vuodesta 2007 sellaista kaavaa, että huone kerrallaan menee uusiksi. Se on ollut käytännön pakko. Vuonna 1945 rakennettua tupaa on raiskattu 80-luvulla sellaisessa hengessä, että verkkokalvot meinasivat revetä kun tänne ensin tultiin. Jotenkin se Meidän Koti sieltä alta paistoi silti, ja käytiin asialle.

Keittiö oli superpieni ja susiruma. Itseasiassa niin ruma, ettei mulla ole siitä alkuperäisessä tilassaan yhtään valokuvaakaan! On muutama välivaiheen myllerryskuva joissa on esim. yritetty vähentää hirveyttä maalaamalla kellertävät lastulevyovet valkoisiksi, tai jotain muuta tekohengitystä. Nyt meininki on vähän muuttunut. Näyttää aika paljon kivemmalta.

Mutta tällaista täällä siis oli vuoden 2011 tuntumassa:

Tässä koko kyökki. Oikeassa reunassa just kuvan ulkopuolella menee ulkoseinä.
Pientä keittiötä isontamaan rakennettiin kokonainen lisäosa taloon. Toisesta puolesta tuli eteinen, toisesta syvennys keittiöön. Tässä puhkaistaan seinää uudelle puolelle.

Kun eteisesn ovelta kurkkasi keittiöön, oli tällaista:

Tänä aamuna samasta kohti näyttää tältä:

Laajennusosa helpotti elämää ihan järjettömästi. Keittiöön mahtui ruokapöytäkin! Pitkään mentiin tällaisella pienellä:

Ja laajennusosa näyttää siis tältä. Sori, on vähän tummaa mutten osaa käsitellä kuvia…

Mutta koska meillä on neljä jo omaakin väkeä, ja aikamoinen määrä sakkia kyläsillä melko tiuhaan, on pöydän ääressä ollut kova tunku. Niinpä eilen tänne rantautui maailman ihanin asia.

Se on 250 cm pitkä ja metrin leveä, täyttä tammea.

Nyt mahtuu syömään parhaimmillaan 10 henkeä! Jihuuuuu!

Tämä on muuten järjestyksessään vasta toinen ruokapöytä, jonka olemme ostaneet. Siis yhteisen 20 vuoden yhdessäolomme aikana. Meille on aina kulkeutunut kaikkien ylijäämähuonekaluja, mikä ihan hyvä onkin. Nyt hankittiin tällainen, joka toivottavasti kestää seuraavat 20 vuotta.

Tuolit ovat vielä mallia keräilyerät. Tarkoituksena on hankkia vielä 4 noita sinisen mallisia, ja maalata ne kolmeen eri väriin kirkkaiksi. Onneksi eräs halppisruotsalaisputiikki myy edelleen tuota mallia, joka on olut meillä erilaisten pöytien äärellä käytössä jo vaikka kuinka hämmentävän monta vuotta.

Nauratti kun pöytää eilen tänne roudattiin. Se tuli isolla pakettiautolla eikä onneksi itse tarvinnut paketteja raahata. Pelkkä pöytälevy painaa yli 90 kiloa. Aika punnertaminen siinä sitten omin voimin oli kokoon ja pystyyn, mutta eipähän keikkaa.

Tuli mieleen, onko meillä joku suuruudenhulluus huonekalujen suhteen. Olemme olleet yhdessä teineistä asti, ja meille on ollut siksi luontevaa kipata kaikki jäännöshuonekalut kummankin puolen vanhemmilta vuosien ajan. Kotimme on aina ollut moinen tilkkutäkki monta elämää eläneitä sohvia, hyllyjä ja astioita.

Ne aniharvat kerrat, kun olemme oikeasti käyneet ihan itse ostamassa jonkin huonekalun, eikä se eksy meille jonkun muun nurkista, pitää aina valita se Kaupan Jättimäisin. Viittaan esim. olkkarin sohvaan:

Kerralla kunnolla. Se kai se motto on.

Tervetuloa meille syömään! Nyt mahtuu! ja ruuan jälkeen voidaan pötkötellä olkkarissa.

KeittiöHelvetti 2011 – sehän valmistui!

Hohoo! Vappupäivänä valmistui KeittiöHelvetti 2011 -projekti, lopultakin. Kun meinaan tuohon silloin alkuvuodesta tippu tuo vesivahinkokaaos sylkkyseen, niin ei tavallaan paljoa jäänyt aikaa nävertää keittiön vikoja pikkuhommia loppuun. Nyt on molemmat valmiita!

Viimeinen etappi oli peitellä rumat saumakohdat ja tapetoida Maailman Kaamein Seinä. Tällainen se oli:

Edellisellä omistajalla oli mitä hirvittävin viehtymys jämäpaloihin ja lastulevyyn. Tuon pinkin osan päällä oli vielä kaamea puolipanelointikin.

 

Mittailtiin, leikkailtiin, ähräiltiin ja sommiteltiin. Ja sitten liimailtiin.

 

Ja tää vain siksi, että on todiste että mäkin oikeasti jotain tein. Ja vielä järjettömän Qmissa kuteissa – kuten mulla tapana on tässä elämässä.

 

ja sitten siitä tuli lopulta tällainen:

Ja jos kattoo tonne vasempaan yläkulmaan, ni siellä on nyt niitä siistittyjä saumojakin katonrajassa. Aika hieno tuli!

 

Laskeskeltiin siinä laitellessa, että ollaan Johkun kanssa asuttu seitsemässä kämpässä, joista viittä ollaan remppailtu aika reippaallakin otteella. Yksi kokonainen paritalo oikein rakennettiinkin, ja tämä nykyinen käytännössä huone kerrallaan elvyytetty katosta lattiaan.

Olemme remontoineet suhteemme aikana 11 vuotta. Se on aika paljon se.

Joka väittää, että varmin keino hankkia avioero on talonrakennus tai remontti, on kyllä väärässä. Varmin keino hankkia avioero on valita väärä puoliso.

KeittiöHelvetti2011- myöhäisherännäinen laattameininki

Kun tässä kuitenkin nyt mentiin jo kaksi päivää ilman remppaa, niin muru pisti viimeistellen nuo keittiön kaakelit. Ne ovat odotelleet laittelua melkoisen tovin, kun on ollut käsissä tätä kaikkea muuta hässäkkää.

Olipahan mahdotonta näillä kyvyillä saada kunnollista kuvaa, mutta hienot laatat musta kyllä on. Tuollaiset siniharmaat lasimosaiikkiset. Samalla meni tiskipöytäkin vaihtoon.

Puupintaa pitää muistaa vielä pari kiekkaa öljytä, niin kestää sitten paremmin.

 

 

Tässä näkyvät nuo värit ehkä oikeimmin.

 

Keittiö, ihan ilman helvettiä

Keittiössä on enää tehty pieniä viimeistelyhommia. On saatu kahvat paikalleen, ja poistettu ovista suojakalvot. Eilen anoppi toi uuden tuvan kunniaksi räsymatonkin, ja se istuu aika täydelleen väreihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vielä puuttuvat lattianrajasta sokkelit, kaakelit uunin ja vesipisteen takaa, ja ne listat (jotka perinteisesti puuttuvatkin ikuisesti) mutta kyllä olemme viihtyneet!

Ja puuttuvat ikkunalistat voi aina peittää kevätkukilla.

KeittiöHelvetin 16. päivä – oikean rajauksen tärkeydestä

On tavallaan aivan taivaallinen fiilis istua tässä ikkunoiden edessä tekemässä töitä. Näyttää tältä:

Kyse on rajaamisesta. Emme käännä päätä. Siellä nimittäin näyttää vielä tältä:

Ja eteisessä olisi ihan vähän poislaiteltavaa. Vaikkapa tällaista:

On myös laitettava listoja, pestävä ikkunoita, valittava verhoja, imuroitava loppumattomia määriä, pyyhittävä joka ainut maustepurkkikin remppapölystä ja tiskattava kaikki astiat, jotka talossa on. Ja niitä on.

En välitä näistä. Ihan tautisen mittakaavan pyrintö on melkein valmis. Niin valmis, että siitä voi jo isosti iloita. Keittiössä voi syödä, laittaa ruokaa ja kirjoittaa.

Ja nyt keitän lisää kahvia!

KeittiöHelvetin päivä 15 – kohta, kohta!

Tapetti istuu välitilaan aika ihanasti.

Viidentenätoista päivänä maalataan seiniä ja kattoa, tapiseerataan välitilaa, öljytään pöytätasoja ja kiinnitetään lasiovia yläkaappeihin. Ollaan niin lähellä kaivattua keittiönpöydän kantamisvaihetta, että tuskin maltetaan unille ollenkaan.

Ruokatauollaan blogaava allekirjoittanut on huhkinut nyt aamukasista tähän iltaseiskaan, ja vielä on jokunen tunti tähteellä. Varsinainen lepopäivä ja pyhitys. Mutta jos jo huomenna syötäisiin uudessa?

Listaa ja kahvaa vielä sittenkin saa olla laittelemassa, mutta onhan jo jotain. On veikkonen!

 

 

 

 

Laajennusosan yläkaappeihin tulee tällaiset. Ja tuonne katonrajaan lista.

KeittiöHelvetin päivä 14 – ovia ja saranoita

Tätä olen odottanut paljon. Vihdoinkin saadaan laitella ovia paikalleen, eli päästään näkemään miltä kokonaisuus tulee näyttämään. Ja se tulee näyttämään vähän älyttömän kivalta.

Ovissa on vielä suojakalvo päällä, eli kiilto ei vielä näy. Kalvot poistellaan sitten vasta ihan vikana, että pysyvät kunnossa. Mutta jo tuollaiseinaankin aika tosi mieleiset. Motivoivaa, motivoivaa!

Tuolla väliosassa ei ole vielä mitään, vain vanhat kaakeleiden rajat. Laittelemme sinne tapetin.

 

 

 

 

 

 

 

Kahva tulee olemaan tällainen:

Ja ne tulevat oviin vaakasuuntaan.

Taso on tällaista:

Öljyttyä pähkinänruskeaa puuta.

Loppukaneettina vielä sanoisin, että inhoan sanoja foodiskene, lame ja Babylon. Ei se varsinaisesti tähän kuulu mitenkään, mutta kuitenkin.