Portugaliseikkailu 2014 – päivä 3

Kolmantena reissupäivänä odottelimme yhä matkatavaroiden saapumista, mutta emme malttaneet pysyä passissa kotikulmilla. Käytössämme oli reissun ajan auto, joten liikuminen oli tosi helppoa.

(Myös julkiset ovat täällä todella helppoja, hyviä ja halpoja. Ratikka, metro, bussit, juna, taksit ja tuktukit risteilevät kaupunkia ja kauemmaskin tiheään. Kuuluisin ratikkalinja on keltainen 28, josta tulee enempi myöhemmin. Tässä todettakoot, että takseissa on mittarit ja yli 10 e emme päässeet kertaakaan. Perustaksa on alkuhinnan (n. 3,50 e) päälle 2-3 e. Bussiin, ratikkaan ja metroon saa ladattua kokopäivän kortteja hintaan 6 e (metroasemilta) ja muuten niiden liput ovat 2-3 e välistä. Halpaa ja helppoa.)

Juuri, kun olimme startanneet pois kaupungista, soi puhelin ja ilmoitettiin matkalaukkujen löytyneen. Emme halunneet lähteä takaisin, joten sovimme hakevamme ne itse illalla kentältä.

Suuntanamme oli Cascaisin ja Sintran seutu. Siellä on rantoja silmän kantamattomiin ja lisäksi hienoja nähtävyyksiä. Ihan ensiksi menimme Penan palatsiin (Palácio da Pena) ja sen upeaa puutarhaa kolumaan. Melkoinen imelyyden huipentuma!

IMG_7067

IMG_7112

Ympäröivä puutarha oli ihan upea tuoksuvine yrttipuutarhoineen ja lampineen! Siellä saa kulumaan monta tuntia, ja pääsee seikkailemaan vaikka köysiradalla tai hevoskyydilläkin, jos huvittaa. Me tyydyimme käyskentelemään omine nokkinemme nuuhkimassa ja ihastelemassa.

IMG_7056

Laventelia, rosmariinia, timjamia ja mitä kaikkea! Tuoksuivat helteessä huumaavilta.

IMG_7051

Ajelimme rantaa kohti, ja poikkesimme Euroopan (mannermaan) läntisemmässä kohdassa Cabo da Rocassa. Oli aavaa ulappaa ja komeita kallioita! (Jos käytte, niin ÄLKÄÄ käykö siellä sijaitsevassa ravintolassa. Kalapuikkoja hintaan 10 e…)

IMG_7087

Rannalla oli komea tuuli ja melkoisen jykevät aallot! Paikallinen surffikoulukin joutui välillä pitämään taukoa. Varsinaisesta uimisesta ei siis voinut puhua, mutta oli hauska melskata aalloissa ja lököillä rannalla lukemassa ja tankkaamassa aurinkoa. Kitesurffaajat olivat hauskoja katseltavia. Ihme, etteivät solmiutuneet siimoihinsa siinä tuulessa! 

IMG_7114

Pitkän päivän päätteeksi ajelimme takaisin Lissaboniin ja lentokentälle lunastamaan maailmalla retkeilleitä kamppeitamme.  Nythän niitä ei oikeastaan enää niin kaivattukaan, kun oli hankittuna uusia tilalle. Mutta tulivatpa ainakin kirjat. Niitä imuroinkin reissun aikana ison pinon!

 

 

Mainokset

Portugaliseikkailu 2014 – päivä 2

Ensimmäistä kokonaista reissupäivää vietettiin vaatekaupoilla. Matkalaukuista ei kuulunut yhäkään mitään, ja olo alkoi olla tosi tuskallinen lämpötilojen kohotessa lähelle neljääkymppiä.

Aika ihanaa oli silti herätä uudessa paikassa kaikkiin uusiin juttuihin. Vähän murukahvia naamaan näissä makuuhuonenäkymissä.

IMG_6987

Ihan meidän kotimme lähelle oli hyväksi onneksemme levittäytynyt jättimäinen kirpputori (joka la ja ti, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos täällä päin liikkuu!) ja sieltä haalittiin puolelle joukkuetta haaremihousua, mekkoa ja muuta hellevarustusta perus turreilun henkeen.

IMG_7001

Kirppisalue oli jättimäinen ja kojuja helposti toista sataa. Oli uutta ja vanhaa, kampetta ja vaatetta, ihan kaikkea mahdollista. Jopa perheen japani-intoilijalle löytyi mangaan erikoistunut puoti. Minua naurattivat eniten supersankarisarjikset portugalinkielisinä.

IMG_7008

Mitä kirppikseltä ei löytynyt, haalittiin uudemmasta keskustasta Baixan ostosalueelta. Siellä oli melkoinen kuhina. Kävelykatuja, katutaiteilijoita ja yllättäen aika innokas kattaus huumekauppiaitakin (vuonna 2001 huumeiden käyttö ja hallussapito omaan käyttöön dekriminalisoitiin, ja se näkyy katukuvassa jonkin verran, ei mitenkään kovasti häiritsevästi kuitenkaan).

Pikakatselmoimme siinä samalla ensivaikutelman keskustan arkkitehtoonisista nähtävyyksistä. Omaan silmääni koko paikka on kyllä yhtä arkkitehtoonista ilotulitusta ihanine, melko övereine pastellinvärisine taloineen!

IMG_7041

 

IMG_7040

On hassua kuljeksia kapoista kujaa, kääntää sattumalta päätä, ja kas kehveliä, katedraali!

IMG_6991

Kotiin päästyämme olimme tyytyväisiä, hikisiä turistinassikoita uusien kuteinemme. Ehkä pikkuisen innoissamme myös.

IMG_7021

 

 

Portugaliseikkailu 2014 – päivä 1

Alkakaamme matkapäiväkirjan koostaminen, vaikka matkaa vielä vähän jäljellä onkin. Tätä nimittäin riittää!

Kun kesä koittaa ja loma alkaa, on Kellomäen sirkuksen melkeinpä fyysillispsyykkeellinen välttämättömyys lähteä retkeilemään. Tänä vuonna kesäretken kohdetta mietittiin pitkään. Oli haaveita Baltiaan suuntautuvasta autokierroksesta, mietteitä aina ihanasta Kreikasta ja saaristohyppelystä, ajatuksia Jenkkeihin lähtemisestä ja vaikka mistä. Lopulta retken kimmokkeeksi riitti se tosiseikka, että eräällä sukulaisellamme on Lissabonin vanhan kaupugin keskellä asunto ja auto. Tämä sukulainen vietti kesäkuulla aikaansa Suomessa, joten asunto oli tyhjillään. Me keksimme nopeasti, kuinka asuntopoloinen täytettäisi elämällä.

Niinpä ostimme pelkät lennot, neljältä hengeltä 1301 e, heräsimme keskellä kesäkuun alun yötä ja lennähdimme Lissboniiin (lentoaika n. 4,5 h).

Kentällä kävi ilmeiseksi, että kahden matkalaisemme laukut olivat lennähtäneet jonnekin vallan muualle, mutta eipä siinä. Suuntasimme kohti Alfaman kaupunginosassa sijaitsevaa lomakotiamme kiemuraisia, käsittämättömän pittoreskeja katuja ja yhä kapeammiksi käyviä kujia  pitkin.

Kotipihamme näytti tältä.

IMG_6938

Hyvin rauhallinen ja ihana paikka. Sisällä odotti viihtyisä kolmio, jonka ikkunoista avautui lisää ihanuutta.

IMG_6936

Voi autuasta autuutta! Lämpöä oli enempi kuin tarpeeksi, jossakin +37 hujakoissa, aurinko porotti, suola tuoksui ja paikka kuhisi elämää. Vähän lämpö tuntuikin, kun yllä oli reissufarkut ja matkalaukut ties missä. Eipä paljon matkamoraalia päässyt kuitenkaan se fakta laskemaan.

Eka päivä höhhöiltiin kaupungin kujia ja katuja. Ihmettelimme mielettömän kauniita kaakelipintaisia taloja, ihan talon viereen syntyneitä kissanpoikasia ja kaikkialle levitettäviä kirkkaanvärisiä silkkipaperipalloja ja -nauhoja. Kaupunki valmistautui isoihin juhliin!

IMG_6939

Nautimme myös retken ensimmäiset ihanat ateriat. Yksityiskohtaisia ja intomielisiä pohdintojani ruokapuolesta voi hyvin lueskella täältä.

Haalimme kotiin ruokatarpeita myös kaupasta, koska matkabudjetilla oli raamit. Syöminen ulkona ei ole kovin kallista (annoksen saa 7-10 eurolla helposti) mutta ruokakaupasta itse koostamalla se on puoli-ilmaista. Kolmen jättimäisen ruokakassillisen (tuoretta lihaa useammaksi päiväksi, hedelmiä, vihanneksia, raakamakkaroita, marjoja, kahvia, mehuja ja limuja, juustoja yms) hinnaksi tuli 28 e. Noudattelimme retkellä hyväksi havaittua kaavaa, jonka mukaan aamupala, iltapala ja jompi kumpi päivän lämpimistä aterioista syödään kotona, ja kaupungilla poiketaan ehkä kahvittelemassa ja sitten syömässä se toinen isompi ateria.

Eka päivä kului ihmettellen ja asettuen, ja uutisia kadonnesta matkalaukuista odotellen. Ekat kaksi onnituivat hyvin, kolmannesta ei tultu hulluja hurskaamiiksi. Ääninauha annetussa puhelinnumerossa toisteli vain, että ei me vielä tiietä laisinkaan missä ne teidän kampeet on. Tai jotain sinne päin.

Nukahdimme parin tunnin pilkkimisyön ja pitkän reissupäivän pääteeksi innokkaina ja onnellisina karttojemme äärelle. Huomenna olisi auki koko uusi, ihana kaupunki tutkittavaksi!

IMG_6982