Arvonta: Kosteusvaurioita-kirja tarjolla!

Pistetään pystyyn kirja-arvonta! Jaossa on esikoiseni Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta (Atena 2017), joka käsittelee ihmisten kokemuksia liikaa juovan vanhemman kanssa varttumisesta.

Kosteusvaurioita-kirjassa aiheina ovat kostean kodin vaikutukset mm. omaan vanhemmuuteen, pari- ja muihin ihmissuhteisiin, työssä jaksamiseen ja omanarvontuntoon. Mukana on myös paljon tarinoita siitä, millaisilla keinoilla ihmiset ovat päässeet sinuiksi vaikeuksiensa kanssa.

Kirja sopii sinulle, joka olet itse varttunut liikaa juovan vanhemman kanssa, tai joka olet parisuhteessa kosteikon kasvatin kanssa. Siitä ovat pitäneet paljon myös vanhemmat, jotka haluavat pohtia oman alkoholinkäyttönsä vaikutuksia perheessä. Kirja auttaa myös muita ymmärtämään läheistensä pehmeitä kohtia, ja se on pidetty teos myös päihdetyöntekijöiden keskuudessa, sekä lasten ja nuorten kanssa toimivien aikuisten parissa.

Arvontaan osallistuminen on helppoa:

Kerro minkälaisista alkoholiaiheista haluaisit kuulla Pullonpyörittäjä-podcastissani tai lukea täällä Kokovartalofiilis-blogissani. Voit ehdottaa myös mieleistä haastattelu- tai keskustelukumppania.

Osallistu kommentoimalla tähän postaukseen tai Facebookissa ja Instagramissa jakamani kuvan alla.

Arvonta on käynnissä 30.4. saakka. Otan määräajan päätyttyä yhteyttä voittajaan ja tuikkaan kirjan postiin (omistuskirjoituksella tai ilman, ihan voittajan halun mukaan).

Mainokset

Offline-viikonloppu on rakkain luksukseni

Aloitin 1,5 kk sitten uuden tavan, joka on osoittautunut melkoiseksi ihanuudeksi – pelastukseksi suorastaan. Päätin nimittäin pyhittää viikonloput offlinelle, eli olla irti somesta ja muusta nettisuhaamisesta perjantai-illasta (tai mihin aikaan perjantaina työt lopetankin) maanantain aamuun asti.

Ei ollut helppoa laskeutua tällaiseen rytmiin. Kesti itse asiassa melkein kolme kuukautta, että onnistuin saamaan siitä oikean tavan ja olemaan kokonaiset viikonloput rauhassa poissa linjoilta. Suunnittelin ja yritin, mutta koukku olla läsnä kaikille, kaikkialla, kaiken aikaa oli kova.

Nyt homma sujuu jo mallikkaasti. Alan jo torstaina fiilistellä, että kohta on taas tauon paikka. Ja koska saan yrittäjänä itse määritellä työaikani, olen lisännyt pientä lisäluksusta jo valmiiksi autuaaseen tapaan. Nykyisin pyrin lopettamaan työt perjantaina mahdollisimman ajoissa, ja jos sattuu oikein hyvin, saan pidettyä koko perjantain vapaana. Niin ei voi missään tapauksessa tehdä joka viikko, jos haluan ruokaa pöytään (ja haluan), mutta yllättävän usein voi.

Oikein hyrisen tyytyväisyyttäni saadessani laittaa laitteet pois ja aloitettua offline-jakson. Se on merkillinen, välitön rauhan tunne. En ole tavattavissa. Palataan asiaan maanantaina. Ja yhtäkkiä käytössä on on valtava määrä tunteja ihan mihin vain!

Voin lueskella viikolla kertyneet lehdet alusta loppuun asti nautiskellen.

Voin uppoutua kirjaan seuraavaksi kahdeksi tunniksi.

Voin lähteä uimahallille vesijuoksemaan tai vaikka salille.

Voin tehdä pitkän kävelyn järven rannassa tai Aulangon metsässä.

Voin istuttaa loppumattoman määrän viljelyksiä (täällä on Pieni kauhukauppa -tunnelma jo ihan täpöllään).

Voin lähteä kirjastoon haahuilemaan tai (jos kukkaro suo) elää reunalla ja suunnata Kodin Terraan metsästämään vielä uutta istutettavaa (ja aina löytyy, and then some).

anemone.jpg
Ja tänä viikonloppuna pestään näemmä myös ikkunat!

On hassua, miten olikin päässyt unohtumaan, miten ihanaa on tehdä näitä juttuja kaikessa rauhassa, ilman aivosärinöitä. Olisi pystynyt noihin ennenkin tätä havahtumistani, mutta ei vain tullut tehdyksi. Melkoisen usein aika humahti skrollaillessa ja peukutellessa viikonloppuisin niin, että ohhoh, sehän onkin taas sunnuntai-ilta!

Some-kohtuuden pitäminen on minulle hankalaa, koska nautin kovasti myös yhteisestä jakamisesta ja höpöttelystä. Siksi tämä järjestely on ihan nappi. Mitään ihan ihmeellistä ei viikonlopun aikana ehdi linjoilla tapahtua, ja maanantaina on kiva kurkata jengin kuulumiset.

dahlia.jpg

Olen sorvannut omia sääntöjäni niin, että on ok lukea nettilehteä tai tarkistaa Googlesta miten tämä tai tuo kasvi pitikään istuttaa, jos on ns. tilanne päällä. Pyrin kuitenkin välttämään tietokoneen avaamista kokonaan, ja someille ja kaikenlaisille kommenttiraidoille on tiukka nollatoleranssi. Sen pitäminen on helppoa, kun siirtää pikakuvakkeet joko kokonaan pois kännykän näytöltä tai pois ensimmäiseltä näkymältä.

Tästä tavasta en laske irti, nyt kun olen sen makuun päässyt. Olen alkuviikosta nykyisin ihan eri tavalla levännyt ja palautunut tyyppi.

Suosittelen!

Saavatko lapsen kaverit jäädä yöksi?

”Onko noiden pakko olla aina just meillä yötä?”

Tykkäävätkö lapsesi kaverit jäädä teille yöksi? Ärsyttääkö se silloin, kun väsyttää rankan viikon jälkeen? Haluaisin tarjoilla siihen taas kosteusvaurionäkökulman. Tarkoitan tällä vinkkeliä, joka ottaa huomioon ne lapset, jotka kasvavat ongelmallisesti alkoholia käyttävien vanhempien kanssa.

Yökyläily ei vaikuta kovin eksoottiselta jutulta. Sitähän lapset tekevät eri-ikäisinä. No big deal.  Se voi kuitenkin olla jotakin itselle ihan mahdotonta. Se, että jonkun kotiin saa tulla tai omaan kutsua kavereita on ihan erikoista monelle nuorelle. Jos kotona juodaan liikaa, tippuvat kaverien kutsumiset pois erittäin nopeasti.

Kuka haluaa kavereidensa näkevän tahmeat lattiat tai sammuneen vanhemman, tai vaikka vähemmän raflaavasti ärsyttävän sössöttävän humalajuttelijan, joka ”on vain hauska ja rento viiniä juotuaan”? Sellaisen, joka rentona kaveeraa ja tarjoaa kaljat? Saatika sitten, jos kotona on henkisesti tai fyysisesti aggressiivinen äiti tai isä. Kosteissa kodeissa on muita enemmän väkivaltaa, joka voi luonteeltaan olla henkistä, fyysistä, seksuaalista tai sosiaalista.

Sellaista ei halua näyttää toiselle kukaan. Ei yksikään teini. Ei ensimmäinenkään. Sellainen hävettää niin, että naama meinaa irrota.

Yökyläilyä ei harrasteta niissä kodeissa, joissa ei ole omankaan väen hyvä nukkua.

Ihan sama kuin taannoisen ruokajutun kohdalla totesin: ole sinä se vanhempi, jonka kotiin voi aina tulla yöksi. Jonka kotona voi nukkua vaikka ne viikonlopun molemmatkin yöt, tai tulla ”liian myöhään” ja ”epäsopivaan” hetkeenkin. Vaikka se tuntuisi välillä työläältä. Sen vanhempiensa juomisesta kärsivän lapsen jokainen yö voi nimittäin olla työläämpi, kuin moni osaa kuvitellakaan.

Kosteusvaurioita-kirjan kirjoittamisen ajalta mieleeni on jäänyt erityisesti yksi kirje, jossa kirjoittaja kertoi kuinka hankalaa oli, kun oli viimein saanut yökyläpaikan kaverilta, mutta vanhemmat halusivat, että lapsi ”käy kotona” kahden yön välissä. Tämä lapsi istui rappukäytävässä pitkän aikaa olemassa poissa jaloista, muka siellä kotonaan, koska tiesi, ettei kotiin voi todellakaan mennä, ja kömpi sitten takaisin kylään.

Entä, jos ei tarvitsisi ”käydä kotona”, jos kotona ei ole hyvä käydä? Jos olemiselle ei olisi tällaisia lapselle tosi hankalia ehtoja?

Entä, jos välillä saisi nukkua kokonaisen yön jännittämättä ja kömpiä sitten syömään aamiaista? Että olisi aamiaista!

Mitään sirkushuveja ei tarvitse tiedossa olla. Ei tarvitse olla ihmeellisiä ruokia ja cheddarjauheella maustettuja iltapopcorneja. Kotia ei myöskään tarvitse puunata väsyneenä paraatikuntoon.

Petaa vieraspatja tai anna viltti sohvalle. Ei se sen ihmeempiä vaadi. Talo voi elää ihan omilla tavoillaan yövieraasta huolimatta. Se on todennäköisesti rauhan tyyssija lähtöpaikkaan verrattuna.

Meillä on teinien kanssa puhuttu siitä, että aina voi tulla, kun tarvis on. Ja aina lähden vaikka hakemaan autollakin, jos sellaista tarvitaan. Se on matalan kynnyksen auttamista, johon jokainen tasapainoinen ja aikuinen aikuinen pystyy.

Jos yökyläilijä tulee kotiisi selkeästi pahasta paikasta, pidä malttisi. Öiseen aikaan ei tarvitse käydä kaikkein vaikeimpia keskusteluja. Niiden aika on myöhemmin. Anna lapsen, minkä hyvänsä ikäisen, nukkua kaikessa rauhassa.

Ole se aikuinen.

 

Lisää alkoholipuhetta maailmaan, kiitos!

Uusinta aluevaltaustani, Pullonpyörittäjä-podcastia, on maailmassa jo kuuden jakson verran! Kantavana ideana on ollut se, että jos haluaa lisää jotakin tähän maailmaan, kannattaa alkaa työntää sitä itse tähän maailmaan. Halusin lisää suoraa puhetta alkoholista, ja nyt sitä on täällä ainakin tämän verran! Suorastaan voimauttavaa, vaikka inhoankin sanaa syvästi.

On ollut superkivaa opetella kaikki ihan alusta alkaen yksin. Miten mahtavan kivaa on haastaa omaa osaamista tällaisella kokonaan itsenäisellä puuhalla. Päättää kaikki yksityiskohdat itse ja mennä tilanteen mukaan.

Toimittajan töissä minulle mieleisintä on keskustelu ihmisten kanssa. Jos päämäärä ja jutun aihe on tarkasti selvillä jo kättelyssä, on keskusteleminen silti tietysti kivaa, mutta raamit ovat joskus tiukalla. Melkein kaikissa lehtijutuissa on tosi tarkka kaavio: merkkimäärä, rakenne ja tyyli selvästi suunniteltuna tilaajan toimesta. Siinä ei sitten sooloilla, vaikka tulisi miten mehukasta vastaan. Onkin usein turhauttavaa huomata tuokion keskellä  miten paljon syvemmälle tässä päästäisikään, tai kuinka paljon kiehtovaa tarinaa syntyisi jostakin ihan jutun aiheen ulkopuolelta, mutta ne on raivattava rönsyinä pois, koska sapluuna vaatii.

Näiden podcast-tuokioiden aikana on lupa mennä minne vain juttu kuljettaakin ja se on ihanaa! Nauhoitus päälle ja pohtimaan yhdessä.

Pullonpyörittäjä-podcastissa haluan tarjota kiihokoilematonta, rentoa ja kuitenkin asiapitoista keskustelua alkoholista lasissa ja kulttuurissa ihan omilla ehdoillani, ilman ulkopuolisia rajauksia. Jokaisessa puolen tunnin jaksossa on eri vieras ja oma teemansa, ja homma saa luisua alkoholisateenvarjon alla just sinne minne meidän kahden kemia sitä kuljettaakin.

Jos et ole vielä löytänyt kuulolle, teen sen tässä maksimaalisen helpoksi linkkailemalla ilmestyneet jaksot kootusti yhteen. Podcast löytyy toki myös Spotifysta, jos kuuntelet mieluummin sieltä. Jätä ihmeellä myös kommentteja ja toiveita vieraista!

Ekassa jaksossa  juttelimme median moniottelija Sampo Marjomaan kanssa alkoholista ja huumorista. Mietimme esimerkiksi sitä, voiko tylsät tilanteet tai itsensä juoda hauskemmiksi, millainen alkoholihuumori ylipäätään on hauskaa ja millaiset juomahetket ovat Sampon mieleen.

 

Seuraavan jakson aiheena oli alkoholi perheessä, ja vieraana oli laulaja Pinja Rautio. Mietimme esimerkiksi ruuhkavuosien ja nelikymppisyyden vaikutusta alkoholinköyttöön ja krapulaan (huh, huh!), lasten seurassa juomista ja esimerkiksi sitä, millaisia seurauksia on yhteisestä alkoholihetkestä kieltäytymisellä.

 

Kolkkijaksossa juttelin senior head hunter ja imagokouluttaja Isa Karlssonin kanssa alkoholista työ- ja rekrytointitilaisuuksissa. Mietimme minkä verran on juotava noudattaakseen etikettiä ja miten tarjoilutilanteissa voisi luovia parhaiten, jos ei halua ottaa ollenkaan.

 

Nelosjakson aiheeksi taas valikoitui alkoholi seurassa. Juttelin businesskonsultti ja palvelumuotoilija Paula Laition kanssa siitä, millaista on opiskella teekkarina, jos ei juo juuri lainkaan. Pohdimme sitäkin, joutuuko vähemmän juova ulos hyvävelikerhoista ja kaverikohtaamisista.

 

Viidennen jakson vieraana oli teollinen muotoilija ja Helno-keittiöliikkeen omistaja Asmo Noronen. Hänen kanssaan juttu kulki skumppasuihkulähteistä, nautiskelusta ja luksusfiiliksistä kliseisiin keittiökuvastomielikuviin ja niiden rikkomiseen. Jaksossa rasvaton sitruunasorbetti sai kenties kohtuutonta tylytystä osakseen.

 

Viimeisimmän, eli kuudennen jakson vieraana oli Janita Hirvihuhta, joka opiskelee päihdeohjaajaksi ja on juuri saanut täyteen ensimmäisen vuotensa raittiina. Hänen kanssaan juttelimme siitä, millaisia sudenkuoppia raitistuminen on eteen kiikuttanut, mitä tarkoittaa ”kuiva humala” ja etsimme vastausta siihen, miksi mulkku juoppo voi olla yhtä mulkero vielä juomisen lopetettuaan, eli sitä, miksi pelkkä korkin kiinni ruuvaaminen ei vielä riitä ongelmallisesti juoneelle, vaikka ajatus saattaakin houkuttaa.

 

Ootko kuunnellut jonkun jaksoista? Kerro ihmeellä mitä tykkäsit! Vinkkaa myös muita kiinnostavia podcasteja?

Työpaikat ja kurssit voivat olla yhtä pakkopulloa – erään drinkkipöydän tarina

Sain eilen taulukkokurssia käyvältä ystävältäni kuvan koulutushuoneesta.  Yrityksen normaalin koulutustilan sijasta ilta oli pidetty yrityksen toisessa huoneessa. Siellä tulijoiden katseet vangitsi korea tarjoilu. ”Täältä pitää lähteä taksilla!”, oli veistely alkanut samoin tein. Niinhän meille tapaa käydä, kun jonnekin ilmestyy vilahdus alkoholia. Hassua, jännää, vähäsen villiä!

Pöytä tuo mieleen loistavan Mad Men -sarjan. Siinä pukumiehet tissuttavat päivät pääksytysten ja ajautuvat sarjan ehtiessä aikamoisiin pulmiinkin. Ihmeen tuttu tuo kuvasto on meikäläisillä työpaikoilla yli 50 vuotta myöhemminkin. Alkoholista kirjoittavana tietokirjailijana minua kiehtovat viestit. Mitä tuollainen pöytä kurssitilassa symboloi?

Ehkäpä se henkii jollekin luksuksesta. Vapaudesta? Työpaikan rennosta ilmapiiristä? Sivistyneestä mentaliteetista? Vauraudesta? Tarina ei kerro missä tilanteessa juomia on tarkoitus tällä työpaikalla käytellä, eikä sillä ole oikeastaan mitään merkitystäkään. Merkitystä on sillä, että siinä ne törröttivät, tietoteknisiä taitoja oppimaan tulleiden kurssilaisten vieressä. Se ei ole ihan niin harmiton, vapaa, rento tai luksukas asetelma kuin ensinäkemältä voisi ajatella.

Kirjoitan Tiedostavan siemailun taito -kirjassani juuri tästä: alkoholi on silmillämme jatkuvasti, valitsimme tai emme. Se on työpaikoilla, kurssitiloissa, joogasaleissa ja vanhempainkokouksissa. Se on läsnä niin monissa paikoissa, ettemme edes rekisteröi sitä. Itsestäänselvänä, kaikkeen kuuluvana kulissina jos jonkinlaiselle tekemiselle. Usein ihan harkittunakin koristeena ja henkimässä tiettyä fiilistä tavoiteltavasta elämästä ja tyylistä.

Sillä on oikeus kuvittaa monenlaisia tunnelmia.  Yhä useammasta tunnelmasta: vapauden ja rentouden lisäksi onnesta ja ilosta, odotuksesta, kunninahimosta, korkealentoisuudesta ja menestyksestä. Olemme itse ojentaneet sen oikeuden sille. Aineellehan ei synny symbolista arvoa itsestään. Se aina synnytetään tekemisin ja sanomisin kanssakäymisessä.

Alkoholi viestittää myös synkempiä sävyjä. Ne me haluamme tässä vapauden ja villin hassuttelun huumassa usein pyyhkäistä sivummalle, niiden klassisten joidenkin toisten huoleksi. Niiden, joilla ei pysy homma hanskassa. Jotka eivät osaa yhteisen leikin sääntöjä. Ne jotkut toiset vain ovat paljon isompi joukko ihmisiä kuin haluaisimme ajatella. Itse asiassa ei ole mitään toisia. On vain meitä ihmisiä.

Ystäväni kuvasta muistui mieleeni toinen kurssikerta männävuodelta. Pidin kirjoitusiltaa ihmisille, joilla oli lapsuudenkokemuksia liikaa juovasta vanhemmasta. Perkasimme luovan kirjoittamisen keinoin kurjia, erittäin vaikeitakin alkoholikokemuksia. Olin varannut tilaksi rauhallisen huoneen päihteettömästä järjestötalosta. Vuokraamani huone näytti kuitenkin tällä kertaa erilaiselta kuin yleensä: pöydät notkuivat edellispäivän pikkujoulujen pullomerta. Kävelimme siis sangen tuttuun katkuun ja näkyyn. Oli mälsää aloitella herkästä aiheesta kirjoittamista raivaamalla tilaa siinä kilinässä. Tahmat ja tanniinit leväyttivät muistot päin pläsiä salamannopeudella.

Viereiseen tilaan kokoontunut AA-kerho oli omassa huoneessaan samassa tilanteessa. Meitä vielä paljon hankalammassa. Miten nurinkurinen ja vahingollinen tilanne! Jos pakenee pulloja ja pulloajatuksia, ei totisesti halua törmätä juuri niihin juuri pakopaikassaan, odottamatta ja pyytämättä. Mennessään joko ihan muihin tekemisiin, kuten excel-kurssille, tai mennessään juuri niitä haavojaan hoitamaan. Mennessään irrottautumaan ja olemaan rauhassa. Mutta juuri niin täällä usein käy. Emme pääse valitsemaan alkoholitilanteita, koska kaikki tilanteet ovat alkoholitilanteita.

Myös paljon vähemmän kovien kokemusten näkökulmasta tilanne voi olla hankala. Jos olisin tipattomalla tammikuulla ja se tekisi vähän tiukkaa, olisi kuumottavaa naputella kurssilla näin:

puilloja-ja-tuoli.jpg

Jos aineen kanssa olisi minkään sortin ongelmia, miten kovaa tuollainen pöydällinen kuiskisi, hitto vieköön HUUTAISI selän takana? Ja ihan vähimmilläänkin se helposti vie tarpeettoman paljon huomiota itse tekemisestä. Aihe on niin paineistunut, että hihittely ja taksihuutelut käynnistyvät kuin tehdasasetuksena.

Maassa, jossa joka neljäs aikuinen kertoo nähneensä lapsena kosteita oloja, jossa on puolimiljoonaa suurkuluttajaa, jossa joka toisella on tutkitusti kokemusta ainakin yhdestä liikaa juovasta duunikaverista ja jossa miljoona naista ja 700 000 miestä kertoo, että lähipiiristä löytyy vähintään yksi ongelmallisen paljon juova ihminen, on defensiivinen kikattelukulttuuri. En usko hetkeäkään, että ratkaisu tilanteeseen on koristella joka pöydänmutka pullomerellä. Siedätyshoitoa on tässä maassa taatusti kokeiltu tarpeeksi.

On helppo huokaista, että kyllä on taas jollain vaikeaa, mutta tosiasia on se, että todella monelle tämän aiheen äärellä on hyvin vaikeaa. Ja keinot tehdä tilanteita helpommaksi ovat  ihan äärimmäisen yksinkertaisia. Tuollainen pöytä painanee alle 10 kg. Perus kaveri nostaisi sen kolmessa minuutissa pois koulutustilasta vähän ennen kurssin alkua. Problem solved.

Jostain syystä me usein haluamme pitää kiinni niistä vapauden, rentouden, eurooppalaisuuden ja glamourfiiliksen tunnelmista, joita olemme antaneet alkoholin kuvittaa. Tunkkaista ja tympeää, ja monelle hyvin haitallistakin. Entä, jos pullopöydän paikalla olisi pino röökikartonkeja? Viestisikö se samoista luksuksen ja rentouden tunnelmista? Miksi se olisi meistä eri asia?

Jos järjestäisin kurssin maksaville asiakkaille en haluaisi yhdenkään heistä lähtevän minun takiani kotiin romuttamaan hyvin alkanutta haurasta raittiuttaan tai joutuvan murehtimaan yhtäkkiä aktivoituneita kivuliaita ajatuksia menneestä. Kurvaamaan ehkä alitajuisesti yksille kotimatkalla, koska jotenkin vain tuli mieleen siinä numeroita nakutellessa. Pulloja nähdäkseen voi jo mennä hyvin moniin paikkoihin. Työpaikkojen ja kurssitilojen ei tarvitsisi olla niitä, ellei kyse ole drinksukurssista.

Olemme tämän merkillisen marinoituneen ympäristön kasvatteja, mutta ei se mikään hautakivituomio ole. Usein pelkkä havahtuminen huomaamaan riittää. Tietoiseksi tuleminen. Joskus riittää pöydän kantaminen hetkeksi toiseen tilaan.

Löysitkö jo Pullonpyörittäjä-podcastin? – alkoholista lasissa ja kulttuurissa

Yksi tämän vuoden kivoimmista jutuista on ollut podcast-haaveen toteutuminen. Pullonpyörittäjä-podcastissa puhutaan viikottain vaihtuvan juttukumppanin kanssa alkoholista eri kanteilta. Tänään ilmestyi kolmas jakso.

Tässä linkit kaikkiin tähän mennessä ilmestyneisiin jaksoihin. Jos tykkäät, ota ihmeellä Soundcloudista kuunteluun ja tule myös podcastin fb– ja ig-sivuille kommentoimaan. mieluusti kuulen myös toiveita vieraista ja aiheista! jaksoja saa tietysti ilolla laittaa myös jakoon, jos siltä tuntuu!

Jakso 1 Sampo Marjomaa ja alkoholihuumori. 

Jakso 2 Pinja Rautio ja alkoholi perheessä.

Jakso 3 Isa Karlsson ja alkoholi työelämässä. 

Kuuden suoran lähetyksen vuorokausi – Tiedostavan siemailun taito starttasi pyrähdyksellä!

Viime vuorokausi oli melkoisen poikkeuksellinen, ainakin tässä minun arjessani. Kävin nimittäin vieraana kuudessa suorassa tv- ja radiolähetyksessä saman 24 tunnin sisällä. Kun iltapäivällä palasin kotiin, oli aika pöllämystynyt olo. Hauskaa oli, asiaakin tuli puhuttua ja ennen kaikkea Tiedostavan siemailun taito -kirja sai vauhdikkaan startin maailmaan.

Kokoan tähän nuo lähetykset, jos haluat kurkkailla mitä juteltiin. Ovat tällä sitten itsellenikin vähän sähköisenä leikekirjana tallessa. Kaikissa oli sama juuri, mutta hyvinkin erilaisia kulmia. Mietimme esimerkiksi somekuvia, juoman ansaitsemista tai tienaamista spinningmaratonilla, viinakerskailua, viinihienostelua, harhakäsityksiä, kohtuullista määrää, pullonpohjalaseja, nautintoa, lasten seurassa juomisen eri kysymyksiä ja tiedostamattomia asenteita.

Tiistai-aamu alkoi Radio Rockin tuokiosta. Siitä jatkoin Radio Suomen sessioon, ja sitten vielä Ylelle Noston vieraaksi. Välissä kävin nukkumassa melko ylivireiset yöunenriekaleet hotellissa, koska en olisi ehtinyt välissä kotiin. Aamun herätys jännitti, ja meni pyöriskelemiseksi, niin kuin aina tuppaa mennä näissä hetkissä.

Keskiviikkona luvassa oli ensin Ylen aamutv ja heti perään (kirjaimellisesti taksin ja juoksemisen yhdistelmällä kiritty)  Huomenta Suomi. Sieltä suunnistin vielä lumimyräkän läpi Radio Helsinkiin viimeiselle istunnolle.

Pujahdin välissä kotiin yöpymään, mutta tänään jatkan Tampereelle, jossa on ensin luvassa erään televisio-ohjelman nauhoitukset ja sitten Vire-messut ja paikallisen Ylen radiotuokio. Jos olet tulossa tuonne messuille, tulethan ihmeellä moikkaamaan!

Kaikista keskusteluista jäi tosi hyvä fiilis! Kivoja, skarppeja toimittajia, jotka selvästi olivat löytäneet kirjasta kiinnostavia vinkkeleitä ja kosketuspintoja omiin ajatuksiinsa. Ihan luksusta kirjan kirjoittajalle sellainen!

Ja niin, putkahtihan eilen ulos myös toinen jakso Pullonpyörittäjä-podcastistani. Vieraana oli tällä kertaa laulaja Pinja Rautio ja pohdimme ainakin perheen ja juomisen yhdistelmää, nelikymppisen juomatunnelmia, katkarapukrapulaa ja alkoholisykemittareita. Uusi jakso ilmestyy aina keskiviikoisin.

Ai väsyttääkö jo puhua alkoholista? Ei tippaakaan! (hih).