Code Camp for Ladies – Voiko nollataidoilla oppia koodaamaan?

Kävi ihan tolkuton tuuri, ja tulin valituksi Franticin järjestämälle Code Camp for Ladies -kurssille. Sain olla ihan totaalisen vieraan asian äärellä kolme tuntia, ja oppia olennaisuuksia paitsi koodista, myös omasta päästäni.

Aikuistubettajat – Uusi porukka ja paljon uutta katsottavaa!

Kun reilu vuosi sitten päätin alkaa opetella YouTuben käyttöä, koska ärsytti oma tollouteni sen äärellä, en todellakaan tiennyt, miten älyttömän kiva harrastus siitä vielä sukeutuisi, miten paljon oppisin uutta ja kuinka superkiva uusi yhteisö vuoden varrella syntyisikään videoiden tekemisen ympärille.

Kun viime vuoden Tubeconissa harhailin ensin hetken orpona piruna uppo-oudossa ympäristössä ja törmäsin sitten kouralliseen tosi kivoja ikäisiäni tubettajia, ei ollut vielä yhtään näkyvissä, että nyt meitä meikäläisiä on jo ihan tolkuttoman paljon, alun toista sataa, ja meillä on tosi vilkas yhteistyö. Tai että puuhamme tämän vuoden Tubeconiin reilusti aiempaa isommin aikuisohjelmaa, sekä muita tosi innostavia juttuja, jotka paljastuvat tässä kevään varrella. Olen saanut tutustua älyttömän hauskoihin uusiin ihmisiin ja kokonaiseen tekemisen kulttuuriin. Hyvä että tympi oma tumpeluuteni ja lähdin löytöretkeilemään!

Aika monesti törmään kysymykseen siitä, miten meidän ikäisten ihmisten sisältöjä löytäisi videotulvasta. No, sen eteen olemme totisesti tehneet kovasti hommia nyt, ja se onkin ihan älyttömän helppoa. Poimi tästä oma tapasi:

Jos haluaa löytää aina uusimmat Aikuistubettajien videot mahdollisimman helposti, kannattaa ottaa seurantaan Aikuistubettajat-sivu Facebookissa. Latailemme sinne kukin oman kanavamme uusimmat videot.

aikuiset-facessa

Kun sitten tykkäät katsomastasi videosta, klikkaa peukkua ja myös sitä punaista tilaa/subscribe -nappulaa. Tulee kanavan pitäjälle hyvä mieli.

Meidät löytää samalla nimellä helposti myös Instagramista, jossa meneillään on juuri yksi kivoista yhteispyrinnöistämme:

aikuiset instassa.PNG

Olemme juuri aloittaneet myös Twitterissä:

aikuiset twitterissä.PNG

Omalle Anin kanssa-kanavalleni on seuraavien viikkojen aikana tulossa mm. tarina siitä, miten täystumpelo koki koodauskurssin.  Ja nyt siellä on kilpikonnajuttu. Napsautahan sitä tilaa-nappulaa!

 

Ai miksi me ollaan juuri Aikuistubettajat? Miksi pitää eritellä iän mukaan? Tehdäänkö me sisältöjä vain aikuisille? Tuu katsomaan, niin tiedät senkin.