Tosi Aikuinen Pelko – osa 1

Tässä blogissa oli niin hauska lista peloista, että lanseeraan tällaisen uuden osion. Onpahan jotain niillekin teistä, joita loputtomat matkakertomukset eivät jaksa kiinnostaa.

Juurikin viikonloppuna aihesta tuli juteltua. Siitä, miten pelkään ihan kaikkea, ja miten koitan silti tehdä asioita niin, etten jää pelkojen vangiksi. Jos alkaisin elää pelkojeni ehdoilla, näivettyisin vuorokaudessa omaan kotiini. Olen aiemminkin puhunut näistä.

TOSI AIKUINEN PELKO osa 1.

Pelkään, että hämähäkit palaavat imurista kostamaan. Tähän sisältyy tietysti vihje siitä, että jonkin verran pelkään hämähäkkejä. Tämä pelko liittyy kuitenkin juuri siihen, että imurilla (joka on ainoa oikea menetelmä, koska voi parin metrin varren päästä lähestyä moisia vittumaisia runkkuja) imaistut pedot eivät kuolekaan siellä tuubissa (tai liekeissä, tai missään!), vaan vähän aikaa pökräävät, sitten suuttuvat, teroittavat hampaansa ja saapuvat kostoretkelle.

Pelko johtaa siihen, että hämähäkin imuroituani pidän imuria tosi kauan päällä (pidentää pökräämistä) ja yritän imuroida kaikkea mahdollista terävää ja vaarallista (putkea pitkin marssivan tappajan lävistämistarkoituksessa). Oikeasti haaveilen, että kehtaisin imuroida perään purkillisen nuppineuloja.

Haluaisin keventää, että liioittelen. Vaan en.

 

Mainokset

Pelkuri

Tuli eilen puhetta peloista. Tyttö sinä olet rätti -blogissa Sari oli kuvittanut postauksensa hämähäkillä. (Tuolla se on linkin takana kun selaatte alemmas. Minä en enää pysty). Meinasin liioittelematta oksentaa vain sen kuvan nähdessäni. Lähetin palautetta, ja kerroin miten lapsena en voinut edes koskettaa paperia eläinkirjan siltä sivulta, jonka toiselta puolelta tiesin hämähäkkiosion alkavan.

Pelkään yhä edelleen hämähäkkejä ihan tolkuttomasti. Täällä vanhassa omakotitalossa pelon kanssa joutuu silmäkkäin jokaisella saunanlämmityskerralla, mutta ei ota hellittääkseen. Karmeimmat kontaktit solmin Nepalissa aikanaan. Ne kaverit olivat ihan omaa luokkaansa kaikilla mittareilla! Olen myös meinannut piestä pikkuisiksi palasiksi tuttavaperheen pienen pojan, joka hassutteli jahtaamalla minua muovihämähäkki kädessään. Oli leikki kaukana.

Pelkään tosi monia muitakin asioita. Niitä on joskus taidettu täälläkin miettiä. Listataan nyt nopsasti vaikka pimeä, kellarit, vintit, syvä vesi, peilit (pimeässä), ikkunat (pimeässä), hirvikolarit, autokolarit, laivat (uppoaminen) ja lentokoneet (putoaminen). Lisäksi pelkään melko mittavasti kuolemaa. Omaa ja muiden. Pelot ovat naurettavia ja irrationaalisia, mutta rakkaita. Sanotaan, että jotakin konkreettista pelätessään saa pelättyä ne hallitsemattomat muut kauheudet pois. Sopii mulle. Eri asia on antaa peloille ylivalta ja lakata elämästä. Sellaiseen en lähde (jo siksikin, että pelkään kuolla. Heh heh).

En aja itseäni tietoisesti pelkoalueille. En koskaan katso kauhuleffoja, enkä lue edes jännittäviä kirjoja. Matkustan toki autolla, laivalla ja lentokoneella, vaikken siitä tykkääkään. Katson myös peiliin (vaikken koskaan pimeässä) ja haen kellarista kamaa jos on pakko (hyräilen mennessäni). Onneksi aikuinen ihminen voi kieltäytyä uimasta syvässä vedessä tai olla hakeutumatta pilkkopimeisiin paikkoihin. Kuolemalta kukaan meistä ei kai välty. Olen hyväksynyt sen, mutta toivon myöhempää ennemmin kuin aiempaa lähtöä.

En usko, että voisin jotenkin parantua näistä. Sitä paitsi olen jo käynyt sen kolmen vuoden intensiivisen psykoterapian ja penkonut komeronperukoita siellä niin tiiviisti, että olisivat nuo kai hellittäneet, jos sellaiseen olisi uskominen. Jotkut tyypit nyt vain pelkäävät.

Tiina Raevaara bloggasi tänään Suomen Kuvalehdessä korkeanpaikankammostaan. Hän liitti melko veretseisauttavan videon esimerkiksi. Kannattaa katsoa. En menisi! Listaltani löytyy ilmanmuuta tuokin pelko. Katsellessa sieppasi kunnolla mahanpohjasta.

Mitä te pelkäätte?