Bissekalsarit, viinarannerengas ja muita huomaavaisia lahjaideoita

Facebookissa tulee vastaan Karhu-olutmerkin mainos, jossa kehotetaan hankkimaan isälle Karhu-logoilla kuvitetut pitkät kalsarit (”Anna isänpäivänä kotiasu, jossa isä viihtyy.”). Mietin Kosteusvaurioita-kirjan haastateltavia ja omia kokemuksiani ja ajattelen, miten älyttömän vähän hauskaa valtavalle joukolle liikaa juovissa perheissä asuvista lapsista olisikaan hommata isälle tuollainen isänpäivälahja.

Miten älyttömän vähän hauska samalle joukolle ihmisiä on sekin somessa vastaan tullut käsilaukku, jossa on pohjassa viiniboxin hana. Tai se rannerengas, jonne onkin piilotettuna viinaa. Tai se Happy Joen siiderimainos, jonka kuvateksti kuuluu ”Happiness tends to come in small packages.” Tai Baileys-mainos, jonka tekstinä lukee ”Normi ilta paranee yllättävän pienillä asioilla.”

Me muuten todellakin tiedämme, millaiseksi ne illat voivat parantua. Millaista se onnellisuus on.

Kuinka tyhmältä tuntuu se meemi, jossa kaksi mummelia kittaa sombrerot päässään tequilaa suoraan pullosta (”Where do you see yourself in 30 years?”), ne lukemattomat ”Mommy needs vodka” -meemit, äidit nostelemassa punttia, josta saa joka nostolla juodakseen, tai se kuva viinilasista tekstillä ”Always keep a bottle of wine in the fridge for special occasions. Like Wednesday.”

Kun nyt olen tarkastellut syksyn mittaan tätä maailmaa ne alkoholilasit päässä, alan olla ihan tyrmistynyt tästä määrästä hassun hauskaa hassuttelua juomiseen liittyen. Miten järjettömän paljon meillä onkaan kuvastoa, jonka on tarkoitus viestiä, että alkoholin jatkuva lipittäminen kuuluu kaikkialle ja on lisäksi älyttömän kivaa. Että sitä kannattaa tehdä vähän salaa, vaikka rannerenkaan tai vaikka käsipainon avulla, tai että on hirmu hassua, jos on 30 vuoden päästä raakaa viinaa tinttaava mummo sohvalla. Ja millä riemulla me tägäilemme näihin kuviin kavereitamme, joiden kanssa haluamme tällaisen tulevaisuuden jakaa.

On ihan älyttömän vaikeaa nähdä se hauskuus, jos on hetkeäkään viettänyt aikaa sellaisessa kodissa, jossa juomiselle on etsitty pieninkin mahdollinen tekosyy. Jossa on huikkkailtu ensin salaa ja siemailtu sitten kyläreissulla ne emännän hajuvedetkin.  Jonka seinien sisällä mennään joka päivä kohti sitä tequilamummon loputonta hauskuutta.

Arviolta joka neljäs lapsi kärsii vanhempiensa liiallisesta alkoholinkäytöstä. Se on ihan tolkuton määrä porukkaa joka ikisessä luokkahuoneessa, lastentarhassa ja myöhemmin omassa aikuisessa elämässään kosteusvaurioineen työpaikoilla, vanhempina ja parisuhteissa. Tiedetään, että vanhemman liikajuomisen kurjistavat seuraukset voivat siirtyä kolmanteen polveen.

Mitä jos ihan oikeasti mietittäisiin, miten hyvä juttu tai hauska läppä se näiden lasten kannalta onkaan, että se iskä viihtyy niin hirmu hyvin bisseasussaan? Että onkohan esimerkiksi perheen, lasten ja vanhemmuuden yhdistäminen alkoholituotteeseen nyt hyvä mainoskikka oikeastaan ollenkaan?

Kuulen jo, miten joku sanoo, että nyt pitää taas kaikki kiva kieltää. Etteikö mistään voi enää laskea leikkiä? Ei siitä ole kysymys. Ihan turha vetää sitä maailman helpointa ja vähä-älyisintä väninää esiin joka kerta. Kysymys on siitä, että me, aikuiset täällä, näiden mainosten ja meemien tekijät ja jakajat, me somessa omia alkoholin iloja hehkuttelevia kuviamme levittävät tyypit, luomme koko ajan tätä kulttuuria lastemme silmille. Me viestitämme heille suoraan näillä hassuilla hassutteluillamme, että näin täällä elellään, tällaista on aikuisuus ja tätä me pidämme kivana ja hyvänä. Se, että asialla jatkuvasti hassutellaan, vie myös vanhempiensa juomisesta kärsiviltä lapsilta mahdollisuuden puhua pahasta olostaan ilman tosikoksi leimaamista.

Samalla meillä olisi täydet mahdollisuudet toimia toisinkin. Tällä meidän vuorollamme täällä. Muuttaa oikeasti asioita parempaan suuntaan.

Olisimmeko me jo saaneet tästä läträyshassuttelusta tarpeeksemme? Voisiko se hassu alkaa löytyä jo vähitellen jostain muualtakin?

Mainokset

Viikon viimeinen radiokeskustelu

Tänään kävin kolmannen kerran saman viikon aikana Radiokadulla Ylen toimituksessa. Sisäänkäynti ainakin on käynyt varsin tutuksi. Paikka on melkoisessa remppamyllerryksessä!

Tämä viikon sisään neljäs suora radiovierailu oli Yle Puheen Noston pitkä, 40 minuuttinen keskustelu, jonka voit kuunnella täältä. Oli erinomaisen mukava keskusteluhetki, ja olen tosi iloinen siitä, että aikaa annetaan riittävästi. Pääsimme mielestäni tarkastelemaan aihetta uusistakin näkökulmista. Pikainen pintapoukkoilu tällaisen aiheen äärellä on kamalaa puuhaa, enemmän tuhoisaa kuin rakentavaa. Ja sillä puolella en halua ollenkaan olla.

Ensi viikko jatkuu lehtihaastisten parissa ja seuraavalle on taas luvassa Radiokatua ja Yleä. Ihan vielä ei siis ainakaan näy rauhoittumiesen merkkejä julkkarisäpinöissä. Se on tietenkin esikoiskirjailijan näkökulmasta todella ihanaa. Olisihan kamalaa, jos kovan työn tulos ei kiinnostaisikaan ketään. Ja Helsingissä tulee ainakin vierailtua nyt yhtenään!

Samalla olen tietysti tehnyt omaa perusduuniani, ja käsittelyssä on tällä hetkellä ollut niin koulukiusaamista, sairastelua, arkkitehtuuria kuin mielenterveyskuntoutumistakin. Huomisen työkuvioihin kuuluu buhurttikisoja, hevosturnajaisia ja Turisaksen keikkaa, kun toiseksi viimeinen Testikuski-keikka tämän kesän videointihommissa on vuorossa. Tylsää ei ole. Melko vauhdikasta on.

Kosteusvaurioita telkkarissa ja radiossa

Pötköttelen itsekseni hotellissa Pasilassa. Eipä tule ikinä oltua tällä tavalla omissa oloissaan, yhden hengen huoneessa, kun hotellihommissa on aina mukana joko koko perhe tai muru nyt vähintään.

Tänään olen täällä erikoishommissa, yöpymässä lähellä huomisen aamuvarhaisen tapahtumapaikkaa. Olen nimittäin huomenna Ylen aamutelkkarissa vieraana juttelemassa Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjasta. Paikalla pitää olla viimeistään klo: 5.55. ja se olisi melkoinen tehtävä Hämeenlinnasta ilmankin veturimiesten lakkoa.

Huomenna on ns. kaksi kärpästä -päivä. Tulen aamutelkan jälkeen hotellille aamupalalle ja ottamaan pikku päikkärit, ja suuntaan sitten takaisin samaan taloon, Yle X:n vieraaksi klo: 12. Aihe on sama. Perjantaina on sitten vielä Yle Puheen keskustelu, mutta välissä sentään joudan kotiin.

Saapas nähdä tuleeko yöllä uni silmään, kun herätys on niin supervarhaisella. Olen melkoinen herätyskellon stressailija, mutta toivotaan, että tämä ilmastoinnin tasainen humina tuudittelee edes muutaman tunnin unille. Uskon maskeeraajan odottelevan siellä aamulla paksu valokynä tanassa. Kiva mennä joka tapauksessa tietenkin. On melkoinen etuoikeus saada suu vaahdossa jauhaa siitä, minkä äärellä on muutaman viime vuoden niin tiiviisti äheltänyt!

Kosteusvaurioita putkahti painosta – pikaiset ensitunnelmat

Kävin tänään postilaatikolla viidesti. Ei paljon tuntunut pisarointi. Vasta viimeisellä reissulla siellä köllötti se, mitä olen hartaudella odottanut saapuvaksi. Kosteusvaurioita-esikoiskirjani on nyt painettu, valmis ja maailmassa!

Huikea tunteiden kimppu samaan aikaan ihon alla. Vähän väliä on avattava kirja, lehteiltävä hiukan ja toivottava, ettei silmiin osu lyöntivirheitä. Kyllä sitä perusteellisuudella pusattiinkin!

Kirja tuntuu käsiin hyvältä. 277 sivua tiukkaa tietoa ja koskettavia elämänkokemuksia. Valkoinen päällys ja punaiset kannet. Olen jättimäisen kiitollinen teille blogin lukijoille, jotka olitte mukana synnyttämässä tätä kirjaa! Toivon, että olen osannut tehdä tarinoillenne oikeutta.

Tiedän ainakin jokusen saaneen jo kirjan tänään postissa. Ilmeisesti Atenan verkkokaupasta kirjansa ennakkotilanneet saivat sen samaan aikaan minun kanssani käsiinsä. Kauppojen ja kirjastojen hyllyille tulokkaan pitäisi päästä ihan tässä lähipäivinä. Nyt hengittelen vähän ja lasken mielessäni kirjan matkalleen. Huh!

 

Uutuuspeli alkoholiperheen arjesta

”Lydia on aina kunnossa, koska olisi niin suuri häpeä myöntää totuus”

Täytyy nostaa esille tällainen silmiin osunut artikkeli Lydia-uutuuspelistä, jossa tomutellaan menneitä  vanhempien alkoholin liikakäytön kokemuksia. (Jos ei aukea, niin tämän päivän Hesarista löytyy juttu). Huh, melkoinen kynnys itse kokeilla tuota. En todellakaan kaipaa takaisin kokeilemaan sitä ongelmanratkaisupalettia, mutta arvostan todella paljon sitä, että meidän sukupolvemme tuuletta nyt näitä tunkkaisia kosteikkoja! Kuvatun perusteella pelaaja pääsee näkemään pilkahduksen erittäin monen tälläkin hetkellä liikaa juovan vanhemman lapsen maailmasta. Heitä on nytkin noin 65 000-70 000.

 

Hengenpelastusihmisiä – Joskus yksi aikuinen muuttaa paljon

Terkkuja kirjan kirjoittamisen uumenista! Tekstiä syntyy ja mieli on korkealla. Paketti lähtee ihan näinä päivinä taas yhden portaan eteenpäin. Valmista odotellessa jaan menneitä pohdiskelevan videon.

A-klinikkasäätiön Varjomaailmassa juttelen tänään siitä, millainen mullistava merkitys vaikeissa oloissa kasvavalle voi olla yhdellä, oikeanlaisella aikuisella, ja siitä mistä sellaisen voisi löytää. Mulla itsellänikin oli vaikeimpien aikojen kohdalla sellainen ihana aikuinen ja olen siitä tosi kiitollinen vielä tänäänkin.

Onko sulla ollut elämässä joku tällainen oleellinen tyyppi, joka auttoi eteenpäin? Jos tuttavapiirissäsi on nuoria (ja miksei aikuisiakin) jotka saattaisivat kipeästi tarvita elämäänsä tällaista aikuista, niin kuuntele herkällä korvalla. Mieluusti videon saa myös laittaa jakoon, jos siltä tuntuu!