Voimabiisejä tarvitseville – Uuden kirjan soundtrack

Tämän toisen tietokirjani kanssa on juuri nyt menossa piinallinen vaihe. Kirja on melkein valmis, eikä kuitenkaan vielä ollenkaan. Minulla on viikko aikaa tehdä kässärille haluamani.

Olen yhdeksän kuukauden intensiivisen nyhräämisen jälkeen tosi väsynyt tankkaamaan omia ajatuksiani kerta toisensa perään – viilaamaan, muuttamaan, siirtämään ja kyseenalaistamaan. Eksyn niihin kuuluisiin lillukanvarsiin, tuomitsen turhankin kovalla kädellä ja varaudun henkisesti julkaisun haasteisiin. Entä jos kirjaa ei lue kukaan? Entä jos kaikki lukevat sen? Entä jos väitän jotain täyttä paskaa? Jos nolaan ja häpäisen itseni täydellisesti?

Tämä on minulle jo ekan kirjan jäljiltä tuttu vaihe. Se onnistuu näköjään vähän unohtumaan kirjojen välissä, mutta nostaa terhakkaana päätään kyllä. Tiedän, ettei omiin ajatuksiin pidä nyt uskoa, vaan takoa menemään vain. Ja silti.

Perheeni näkee minut ramppaamassa huoneiden väliä ja huokailemassa (tai huutamassa) miten paljon vihaan vihaan vihaan. Ja joka kerta he sanovat, että pystytpäs. Osaatpas. Jaksatpas. Tai: ”Mene sinne vesijuoksemaan!” Joka toinen päivä kaivan itselleni syvän kuopan ja joka toisena kipuan taas sieltä maailmaan ja oivallan jotain tärkeää, joka vie käsikirjoitusta toivomaani suuntaan. Tämä kamala kohta prosessissa vituttaa suoraan sanottuna aivan hitosti. Ja silti juuri nyt on pakko jaksaa. Ei yksinkertaisesti ole yhtään aikaa lonnittavaksi.

Menetelmäni tämän inhottavan vaiheen kestämiseksi on sen vesijuoksemisen lisäksi nukkua paljon, syödä melkoisesti suklaata ja luukuttaa väkeviä biisejä vastamelukuulokkeistani. Tällä hetkellä käytössä on tiivis kolmen voimabiisin lista, joita paahdan menemään päivittäin.

Ehkäpä jollakulla tiestäkin on meneillään tiukka paikka. Josko näistä tihkuisi virtaa niihinkin tarpeisiin:

 

 

Mainokset

33 kysymystä ja vastausta

Bongasin Nude-blogista 33 kysymyksen ja vastauksen haasteen ja vastailin illan ratoksi. Heitän haasteen eteenpäin kaikille halukkaille!

Avioliittoja: Jep! Tämä 1, joka solmittiin 18 vuotta sitten.

Kihloissa: Jo vain. Menimme kihloihin ylioppilaskesänä -95. Halvimmat mahdolliset rinkulat kultasepänliikkeen konkurssimyynnistä ja sormiinsujautukset puistonpenkillä. Kumpikaan meistä ei ole käyttänyt sormuksiaan vuosikausiin.

Lapsia: Kaksi mitä parhainta. Esikoinen on kohta 18 ja kuopus täytti juuri 16.

taavi

Lemmikkejä: Taavi-kilpikonna, kohta viisikymppinen nelivarvaskonna, jonka adoptoin ollessani parikymppinen. Akvaariokaloja.

Leikkauksia: 1. Kilpirauhassyöpä 17-vuotiaana.

Tatuointeja: Viisi. Ja toiveissa lisää.

Lävistyksiä: Ei. Aikoinaan oli nenänappi, joka piti laittaa uudestaan kahteen kertaan. Korvistenkin reijät ovat menneet umpeen jo toistamiseen.

Muuttoja: 11, jos laskin oikein.

Ampunut aseella: Juu, monestikin. Mustaruutiaseilla. Kivaa hommaa. Ja jos jousipyssyt lasketaan, niin niillä myös!

Ottanut lopputilin: Virallisesti kai kahdesti. Hampurilaismyyjän ja tv-toimittajan töistä.

Ollut saaressa: Monella monituisella.

Autosi: Vanha Jeep Grand Cherokee.

nara 2016

Ollut lentokoneessa: Joka vuosi ja välillä useitakin kertoja vuodessa lapsesta asti. En tykkää lentää, mutta paha lentopelko lähti toissavuonna. Pisin lento on suuntautunut Japaniin ja lyhin pyrähdys kotimaan sisälle.

Onko joku itkenyt vuoksesi: Kyllä. Ja olen itse itkenyt monien vuoksi myös.

Ollut rakastunut: 16-vuotiaasta putkeen tänne kohta 42-vuotiaaksi, eikä loppua näy.

Ollut ambulanssissa: Olen, auto-onnettomuuden jälkeen. Kyyti oli merkittävästi epämukavampaa kuin olin ajatellut.

Luistellut: Jäällä tietty, mutta enemmän rullaluistimilla.

Surffannut: Kokeillut joskus. Kaislikossa suhisi!

Ollut risteilyllä: Monta kertaa. En erityisesti tykkää.

Ajanut moottoripyörällä: En itse, mutta olen ollut moottoripyörätaksin kyydissä Thaimaassa ja toisen kerran pyörän päällä Marokossa. Skootteria olen ajanut itse Kreikassa.

Ratsastanut hevosella: Paljon! Lapsena kävin Hakunilan Ponihaassa ratsastustunneilla ”isoilla hevosilla” ja myöhemmin rakastuin islanninheppoihin. Yhden kesän vuokrasinkin sellaista ja aktiivisimmillani ratsastin viidesti viikossa. Maastossa on kaikkein ihaninta!

2015-06-03 18.38.51

Lähes kuollut: Auto-onnettomuudessa oli kunnolla lähellä. Pompin auton kanssa neljästi katon kautta ympäri, kun ajoneuvo lähti hallinnasta 100 km:n tuntinopeudessa. Syöpä olisi tappanut hoitamattomana, mutta löydettiin onneksi ajoissa.

Ollut sairaalassa: Syövän vuoksi pidempään, ensin leikkauksessa ja sitten radiojodihoidossa. Raskauksien vuoksi joitakin päiviä, kun sain raskausmyrkytyksen ja maksamyrkytyksen, ja kaikenlaisten tutkimusten takia lukuisilla yksittäisillä päiväreissuilla.

Suosikkihedelmä: Verigreippi.

Aamu vai ilta: Töiden tekoon ehdottomasti aamu. Paras hetki on klo: 8-10 aikaan. Ilta lötköttelyyn.

Lempiväri: Vaalea roosa tai sammalenvihreä.

Viimeisin puhelu: Eilen televisiotuotantoyhtiön edustajan kanssa ensi viikon työkeikasta.

Viimeisin viesti: Juuri äsken lapselta iltamenoista kotiinpaluuseen liittyen.

Nähnyt jonkun kuolevan: En onneksi ihmisen. Useamman eläimen kyllä.

Kahvi vai tee: Molempia sujuvasti, mutta kahvia kiihkeämmällä intohimolla.

hikinassikka

Paras piirakka: Omppupiirakka oman pihan puista.

Kissa vai koira: Ei kumpaakaan itselle, mutta toisten lemmikkejä on kiva lähennellä. Koirat voittavat silloin.

Paras vuodenaika: Kevät ja syksy aika tasapuolisesti. Muutoksen ja raikkauden aikaa.

turkoosi-vesi

Teatteri: Papin perhe – Arvoja, paineita ja ajattelun aineksia

Kävin eilen katsomassa Teatteri Avoimien Ovien ensi-illan Papin perhe. Minna Canthin näytelmä oli Heini Tolan ohjauksena ajatuksia herättävä. Aika jotenkin katosi katsomossa, kun sukelsin niin perheen paineisiin tunnelmiin.

Pastori Valtari ei ole mikään halailijaiskä. Hän johtaa perhettään määrätietoisella otteella omien arvojensa mukaisesti. Lapset ovat varttuessaan asioista eri linjoilla ja ilmaisevat mielipiteitään kukin tavallaan. Äitipoloinen sompaa siinä välissä.

Näytelmä on kirjoitettu vuonna 1891. On melkein mystistä, millä tarkkanäköisyydellä Minna Canth onkin ihmisiä ajassaan tarkastellut, kun se koskettaa niin kovin vielä tänäänkin.  Kauniilla, pienillä keinoilla teos oli tuotu tuoreeksi visuaalisesti.

Avoimien Ovien sivuilla näytelmän ydin kiteytyy näin:

Papin perhe ei ole vain kertomus kahden eri sukupolven välisistä aatteellisista ristiriidoista. Se on tiivis ihmissuhdenäytelmä, joka kuvaa kipeästi ja tarkkanäköisesti perhedynamiikan malleja. Miten paljon tarvitaan uskallusta ja rohkeita tekoja, jotta alistavat valtarakenteet voidaan rikkoa? Mitä menettää, jos velvollisuus haastaa pitämään kiinni edustamistaan arvoista? Mitä vaaditaan, että ihminen saa toteuttaa omaa sisintä ääntään, tulee kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi?

Rooleissa nähdään Mirjami Heikkinen, Seppo Merviä, Tatu Mönttinen, Jukka Pitkänen, Ella Pyhältö ja Outi Vuoriranta mielestäni erinomaisen tasapainoisena kokonaisuutena. Pyhällön äiti on pakahduttavan tosi. Tiukassa paikassa kun on pirusti ”niitä tunteita”, mutta ilmoille ei oikein tohtisi laittaa. Saatan olla puolueellinen, koska olen Ella-fani, mutta käykää vaikka itse katsomassa.

Näissä alkoholi- ja mielenterveysaiheissa nyt pitkään möyriessäni nuo näytelmässä esiin nostetut perheteemat ovat pohdituttaneet ihan erityisellä tavalla. Mikä konstikas kokonaisuus onkaan perhe kaikkine yhdistävine ja etäälle vetävine voimineen! Sellaisen paineen esitys saikin polttelemaan rinta-alaa, että vielä paluujunassakin vähän puhallutti.

Olen teatterin täsmäkäyttäjä. Välillä menen ihan vain viihtymään, mutta rakastan myös sitä vetoapua, jonka saan hyvästä esityksestä elämässäni meneillään oleville pohdinnoille. Niin nytkin. Imuun heittäytyessä on pehmeämpää ja lempeämpää askaroida omienkin aiheiden äärellä, vähän etäännytettynä jotenkin. Ja viihtyäkin tietysti sai! Nauru purkautui yleisöstä monin paikoin sellaisena epäuskoisena, tunnistavana, päätäpuistavana ja puhdistavana.

Suosittelen lämpimästi!

Kuva: Teatteri Avoimet Ovet

Hajut ja lapsuusmuistot – Paniikki oluthengityksestä?

Eilisen Helsingin Sanomissa oli huippumielenkiintoinen, alunperin kesällä Tiede-lehdessä julkaistu artikkeli hajuista ja niiden kytköksistä muistamiseen. Juttu on tilaajille, mutta kannattaa käydä lukemassa se esim. kirjastossa, jos tilaisuus tulee. Artikkeli käsitteli esimerkiksi sitä, kuinka jokin haju saattaa aivan hetkessä tuoda mieleen muistoja jostakin hyvin kaukaa.

Jutussa puhuttiin muun muassa siitä, miten traumaattiseen kokemukseen yhdistyvä tuoksu pystyy aiheuttamaan ahdistavia takaumia vielä kauan järkyttävien tapahtumien jälkeenkin. Siinä todettiin, miten hajuaistilla ajatellaan olevan kyky ”säilöä pahaa muita aisteja elävämmin”.

Tästä ilmiöstä olen jutellut tosi monen kosteissa oloissa kasvaneen kanssa. Ulkopuoliselle, omalle lapselle, puolisolle tai vaikkapa uudelle tuttavuudelle voi olla täysin kummallista huomata, kuinka toinen menee nopeasti täysin puolustuskannalle, alkaa karttaa tai – niin kuin itse pitkään tein – käynnistää ”pelastautukoot ken voi”-henkisen toiminnan vaikkapa yhden olutpullon hajusta, vaikka kaikki ympärillä olisi ihan yhtä tasaisen rauhallista kuin vielä hetki ennen pullon korkaamista. Eihän ole mitään hätää, mutta toinen menee ihan jengoille.

Monelle kosteusvaurioiselle voi itselleenkin tulla isona yllätyksenä, miten voimakkaan reaktion vaikkapa viski jonkun hengityksessä aiheuttaa, vaikka liköörikonvehdin kohdalla. Tai miksi kiukaalle heitetty olut ei tunnu toisesta yhtä leppoisalta kuin toisesta.

Jatkuva vimmattu reagoiminen pieniin ärsykkeisiin vaikkapa hajujen kohdalla on raskasta ja saattaa olla ympäröiville ihmisillekin tosi kurjaa ja hämmentävää. Jotta tuon tapaisista äärireaktioista voisi päästä irti, kannattaa omien reagointitapojensa kanssa tulla tutuiksi, niin tilanteet muuttuvat ennakoitavammiksi ja lopulta neutraloituvat todennäköisemmin. Tieto ei tässä mielessä todellakaan lisää tuskaa, vaan vähentää sitä tuntuvasti.

Koska kirjoitan ihmisten lapsuudenkokemuksista, on muisti ja muistaminen minua erityisesti kiinnostava juttu. Kosteusvaurioita kirjoittaessani yksi suurimmista valaisijoista henkilökohtaisesti oli tutkija, psykoterapeutti Marja Saarenheimon kirja Muistamisen vimma. Se käsittelee laajasti ihmisen kykyä ja tapaa muistaa, ja on minusta ihan ehdottoman suositeltavaa luettavaa jokaiselle, joka miettii menneitään jossakin muodossa. Saarenheimo on puhunut siitä, miksi ikäviä asioita muistetaan paremmin esimerkiksi täällä.

 

Kokovartalofiilis 8 vuotta – Oudoimmat hakusanat ja kadonneet kirjoitukset

Kokovartalofiilis-blogi täyttää tässä kuussa 8 vuotta. Melkoista! Yhteensä olen pitänyt blogia 12 vuoden ajan. Tätä ennen kirjoitin Kokovartalofiiliksellä-nimistä blogia, jolle kävi köpelösti. Sitä aiemmat kirjoitukset ovat ihan internetin alkusumujen aikaa. Hassua, että välillä edelleenkin huomaan ajattelevani, että tämä nykyinen on se ”uusi” blogi. Aika ja sen riento.

Tehdäänpä taas pieni retrospektiivinen katsaus menneisiin vuosiin.

Tänne löydetään kummallisilla keinoilla. Kaikkien aikojen suosituin hakusana on vähän mielikuvituksettomasti kokovartalofiilis, mutta hyvänä kakkosena tulee Eija Vilpas alasti. Blogia pitkään lukeneet tuntevatkin tämän merkillisen homman. Minulle on mysteeri, miksi sillä haulla alettiin alunperin tulla blogiini, ja tilanne on jäänyt hassusti elämään. Tiedän joitakin lukijoita, jotka edelleen käyttävät sitä hakuna päästäkseen tänne. Elämä totta vieköön on ihmeellistä.

Tänne tullaan myös monilla muilla erikoisilla hauilla, kuten joogahousut, perhostapetti, joulukarkit ja vesiputous. Ehkäpä ne kertovatkin siitä, miten isolla otannalla aiheita on ollut vuosien varrella käsittelyssä. On matkapäiväkirjoja, remonttijuttuja, erilaisia sairaus- ja kommelluskertomuksia ja yleisiä kuulumisia. Viime vuosina tietysti paljon myös alkoholiaiheita. Blogi kasvaa kirjoittajansa matkassa.

Nelisen vuotta sitten alkanut merkillinen kiertohuimaus luetuttaa näemmä edelleen. Samoin auto-onnettomuusjutut viiden vuoden takaa. Vertaistuessa on voimaa ja minustakin tuntuu lohdulliselta lukea, jos joku toinen on kokenut samanlaisia vastoinkäymisiä. Päivitetään tähän vaikka pikaisesti, että onnettomuudesta ei enää ole vaivoja vitsauksina. Selästä toki puuttuu edelleen iskunvaimennus, koska niitä ei sinne takaisinkaan saa, mutta ei se estä toimimasta käytännössä mitenkään. Huimaus jäi pysyväksi vaivaksi, mutta aivot ovat oppineet toimimaan sen kanssa tosi hyvin. Nykyisin maailma pyörähtää ympäri oikeastaan vain vähän väärissä asennoissa lähinnä kylkimakuulla ja jos on päällä isompi flunssa, joka vaatii elimistöltä enemmän huomiota. Ei mitään, minkä kanssa en pärjäilisi oikein mainiosti siis.

Kurkkasin äsken vähän maatilastoja ja huomasin ilokseni ja vähän ihmeeksenikin, että lukijoita on tämänkin vuoden aikana ollut 61 maasta! Moikka vain sinne maailman ääriin! Osa lukijoista on ollut matkassa mukana jo sieltä edellisestä blogista lähtien. On aina ihan älyttömän kivaa nähdä kommentti tutulta tyypiltä.

Kaikkein suosituin kirjoitus kautta aikojen on ollut Pakko saada draamaa, joka käsitteli kosteissa kodeissa kasvaneiden tunne-elämän kiemuroita aikuisuudessa. Tarkemmin sitä, mistä johtuu joidenkin liikaa juovien vanhempien kanssa varttuneiden taipumus ajautua aikuisena myrskyisiin ihmissuhteisiin ja hankkia elämäänsä dramaattisia käänteitä silloinkin, kun kaiken tavallaan luulisi olevan tosi hyvin. Tosi moni ihmettelee tätä taipumustaan minulle keskustellessamme.

Tuon kirjoituksen perään kysellään edelleen välillä ihan yksityisviesteilläkin, vaikka olen ottanut sen pois blogista jo hyvä tovi sitten. Jos ajattelisin pelkästään blogin suosion kannalta, kannattaisi teksti ihan ilman muuta pitää täällä luettavana, mutta en ajattele niin. Kai se on enemmän journalistinen juttu. Poistan blogista sellaisia tekstejä, joiden aiheen olen käsitellyt paremmin, monipuolisemmin ja parhaimman nykyisen tietoni pohjalta jossakin sen jälkeen, ja alkoholiaiheiden kohdalla poistoja on ollut paljonkin. Se johtuu tietenkin siitä, että olen pohtinut kysymyksiä paljon laajemmin ja monipuolisemmin Kosteusvaurioita -kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjassani ja olisi hassua, jos verkossa kiertelisi samaan aikaan monta vuotta vanhempaa tekstiä.

Kokovartalofiilis-blogi on koko olemassaolonsa ajan pyörinyt harrastuspohjalta ilman minkäänlaisia tulon lähteitä. Se on pari kertaa haluttu jonkin isomman sivuston alaisuuteen niin, että olisin alkanut saada siitä lukijoiden määrän mukaan tuloja, mutta olen halunnut kirjoittaa omiin nimiini. En ole halunnut ottaa paineita julkaisuaikataulusta tai siitä, mitä arvelisin lukijoiden eniten haluavan kuulla, vaan kirjoittaa juuri niistä aiheista ja sillä tiheydellä kun on tuntunut omalta. Luulen, että jos alkaisin hulluna optimoida, menettäisin aika pian mielenkiintoni koko hommaan. En tarkoita, että sellaisessa bloggaamisessa olisi mitään vikaa, ihan fiksuahan se on, mutta ei minun juttuni. En ole mikään blogien bisneshai, kuten huomataan, mutta palkkani onkin aina tullut muusta kirjoittamisesta ja puhekeikoista.

Välillisesti olen tietenkin saanut myös tuloja tätä kautta, jos huomioidaan se, että osa asiakkaistani sekä lehtipuolella että luentojen osalta on löytänyt tänne ja tilannut sitten minua omiin tarpeisiinsa. Sehän on ilman muuta kivaa! Ja onhan niinkin, että ilman tätä blogia koko esikoiskirjani olisi ehkä jäänyt syntymättä. Ja sitä kautta ehkäpä tämä toinenkin. Näitä on vaikea arvioida, muttei ole onneksi tarviskaan.

Ei minulla ole mitään palkallista bloggaamista vastaan, tietenkään. Olen vuosien varrella blogannutkin palkatusti muualla, kuten Kotivinkille kahteen otteeseen käsityö- ja perheaiheista ja edesmenneelle KG-lehdelle terveyteen ja painonhallintaan liittyvistä aiheista. Ihan samankaltaista naputtelua on tietysti ollut myös kolumnointi. Niitä hommia olen samaan aikaan tämän blogin kanssa tehnyt ainakin Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin, Osaava Kodinrakentaja-lehteen, Hämeen Sanomiin, kertaluonteisesti Alkolle ja edelleen jatkuen Mielenterveyden keskusliiton Tunne & Mieli -sivustolle ja Sininauhan Toivo-lehteen. Kivoja hommia kaikki!

Minulla on ollut pitkään myös pari omaa sivublogiprojektia, kuten liikuntaan ja ruokaan painottunut Treenifiilis ja todellinen hyvän mielen hanke So I Bought a Lipstick -huulipunablogi. Kumpikin on tällä hetkellä ajanpuutteen vuoksi katkolla, mutta aina välillä mielin kummankin äärelle. Katsotaan, ovatko hyllyllä pysyvästi, vai vieläkö joskus niidenkin aktivointiin olisi aikaa.

Mitäpä sitä muuta voi todeta, kuin että tykkään jäsentää ajatuksiani kirjoittamalla.

Välillä blogi kärsii pahasti kirjan kirjoittamisesta, kolumnoinnista ja puhetilaisuuksista, koska pistän tietysti isoimmat paukut näihin työhankkeisiin. Samalla tämä palsta on kuitenkin mitä rakkain harrastus, enkä osaa enkä haluakaan lopettaa. Itse asiassa suunnittelen pieniä uudistuksia ensi vuodelle. Aika ajoin on kiva muuttaa ulkoasua ja parannella luettavuutta. Laittakaa siis ihmeellä kommenttia, jos jokin kaipaa mielestänne parannusta. Ja aina saa ehdotella aiheitakin, tietty.

Olen miettinyt vuosien varrella useampaan otteeseen Kokovartalofiiliksen sometarjontaa. Olisiko oma Facebook-sivu ja IG-profiili hyväksi vai ei, mitä tuumitte? Olisiko niiden kautta helpompi löytää uudet tekstit luettaviksi? Nyt olen vain jakanut merkinnän jommassa kummassa tai toisinaan kummassakin henkilökohtaisessa profiilissani. Jos tekstit olisivat keskitetysti jossakin omalla sivustollaan, olisi tietysti helpompaa hallita kommentointia ja vastailla kysymyksiin. Samalla se ehkä vaatisi aktiivisempaa someläsnäoloa kuin haluaisin. No jaa. En ole vielä päässyt tässä tätä pidemmälle. En välttämättä pääsekään, mutta eipä haittaa sekään.

Pitkästä virsi kaunis! Suurkiitos kaikille tähän mennessä matkassa mukana kulkeneille! Olette mielessäni enemmän kuin varmasti ajattelettekaan!

Tässä sunnuntain ratoksi kunnon setti kantria!

Lapset ovat kohta aikuisia – miten menneisyys elää meissä?

Kuopukseni täytti eilen 16 vuotta. Se tuntuu melkoisen huimalta! Aika on näin äitinä merkillinen juttu. Se toisinaan kiitää ja toisinaan tuntuu matelevan melkoisesti. Nyt, kun molemmat lapset ovat jo ihan aikuisuuden kynnyksellä (esikoiseni täyttää joulukuussa 18, eli hänen kohdallaan kynnys ihan konkreettisesti näkyy jo!) huomaan näiden loppulapsuuden vuosien todella laukkaavan hurjaa vauhtia. Taaperoiden kanssa taas tuntui todella jämähtäneeltä, niin kuin saman mittaiset vuodet olisivat olleet ainakin tuplaten pitkiä.

On huikea juttu, että olen saanut olla äitinä ihan arkisesti kaikki nämä vuodet.

Vietimme kuopuksen synttäreitä rauhallisin elkein, mukavissa merkeissä. Leivoimme yhdessä törkän hyvän Marianne-kakun ja kävimme hommaamassa suuren huonekasvin hänen huoneeseensa. Ensi viikolla kahvitellaan sitten isovanhempien kanssa vielä.

On mahtavaa olla tuollaisen ison lapsen äiti. Hän on viisas ja ihana. Lempeä ja määrätietoinen. Kaunis ja taitava. Rohkea ja oikeudentuntoinen. Ja ihan hirmuisesti kaikkea muutakin. Maailman paras lapsi, niin kuin tuo esikoinenkin. Olen syvästi onnellinen siitä, että meillä on tällaiset sohvapötköttelyn lämpimät välit.

Tänään ilmestyi taas Tunne & Mieli -kolumnini. Se käsittelee sopivaa teemaa. Sitä, millä tavoilla mennyt elää meissä eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa. Aiemmin ilmestyneet kolumnit löytyvät täältä.

Näin Suomi juo – Kiinnostavaa luettavaa!

Olin eilen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella Näin Suomi juo -seminaarissa. Minulta oli pyydetty seminaariin kommenttipuheenvuoro tilaisuudessa julkistettavasta Näin Suomi juo -kirjasta, ja ilman muuta halusin sen pitää, kirja on nimittäin todella kiinnostava ja tärkeä!

Kirja on yksi oman tulevan kirjani lähteistä ja olen saanut tutustua siihen jo ennen ilmestymistä tämän kesän aikana. Se olikin niin mielenkiintoinen, että imaisin sen yhdellä kertaa aloitettuani ja olen sittemmin palaillut eri lukujen äärelle pitkin matkaa.

Näin tiiviissä tilassa ei ole tietenkään mahdollista käydä kirjan sisältöä laajasti läpi, mutta kannustan ehdottomasti lukemaan sen, jos alkoholiaihe kiinnostaa. Kirjassa käsitellään varsin monipuolisesti ja perusteellisesti suomalaista juomatapaa, esimerkiksi sen muutoksia, alkoholikulttuuria, -haittoja ja riskikäyttöä. Kirja ilmestyy kuulemma jossain vaiheessa ensi vuotta ilmaiseksi verkkoon, mutta fyysistä kappaletta saa tilata täältä.

Puhuin seminaarissa tutkimuksen ja tutkitun tiedon tärkeydestä etenkin tässä ajassa, jossa höpötieto ja kaikenlainen toiveista ja haaveista kumpuava uskomus saa peukkuja, jakoja ja kannatusta. Some on tasa-arvoistanut tietoa monien silmissä hankalalla tavalla, ja siksi on ihan ehdottoman oleellista ja varsinkin toimittajalle ja tietokirjailijalle ihan ehdottoman välttämätöntäkin, että voi luottaa lähteeseensä ja tietää, että se sisältää pitkään ja monelta kantilta tarkasteltua faktaa. Alkoholi on ihan erityinen aiheensa. Se herättää vahvoja tunteita ja siihen liittyy myös paljon katteettomiakin toiveita ja harhaluuloja. Totesinkin puheenvuorossani, että on ihan eri asia haluta, että jokin on totta, kuin tietää, että näin on.

Minua kiinnostivat kirjassa eniten lapsiperheissä tapahtuneet alkoholiasenteiden muutokset ja nuorten alkoholinkäyttö. Varsinkin jälkimmäisestä liikkuu paljon hataraa fiilistelyä, ja oli kiva saada konkreettista dataa tiskiin.

Oli kiinnostavaa tutustua myös siihen, millä tavoin suhtautuminen alkoholiin on muuttunut ja minkälaisia syitä ihmiset esittävät alkoholinkäytölleen tai raittiudelleen. Viittaan kirjassani sitten tarkemmin tämän kirjan sisältöön, mutta yksi aika kiinnostava tärppi tulkoon tähänkin. Se kuuluu näin: 58 % alkoholin suurkuluttajista kokee olevansa kohtuukäyttäjiä. Suurkuluttajiksi lasketaan miehet, jotka juovat yli 24 alkoholiannosta viikossa tai 7 annosta kerralla, naisten lukemat ovat viikossa yli 16 ja kerralla 5. Annokseksi lasketaan esim.  keskiolutpullo, 4 cl väkeviä tai 12 cl viiniä.

Minua aina kovasti kiinnostavat ihmisten uskomukset ja käsitykset, ja etenkin heidän kokemuksensa omasta toiminnastaan suhteessa ulkopuolelta asetettuihin raameihin. Alkoholi on siitä vinkkelistä rikasta maastoa.

Oli kiva saada eilen fyysinen kappale tuoreesta teoksesta käsiini. Olen kai vanhaa koulua, kun kirjaa on minusta kivempi lukea ihan kansista kuin näytöltä. En lue koskaan vapaa-ajan lukemisiani laitteelta, vaan joko perinteisenä tai äänikirjana. Pitää saada lehteillä ja taitella hiirenkorvia. Oletko samoilla linjoilla, vai mieluummin e-kirjojen ystävä?

näin suomi juo
Näin Suomi Juo -kirjan kaveriksi pääsi syksyn eka isompi neuletyö, superpitkä ja paksu merinovillahuivi kivalla palmikkokuviolla. Lukeminen ja neulominen = parasta syksypuuhaa!